Viäläk sääki elät?

Hiljast on blogin kans ollu, mut kyl mää viäl pystys heilun. Ja pyäräilenki joskus.

Heinä- ja elokuu meni asunnon vaihtamisen merkeissä ja syyskuu kului uuteen asuntoon asettuessa. Ajaminen ei juurikaan käynyt mielessä. Maastolenkkejä tuli sinä aikana veivattua vain pari-kolme, joista mieleenpainuvin oli MTB-Turun makkara-ajelu Raision ja Ruskon maastoissa syyskuussa. Elokuussa alkoi taas (lähes) päivittäinen työmatkatempo, joten reisijumi on tullut jälleen tutuksi. Olen kuitenkin viime syksystä viisastuneena yrittänyt ottaa työmatkat erityisen rauhallisesti, koska aika ei aamuisin riitä lämmittelyyn tai venyttelyyn. Tässä asetelmassa nopeusennätykset tuottavat hetkellisen hyvän olon tunteen, mutta syövät jalkoja rotan lailla. Lopputuloksena töissäkäynti voi pilata mukavan harrastuksen, vaikka kyse ei ole monestakaan minuutista. Uudesta rauhallisemmasta asenteesta on ollut apua, mutta silti olen saanut ihan riittävästi tänäkin syksynä kärsiä polvikivusta ja kireistä reisistä.

Uusi asemapaikkani on siis Vantaan Korso, ja tämä seutu alkaa osoittautua oikein maastopyöräilijän sweetspotiksi. Idästä löytyy mutaa ja juurakoita, etelästä kalliobaanaa ja lännestä h**vetin nopeaa neulasränniä. Matkaa kunnon ajomestoihin on joka suuntaan alle viisi kilsaa. Lisäksi työmatkakin taittuu haluttaessa miltei kokonaan metsäpolkuja pitkin.

Tänään kävin painelemassa Tuusulan Mätäkiven maastoissa hiekkaharjuja ja neulasrännejä ja se vauhti oli jotain aivan mieletöntä. Aiemmin lähinnä juurakkohelvettejä kolunneelle oli mahtava tunne, kun maastoajon vauhti oli pelkästään kiinni siitä, kuinka kovaa pystyy polkemaan. Noin keskimäärin kaipaan kyllä teknisempää reittiä, mutta vaihteeksi tuollainen vauhdikkaampi maastopolku tuntui kyllä hienolta. Harmitti vain, että tuli syksyn tullen vaihdettua hyvin rullaavat ja kevyet Rocket Ronit jöötimpiin 2.35 Nevegaleihin.

Korsoon muuttaminen oli siis ajolasien läpi katsottuna varsin hyvä juttu. Ajoporukoita ei ole vielä löytynyt, mutta sekin on työn alla. Jäljistä päätellen muitakin nappulakumifetisistejä on täälläpäin liikkellä.

Tahko 120 meni loistavasti!

Kuva: Itsok

Nyt vihdoin ehdin naputtamaan pikku raportin Tahkon ajelusta. Kovin jännittävää tarinaa tästä ei saa aikaiseksi, koska kaikki meni ennakkopeloista huolimatta aivan loistavasti.

Perjantai meni siis siirtymällä Turusta Nilsiään. Matkustin pakussa Paven kanssa ja ajoimme matkan suunnilleen puoliksi. Autossa oli onneksi ilmastointi, joten helle ei hirveästi verottanut voimia. Illalla tuli hengailtua aika paljon ulkosalla, sillä vuokraamassamme mökissä oli aivan turkasen kuuma. Oma fiilis oli siinä vaiheessa jotenkin pelokas ja apaattinen ja samaa olin aistivinani myös muissa. Nukkumaan mennessä mökissä oli vielä varmaan pitkälti yli kolmekymmentä astetta ja kun oma punkka oli vielä yläkerrassa, oli yöpyminen hikilammikossa tosiasia. Nestetankkauksen hyödyt taisivat huveta siinä.

Lauantaiaamuna janotti ja yhä edelleen hieman pelotti ja masensi. Aamupala ei oikein maistunut, mutta pakko sitä oli syödä. Onneksi mökin CD-soittimeen löytyi jostain kiekollinen tsemppismusaa. Siinä musaa kuunnellessa, aurinkorasvaa levitellessä ja ajokamoja pukiessa fiilis alkoikin yllättäen nousta ja apatia haihtui. Lähtöpaikalle rullaillessa ajohalut olivat jo kovat ja leposyke jännityksen vuoksi jotain 120-130.


Starttasin matkaan MattiH:n ja Jarkon kanssa. Alun tiepätkät mentiin perinteiseen tapaan isossa laumassa aikamoista haipakkaa. Vauhti tuntui minulle hiukan liian kovalta kahta kierrosta ajatellen. Jossain kohtaa ohitimme 180 km matkaa taivaltavan Yetin joka oli jo yhden kiekan kiertänyt. Yeti oli aika sippi ja kertoi oksentaneensa jo alkumatkasta. Pikkuisen alkoi kaverin puolesta huolestuttaa, mutta ei siinä voinut muuta kuin jatkaa matkaa. Yeti ajoi lopulta sitkeästi koko matkan.

Kun vihdoin päästiin metsäpoluille, pystyin hieman lepuuttamaan. Yritin polkea mahdollisimman vähän ja vaan pumppailla pyörää eteenpäin. Kinahmin poluilla ajaminen olikin todella maukasta. Verrattuna 60 km lähtöihin ajo oli erittäin sujuvaa. Suurin osa porukasta osasi ajaa ja ne jotka keräsivät jonoa taakseen antoivat tilaa viimeistään pikku kehotuksen jälkeen. Eka kierros etenikin varsin sujuvasti. Matti oli mennyt menojaan ja taitoin matkaa Jarkon kanssa. Kisan jälkeen kävi ilmi, että vaikka Jarkon kanssa luulimme Matin hävinneen horisonttiin, olimmekin oikeasti menneet hänestä ohi kun skippasimme yhden huoltopisteen.


Jossain neljänkymmenen kilometrin kohdalla ajauduin Jarkolta jonkin verran karkuun. Tapasimme seuraavassa huollossa. Jarkko valitteli pientä hyytymistä. Koska minulle meno maittoi, sovimme ajelevamme loput omaan tahtiin. Jatkoin siis reippaana matkaa. Reisissä tuntui normaalia väsymystä ja happanemista, mutta muuten ei mitään isompaa hätää ollut. Nestettä ja energiaa riitti. Ajoinkin juomaletku suussa lähes aina kuin mahdollista ja nappailin geelejä melko tiuhaan tahtiin. Huoltopisteiltä otin myös reippaasti naposteltavaa: urheilujuomaa, banaaneja, rusinoita, suolakurkkuja, mustikkakeittoa. Ruisleivät jätin tällä kertaa väliin. Olen huomannut, että happamat eineet eivät sovi minulle urheillessa, vaan alkavat pyrkiä kurkkuun.


Ensimmäinen kierros meni aikaan 3:55, joka on 11 minuuttia parempi kuin entinen 60km ennätykseni. Erittäin hyvin siis, vaikka piti säästellä voimia toiselle kierrokselle. Ennätys olisi parantunut vielä enemmän, jos olisi voinut mennä täysiä. Maalialueelle lasketellessa huomasin vauhdin alitajuisesti hidastuvan, kun pohdin riittääkö yksi kierros vai jatkanko matkaa. Lopulta sitten porhalsin päättäväisenä maalialueen huoltopisteestä ohi. Siihen jos olisin jäänyt, olisi Piazzan auringossa kylpevä terassi varmaan huudellut seireeninkutsujaan turhan voimakkaasti. Reitin alun pitkiä tieosuuksia yksin vastatuuleen hinkatessa tuli homman järkevyyttä kyllä kyseenalaistettua moneen kertaan. Sama otsanahkan kiristys jatkui Kinahmin ekaa nousua ylös lykkiessä, mutta helpotti taas polkuosuuksien alkaessa. Edessä oli avointa namupolkua. Ongelmana oli vain maitohapottunut alaselkä, jonka vuoksi en oikein jaksanut ajaa seisten ja pyörän päällä jumppaaminen oli hankalaa. Täytyypä siis heilutella kahvakuulaa jatkossa enemmän.


Toinen kierros eteni myös tasaisesti. Väsymys lihaksissa lisääntyi pikkuhiljaa, mutta energiaa ja nestettä riitti. Missään vaiheessa ei tullut mieleen, etten jaksaisi maaliin. Tiepätkät pyörittelin rauhallista tahtia, ylämäet survoin hitaasti ja varmasti ja poluilla jumppasin sen mitä pystyin. Kivikkoiset alamäet alkoivat hieman pelottaa, koska kädet eivät olleet enää ollenkaan nopeat. Energian säästämisen vuoksi en kuitenkaan viitsinyt pahemmin jarrutella. Silmä onneksi oli vielä skarppina, joten ajolinjat pysyivät suht järkevinä.

102 km kohdalla sitten kuitenkin joku kivi onnistui lyömään läpi vanteelle ja jouduin vaihtamaan eturenkaaseen sisäkumia. Vaihto meni jotenkin tumpeloinniksi. En saanut rengasta vanteelta ilman muoveja ja sitten muovit kirpoililivat käsistä. Pumppu ei pysynyt kunnolla kiinni Michelinin lateksisisurin sileässä venttiilissä ja minipumppu oli turhauttavan tehoton. Vaihdossa tuhrautui siis varmaan 10 minuuttia ellei ylikin. Kaiken kukkuraksi työ piti suorittaa kunnon hyttysnotkossa ja minua seuranneet paarmatkin pääsivät vihdoin iholle. Tuloksena useita kymmeniä puremia ja pistoksia selässä.


Loppumatka meni sujuvasti, vaikka ähisin ja puhisin kuin höyryveturi. Toisella kerralla en enää jaksanut ajaa koko El Grandea ylös ja loppulaskussa roikuin jarrulla, ettei enää siinä vaiheessa tulisi kolhuja. Lopulta ylitin maaliviivan ajassa 8:25:04 , mihin olen todella, todella tyytyväinen. Enpä olisi siellä paarmojen syöttinä jaksanut aiottua kymmentä tuntia heiluakaan.

Lopulta urakka oli yllättävän helppo. Rata oli aivan rutikuiva ja kevyt ajettava, märkää ja mutaa ei ollut oikein missään. Lämpö vaihteli kisan aikana välillä 27-32, mutta se ei oikeastaan minua haitannut. Runsas juominen sekä hanskojen ja kypärän kastelu huolloissa piti helteen aisoissa. Kun tankkaus onnistui ja matkan aikana syöty ravinto pysyi sisällä, ei energian kanssakaan ollut ongelmia. Ainuttakaan kramppia en joutunut kärsimään, mikä tosin Yetin mukaan johtui liian hitaasta vauhdista. Pyöräkään ei hajonnut, vaikka sen rutina, nitinä ja narina yltyi koko ajan. Myöskään suorituksen jälkeen ei ihme ja kumma tullut ongelmia. Palautuminen oli aivan samanlaista kuin normaalin pitkän (3-4h) lenkin jälkeen.


Tämä onnistunut uroteko on kyllä oivallinen palkinto talven hangessa ja pakkasessa pyörän selässä vietetyistä tunneista. Silloin oli kurjaa, mutta onneksi se ei ollut turhaa.

Kaksi yötä Tahkoon on...

Kesäflunssa on selätetty ja pyörä puunattu. Roscoe on xc-kisakuosissa vain 12,5-kiloinen, mikä on sille aika vähän. Rocket Roneilla se myös kiihtyy herkemmin kuin vielä koskaan. Pyörän piikkiin ei siis epäonistumisia sovi laittaa.

Oma kunto on melkoinen arvoitus. Viimeisimmillä lenkeillä kulki aika lailla entiseen malliin, mutta syke heilui huomattavasti aiempaa korkeammalla. Malminkartanon täyttömäen ylämäkeä kihnuttaessa löytyi mm. kauden uusi maksimi 201 bpm. Kyllähän matka näinkin taittuu, mutta energiankulutuksen kanssa voi tulla ongelmia. Energiapolitiikkaa onkin tullut jo harrastettua taalareita hinkkaamalla, eli armottomalla mässäilyllä. Alkuun yletön hiilariherkuttelu on ihan mukavaa, mutta huomenna illansuussa karkit, limut, makaronit ja maltojuomat takuulla aiheuttavat jo kuvotusta.

Omat ongelmansa varmasti aiheuttaa myös lauantaiksi ennustettu 30 asteen helle. Juomaa tulee siis kulumaan runsaasti. Tämän kauden pisin maastolenkki taisi olla n. 45 km ja näissä oloissa se pitää sitten liki triplata. Jo pelkkä maaliin asti selviäminen tekee minusta omissa silmissäni sankarin, joten mitään aikatavoitteita en rupea arpomaan.


Huomisen ohjelmassa on sitten suunnilleen kahdeksan tuntia autossa istumista, syömistä ja tietysti jännittämistä.

Keskikesän kuulumisia

Viime päivityksestä onkin jo aikaa. Toukokuussa harrastus painottui voimakkaasti nettikirjoittelun sijaan ajamiseen. Silloin tuli tilastoon mulle suurehko lukema 617 km, josta 267 km oli maastoajelua. Kesäkuussa oli tarkoitus ajaa suunnilleen joka päivä ja oikein reilusti. No, toisin kävi. Nyt päällä oleva kesäflunssa täyttää tänään kaksi viikkoa. Varsinaisia kuumepäiviä ei ollut kuin yksi, mutta sitkeä nuha, kurkkukipu ja yleinen vetelyys vaivaa. Viikko sitten luulin jo parantuneeni ja kävin Turussa ottamassa lyhyen lenkin samalla kun taitolentoryhmä Thunderbirds harjoiteli kuvioitaan taivaalla. Siitähän seurasi takaisku ja toinen viikko sairastelua. Näissä oloissa Tahko tuntuu jo etukäteen epäonnistuneen, voi olla että täytyy vaihtaa lyhyempään matkaan. Kunhan saan tehtyä jonkinlaisen kuntotsekkauslenkin, pystyn päättämään siitä paremmin.

Keulimisen ja mun kikkailun harjoittelukin on jotenkin hiipunut pois. Oppimiskäyrä niissä puuhissa tuntuu olevan niin pirullisen jyrkkä, että mielenkiinto väkisinkin häviää. Sen sijaan olen huomannut Surgen olevan huippuhauska metsäkone ja pumptrackilla se on aivan lyömätön peli. Pumptrack on muutenkin mahtava juttu. Syke nousee taivaisiin, vaikka ei tarvi edes polkea. Täytyy vielä yrittää pumppailla tuolla metsäpoluillakin.

Kevätmuotia

MTB-Turku teetti ensimmäisen yhteisen ajopaitansa. Vaikka eri yhdistykseen nykyisin kuulunkin, täytyyhän kasvattiseuraa edustaa ja mainostaa. Katso myös: mtbturku.net

Surgee ns pyörä

Tänä vuonna tulee blogittajalla kolmekymppiä täyteen. Maastopyöräilijänä kolmenkympin kriisiä aiheuttaa se, etten ole koskaan oppinut kunnolla keulimista, manuaaleja, bunnyhoppeja yms. kikkailua. Kuten kaikki tietävät, ongelma piilee tietenkin välineissä ja ratkeaa hankkimalla uusia leluja. Tässä tapauksessa miltei kirjaimellisesti: tarvitaan kunnon playbike.

Roscoen päivityksistä oli jäänyt jonkin verran osia yli ja nettikauppojen valikoimista löytyi sopivasti täydennystä. Lopputuloksena on NS Bikes Surge 2-runkoon perustuva teräksinen monikäyttöjäykkäperämaastopyörä.

  

Runko on japanissa jalostettua terästä, puolalaisten suunnittelema ja taiwanissa hitsattu. Geometria on suunniteltu 120-160mm joustavalle keulalle, jolloin 150mm keulalla ohjauskulma on loiva n. 67 astetta ja Satulakulma n. 70. Satulan saa sopivalle korkeudelle sekä tehokasta polkemista että kikkailua varten. Dropoutit ovat liukuvaa mallia, joten sinkulakäyttö on helposti mahdollista. Keulavalintani on Rockshoxin teräsjousi-Sektor 110-150 U-turnilla ja 15mm akselilla. Ideana on mahdollisuus lyhentää keulaa käden käänteessä, kun tarvitaan napakampaa ohjauskulmaa.

 

Deoren kammet eivät menneet kaupaksi, joten oikeastaan niiden ympärille tämä projekti lähti rakentumaan. Kampiin kytkin FSA:n 36-hampaisen DH-rattaan ja Race Facen bashringin. Ohjuri on Superstar Plasma. En ole ennen omistanut ketjuohjuria ja sen asennus yllätti helppoudellaan ja itse ohjuri hiljaisuudellaan. Vaihtaja on alunperin varalle hankittu Sram X.9 medium-häkillä ja vipu X.7. Pakka on XT 11-34, jarrut Roscoen entiset Avid Juicy 3:t. Polkimet Wellgo B25. Stemmi Truvativ Stylo Race 60 mm. Satulatolppa Stylo Team. Kiekot, satula ja tanko Bontrageria Roscoen jäämistöstä.

Surge on kirjaimellisesti soiva peli. Viisto- ja vaakaputken kilautus kuulostaa aivan ovikellollta ja soi erittäin harmonisesti. Myös ensimmäinen testiajo vakuutti, mutta keulimisharjoitukset futiskentällä paljastivat, että kenties kuskillakin on ajotekniikkaan ja tasapainoon jotain vaikutusta. Nyt tarvitaan enää sinnikkyyttä opetteluun ja harjoitteluun, välineet on ainakin kohdallaan.

Tahkolle taas kesällä

Ilmoittauduin juuri ensi kesän TahkoMTB-tapahtumaan. Tarkoituksena on ajaa ensimmäistä kertaa kaksi kierrosta eli 120 km. Haaste on minulle kova ja jännittää jo aika lailla, että riittääkö puhti noin pitkälle matkalle. Viimeisimpien maastolenkkien perusteella talven työmatkapyöräilyllä on ollut vaikutusta ja onhan tässä vielä kolme kuukautta aikaa treenailla. Kisakondiksen eteen on kuitenkin vielä hikoiltava aika lailla.

Viime vuonna ajoin viidennen kerran "puolimatkan" eli 60 km. Kisa meni ihan nappiin, vaikka oli todella kuuma keli (n. 30 astetta). Lopputuloksena oli uusi oma ennätys 4:05:14.

Erityisesti viime kesän Tahkolta jäi mieleen yhteiset kilometrit Eksyilytarinoiden isännän Matti H:n kanssa. Matti ajoi täysjäykällä sinkulalla tapansa mukaan äänekkäästi. Kuulin Matin tauotta papattavan puheen ensimmäisen kerran ehkä 20 km kohdalla, jolloin Matti oli letkassa arviolta 50 m päässä takanani. Kyseissä kohdassa polku oli aika hidas ja kapea. Välillä reitti nopeutui ja ääni hävisi, mutta noin puoli tuntia ensikuuleman jälkeen Matti tuli ohi ja päätimme jatkaa yhdessä matkaa. Kahdestaan ajo sujui hienosti ja väsymys unohtui kun juttua riitti. Yritimme murtaa kilpailijoiden selkärankaa mm. puhumalla Bogart Companystä ynnä muusta masentavasta. Kaikki tietysti Turun murteella. Kommenttien perusteella ainakin muutama kuski päästi meidät ohi aikansa juttuja kuunneltuaan. Muut ohitetut jäivät lähinnä sanattomiksi.

Toinen hyvä muisto on se väsymyksensekainen liikutus, jota tunsin viimeisessä isossa nousussa kun tajusin että nyt tulee uusi oma ennätys. Miltei kyynelehdin huohotuksen lomassa. Kun maalissa selvisi, että ennätys parani n. 40 minuuttia, oli fiilis aivan mielettömän hyvä. Vaikka reitti oli taas aikaisempia vuosia nopeampi ja keli oli kuiva, voin silti olla todella tyytyväinen. Tämän vuoden reitti pitäisi olla tasan sama, joten toivottavasti uudet huippufiilikset odottavat Nilsiässä.

Asennusmoka

Kevennysosat ja taitoni pyörämekaanikkona eivät aina sovi yhteen. Säädin hieman tangon asentoa ja stemmiä takaisin kiristellessä kuului räks. Element-technic Neon antoi etulevystään periksi. Etulevyyn kairattu E-kirjaimen muotoinen logo/kevennysreikä tulee aika lähelle reunaa ja huolettomasti kiristäen se nähtävästi hajoaa aika helposti. Pitäisi varmaan olla varovaisempi, titaanipultteja on myös tullut katkottua muutamia.

Kyllä tuolla vielä ajaa, kunhan ei välitä naksuvasta äänestä. Uusi stemmi (Truvativ Stylo Team) on kuitenkin jo hankinnassa. Fiksuinta olisi varmaan ollut hankkia heti alkuun Thomson, mutta kun kevyempää pitää saada...

Jarrut karkaistu

Viikonlopun ajomahdollisuudet tärvääntyivät, kun lievät flunssaoireet pakottivat lepäämään. Ajamisen korvikkeeksi sai kelvata pyörän ruuvailu. Asensin uuden tangon ja jarrut sekä suoritin jarrujen sisäänajon.

Levyjarruja sisäänajettaessa poljetaan ensin hampaat irvessä alamäkeen jarru pohjassa. Mäen juurella kuumat jarrulevyt ja -palat kastellaan, mistä aiheutuu jännittävä sihinä ja  sakeahko höyrypilvi. Sattumalta tätä tuli tehtyä lähijunasta purkautuneen ihmislauman kummeksuvien katseiden alla. Erityisen jännittävää.

Avidin Juicy 3:sten vaihtaminen Elixir R:iin toi lyhyen testin perusteella toivotun vaikutuksen. Tehoa on enemmän ja modulaatiota erittäin runsaasti. Tosin pidin vanhojen Hayes Ninen on/off-tuntumasta hyvin paljon, mutta kai tuo laajemmalla skaalalla annosteltava jarruvoima on yleisesti ottaen parempi juttu.

Go Expossa/Fillarimessuillakin tuli tänään piipahdettua, mutta siitä retkestä ei hirveästi ole kerrottavaa. Kamera roikkui mukana, mutta kuvia otin vain kolme. Jotenkin pyörien katselu ja osien käpistely ei kiinnosta entiseen malliin. Ostin sentään messutarjouksista sveitsin armeijan vanhan villapaidan ja 4 kpl ex-ruotsin armeijan vihreitä vetoketjupooloja kun halvalla sai.

Dieetillä nautitaan kuitua ja eliksiiriä

 

Lankesin ensimmäiseen hiilikuitupalikkaan pitkän pyristelyn jälkeen. Kyseessä oleva tanko painaakin vain vajaa parisataa grammaa 680mm leveänä. Elixir R:t pitäisi toimia paremmin kuin Avidin Juicy 3:t, joihin en ole ollut ihan tyytyväinen. Ja onhan ne kevyemmätkin.

Näiden asentamisen jälkeen Roscoe alkaa varmaan olla valmis. Ehkä.

Alamäki-iloittelua Lintuvaarassa

Viime valituksen jälkeen olen pari kertaa käynyt ajelemassa keväthangilla. Tänäänkin äärimmäisen hieno talvikeli houkutteli ulkoilemaan. Oli pari astetta pakkasta ja aurinkoista. Kävin Lintuvaarassa testaamassa enduroporukan lapioimaa alamäkipätkää, joka kulkee nimellä Arin erikoinen. Kyseessä on loivaan alamäkeen etenevä reilu puoli metriä leveä ränni, joka pujottelee  puiden välissä ja aaltoilee paikoitellen ylös-alas. Aalloista voi halutessaan hypätä tai pumpata lisää vauhtia. Droppeja pätkällä ei ole. Rännin pohja oli sileä ja jäätynyt kovaksi, eli vauhdikkaaksi. Laskuja tuli tänään osapuilleen viidestätoista kahteenkymmeneen. Kaaduin vain kerran, eli yritystä olisi voinut olla reilusti enemmän, sillä paksuun lumeen pannuttaminenhan ei tunnu missään. Seuraavassa sekalaisia havaintoja reissulta:

• Polkeminen satula pohjassa rasittaa polvia todella paljon. En viitsinyt vekslata satulatolppaa edestakaisin, koska pätkä on vain reilu 300 metriä pitkä. Helposti kipeytyvä vasen polveni onkin sitten vihoitellut koko päivän.
• Taito lisääntyy toistoilla. Alkuun ajaminen oli tosi jäykkää ja hankalaa. Loppupään laskuissa alkoi pumppaaminen ja sladit vähitellen jopa onnistua.
• Kaarteen pumppaaminen lisää pitoa aivan mielettömästi, mutta sen onnistuminen vaatii melkoisen hyvää rytmitystä.
• Lukkopolkimet ei kovin hyvin sovi itselleni tuon tyyppisessä ajamisessa.
• Alaselän lihakset kaipaa reippaasti lisää treeniä ennen kesää.
• En oikein hallitse vauhdikasta kurvailua nopealla alustalla. Ajaminen on pääasiassa ollut juurakkorytkytystä, eikä ole sen takia tarvinnut miettiä nopean kaarreajon hienouksia.
• Pyörällä hyppääminen pelottaa nykyisin aivan liikaa. Kahdesta edellisestä kohdasta johtuen alkoi kyteä ajatus vierailusta Kalpiksessa tai jossakin vastaavassa kokeilemassa hissipyöräilyä.
• Ajotekniikan opiskelu kirjasta ei tarkoita, että oikeasti osaisi vielä mitään.
• Syke voi nousta 180:een myös alamäessä. :)

Lenkki oli siis erittäin hauska ja myös opettavainen.

Pyöräilyrintamalla hiljaista

Talvikypärä

 

Harrastepyörailyn suhteen on ollut viime aikoina aika hiljaista. Ei ole reisissä paukkuja työmatkojen lisäksi, on liian kylmä, ei ole kunnon polkuja, on muutakin tekemistä... Ynnä muita surkeita tekosyitä. Lihaskuntoprojektikin on siirtynyt vaivihkaa hyllylle lähinnä reisijumin ja motivaatio-ongelmien takia. 

Kaikesta huolimatta yksi syksyllä listattu tavoite on käytännössä toteutunut. Punnitsin Roscoen edellisen postauksen kisakiekoilla Kendan Nevegalein kumitettuna. Vaaka näytti vain 13,1 kg. Kisakelpoisilla renkailla paino siis putoaa melko varmasti kolmeentoista kiloon. Mahdollisesti se vajoaa alemmaksikin, jos raaskin vaihtaa ohjaustangon kevyempään (kenties jopa hiilikuituiseen).

Jottei harrastus ihan kokonaan unohtuisi, vaihdoin Roscoen vaihdevaijerin ja liimailin talvikypärään tarroja. Ostin myös WhatMTB-lehden kirjakaupasta pyöräilyhenkeä nostattaakseni. Edellispäivänä kustin tuoma vuoden ensimmäinen Fillari-lehti ei hirveästi inspiraatiota tarjonnut. Paitsi että seitsemän veljeksen vaellusreittiä täytyy kevväämmällä käydä kokeilemassa.

Roscoen vaihdevaijeri on hiukan takkuillut pakkasessa, joten vaihdoin tilalle Clarksin hiotun ja teflonoidun vaijerin. Sitä vaihtaessa tuli ilmi, että vaijerin kuoren sisässä oli vettä. Sitä kyllä suuresti ihmettelen, sillä kuori on kokopitkä. Ainoa mieleen tuleva selitys on kondensaatio, muuten ei täyspitkään kuoreen pitäisi vettä päästä. Toivottavasti uusi liukkaampi vaijeri toimii, vaikka putkessa olisi vähän kosteuttakin. Uuden vaijerin koeajohan olisi oikeastaan oivallinen syy viedä pyörä metsään...

Kiekkoilua

 Laitoin ajovalmiiksi jonkin aikaa varastossa odotelleet uudet "kisakiekot." Hovitoimittajani (if only!) Hope on niputtanut DT:n 1.8-2.0 ohennetuilla pinnoilla yhteen pro 2-navat sekä DT Swissin XR-400 kehät ja nimittää yhdistelmää Hope Hoops-nimellä. Kiekkoja oli lieviä vaikeuksia saada käsiin, koska ne myytiin nettikaupoista loppuun parissa päivässä aina kun tavaraa tuli myytäväksi. Hinta ja laatu ovat siis näissä kiekoissa ostavan yleisön mielestä hyvässä balanssissa. Kiekkojen mukana tuli muutama varapinna sekä 9mm ja 15mm etuakselien adapterit.

 

Hopen Pro 2-takanavasta minulla on hyviä kokemuksia usean vuoden ajalta. Kyseinen napa on kestävä, melko kevyt, erittäin helppo huoltaa itse ja sen vapaaratas on ihanan äänekäs rätkättäjä. XR-400 ja DT-Swissin kehät yleensäkin ovat minulle uusi tuttavuus. Ne ovat kevyet, suhteellisen leveät ja tietojeni mukaan myös kestävät. Toivottavasti noilla kiekoilla mennään kovaa.

Punnitsin kiekkosetille painoa nakuna 1740 g. Ovat siis kevyimmät kiekot, jotka olen omistanut. Ruuvailin kiinni Superstarin Flame-jarrulevyt (eteen 180, taakse 160 mm) ja Shimanolta XT-pakan. Renkaiksi valitsin Kenda Nevegal 2.35 Maxxis Superlight-sisureilla. Tuolla rengastuksella pitäisi lähteä kokeilemaan lumirännejä. Kesän koitoksiin hankitaan sitten jotain köykäisempää kumia.

Kirjallisuutta: Mastering Mountain Bike Skills

Lumitilanteen vuoksi en ole ajanut maastossa pitkään aikaan. Ajotauon aikana olenkin keskittynyt teoriapuoleen kahlaamalla läpi Brian Lopesin ja Lee McCormackin jykevän teoksen nimeltä Mastering Mountain Bike Skills. Lukukokemus oli erittäin mieluisa ja antoisa. Monet kirjan asioista olen jo aiemmin oppinut - useimmat kantapään kautta. Paljon uusia virikkeitä ja niksejä sain kuitenkin kirjasta irti.


Kirjassa ehkä parasta on se, että se kattaa oikeastaan kaikki maastopyöräilyn alalajit (ja myös vähän BMX:ää) eikä mitään niistä pidetä toisia parempana. Pointtina kirjassa on tehdä ajajasta nopeampi kaikissa olosuhteissa ja tilanteessa kuin tilanteessa. Voisi siis luulla, että kirjasta olisi hyötyä lähinnä kisakuskeille, mutta kyllä rento retkeilijäkin kirjan vinkeistä hyötyy. Kontrolli, pystyssä pysyminen ja sujuva eteneminen ovat tietysti eduksi muuallakin kuin kisoissa. Täytyy vielä palata kirjan pariin, kunhan ajokausi pyörähtää kunnolla käyntiin ja palautuu mieleen mitkä kaikki ajotekniikan aspektit kaipaavat hiomista.


Suosittelen kirjaa kaikille maastopyöräilijöille. Se on totisesti (kohtuullisen) hintansa väärti.

Lihaskuntoa

Tavoitteita pohtiessani mainitsin yhtenä asiana lihaskunnon parantamisen erityisesti maastopyöräilyssä tarvittavien lihasten osalta. Viimein pääsin siinä asiassa tuumasta toimeen. Hankin James Wilsonilta (www.bikejames.com) 12 viikon Dumbell Combos-ohjelman. Ohjelman voi tehdä kotioloissa, eikä välineiksi tarvita kuin käsipainot. 

Ohjelma ei vaikuta paperilla mitenkään erityisen raskaalta. Liikkeitä ja toistoja ei ole hirveästi ja painosuosituksetkin ovat hyvin maltilliset. Silti ensimmäisen treenikerran jälkeen jalat ja kyljet tulivat niin kipeiksi, että kävely oli pari päivää erittäin kankeaa ja teki kipeää. Itse treenin tekeminen oli kuitenkin mukavaa. Toivottavasti kivut vaihtuu vähitellen voimaksi, kunhan jaksan seurata sinnikkäästi ohjelmaa.