XCO Korso 2014: Hienosti kahdeksas!

Tulin Korson XCO-kisassa kahdeksanneksi. Kymmenestä kuljettajasta. Harrastesarjassa. Juhuu.

Ihan hauskaa oli kuitenkin. Vaikka suurimman osan aikaa ajoin ihan yksinään näkemättä muita, numerolappu antoi silti reippaasti hehkua etenemiseen. Polar arvioi suoritteen kategoriaan "maksimiharjoitus plus". 13 km, virallinen loppuaika 52:11, keskisyke 185, maksimi 200 ja kaloreita hukkui reitille 1057. Tavallisella lenkillä ei ikinä tule vedettyä tuollaisella sykkeellä, joten harrastesarjankin kisoihin on ihan perusteltua osallistua jos haluaa päästä ottamaan itsestä kaikki irti. Kun järjestäjät näkevät valtavasti vaivaa radan merkkauksessa ja muussa järjestelyssä, on oikein kiva että he antavat meidän jämäsarjalaistenkin tulla mukaan kohtuullista korvausta vastaan.

Lähdin kisaamaan teräsjäykkiksellä, koska yleisjuhtatäpärini Roscoe murtui. (Takuukäsittely on muuten heilahtanut eteenpäin melko muikein tuloksin, mutta siitä myöhemmin lisää.) Täysjoustolla olisin varmaan ollut jonkin verran nopeampi, mutta en lähtisi syyttämään hitaasta kulusta kalustoa. Ensiksi voi tarkastella kriittisesti omaa kuntoa, toiseksi ajotekniikkaa. Jäykkäperä kulki kivikoissakin ihan kivasti, mutta omat linjavalinnat olivat välillä aika tökkiviä. On muuten ärsyttävää, kuinka 29-vallankumous saa jääränkin pohtimaan, että olisiko se isopyörä kuitenkin tässäkin kohtaa tosi paljon nopeampi ja parempi. Olisihan se varmaan, mutta palataan asiaan sitten kun kuskissa ei ole enää mitään parannettavaa.

Rengasvalinta vahingossa onnistui. Edessä Ardent, takana Aspen; molemmat Maxxis ja 2,25 leveät. Koko viikon on sadellut, paitsi sopivasti tänään paistoi aurinko. Koska harrasteryhmän startti oli vasta klo 15, rata oli jo käytännössä kuiva. Yksi savisempi kohta oli, jossa Aspen suti railakkaasti. Muuten ei ollut pidon kanssa ongelmia.

Alkuvauhti oli jälleen kerran iso shokki ja jäin viimeiseksi. Sovittelin pitkään punaista lyhtyä käteeni, mutta ekan kierroksen puolenvälin jälkeen onnistuin ohittamaan pari kilpakumppania ja niille sijoille sitten jäin. Jossain vaiheessa keho vain tottui siihen, että sydän on koko ajan kurkussa ja henki alkoi kulkea paremmin. Toisella kierroksella linjavalinnat tai linjalla pysyminen oli kuitenkin tosi huonoa ja aiheutti tökkimistä. Väliajat menivät näin: starttiluuppi (1,4 km) 3:13, sij 10, +24s johtajasta. 1. koko kierros 23:54, sij 8 +4:01. 2. kierros 25:04 sij 8, +7:49. Maalissa edelläolevaan oli eroa 44s ja jäljessä tulevaan 1:03, joten ei tosiaan tarvinnut mitään sekuntitaistoa käydä.

Matkalla tuntui välillä raskaalta, mutta maalissa oli vielä menohaluja pidemmällekin siivulle. Olisi ehkä pitänyt painaa vielä vähän kovempaa. Päätetään tämä kuten edellisetkin kisaraportit: treenata pitää vielä paljon ja kyllämävieläjoskus.

Seuraava koitos Korsossa

Kävin tsekkaamassa XCO Korson tämän vuoden radan. Sen verran oli hiekkaa levitetty kivien väliin, että 26" jäykkäperälläkin pääsi etenemään. Siksi innostuin ilmottautumaan ensi viikon sunnuntain kisan harrastesarjaan. Harrastesarjan reitin pituus on vain 13 km, joten alle tunnin rypistyksellä selvitään. Voi siis mennä ihan täysii!

Radan esittelyvideo on kuin suoraan maailmancupista:

Enkkoja

Tänään oli aikaa tunnin asfaltinkihnutukselle. Oli jostain syystä sellainen olo, että teki mieli päästellä höyryjä. Lopputuloksena personal best kahdesta Strava-pätkästä ja kolmaskin jäi vain sekunnin päähän. En tiedä vihjaako tuo nousukunnosta vai mistä, mutta aika hyvä fiiwis tuli joka tapauksessa.

Ei voi käsittää!

Ei kyllä tavalliset kuolevaiset ikinä aja tuommosia. Onneksi on olemassa supersankareita, jotka tarjoaa viihdettä ja jännitystä meille taviksille. Päivää päälle viikon päästä ne vielä kilpailee ja tekee veret seisauttavia temppuja matkalla. Tossa linkin takana video radasta: http://www.redbull.com/en/bike/stories/1331669217117/red-bull-joyride-2014-gopro-course-preview
"Holy tailwhip!" sanois Robin.

Nyt keskeytti pyörä

Poikki on

Hieno ajopäivä Messilässä loppui ikävästi ennen aikojaan, kun Roscoen takahaarukka murtui. Mitään yksittäistä ratkaisevaa hittiä en huomannut, toistuva rasitus varmaan teki vaan tehtävänsä. Ukko on kuitenkin kunnossa, joten vähällä päästiin. Toivottavasti Trekiltä vielä saa uuden haarukan ja odotusaika on kohtuullinen.

Ajamisten koostumus muuttuu nyt vähäksi aikaa. Vielä voi kihnuttaa asvaltilla tai rymytä jäykkäperällä pusikossa, mutta kovempivauhtiseen ryskytykseen ja hissihommiin tulee taukoa.

Penkkipyöräilyä

Aina ei tarvi urheilla itse. Välillä voi vain vaan katsella kun muut tekee sitä hyvin. Redbull.tv näyttää maastopyöräilyn maailmancupia nettiteeveestä. Tällä hetkellä kisasirkus pyörii Kanadassa Mont-Sainte-Annessa kuuden viikon kesätauon jälkeen.

Oma suosikkini lajeista on XC Eliminator. Erät ovat vauhdikkaita ja sisältävät sähäkkää kylki kyljessä kisailua sekä yllättäviä tilanteita. Eilenkin miesten finaalissa nähtiin kaikkien neljän kuskin kasahärdelli. Parasta on, että erä kestää vain pari minuuttia. Jaksaa keskittyä.

DH:n tekee mielenkiintoiseksi vauhti, vaaramomentti ja taistelut sekunnin sadasosista. Ihmetyttää, miten ne pystyy vetämään niin helevetin lujaa. XCO:ssa ihmetyksen aihe on suunnilleen sama, mutta vähän eri kontekstissa. On ilo seurata upeeta maailmanluokan kuskien tykitystä ja miettiä miten ihmeessä ne jaksaa ja pystyy.

On se hienoa, että nykyään voi seurata tällaisia marginaalilajeja laadukkaina lähetyksinä ilman mitään satelliittikanavapaketteja. Äsken päättyi DH (josta katson koosteen) ja huomenna tulee XCO. Ensi viikonloppuna kisataan Windhamissa USA:ssa.

Messilä Bike Weekend Marathon: taas keskeytys

Hei vaan molemmille lukijoille! Nyt on jo kulunut sen verran aikaa, että viitsin purkaa Messilä Bike Weekend Marathonin pettymystä.

Järjestäjät olivat tehneet erittäin upean, monipuolisen reitin Hollolan maastoihin, mutta pääsin nauttimaan siitä vain kertaalleen. Alunperin keväällä suunnittelin, että 120 km olisi tässä vaiheessa kesää ajankohtainen ajosuorite. Kesäkuun lopussa jostain kuului järjen ääni ja ilmoittauduin 80 km sarjaan. Lopulta sitten ajoin vain yhden 40 km kierroksen (gps:ni mukaan 44,5 km), eli keskeytin.

Kisapäivän aamu meni jotenkin sählingiksi. Aluksi unohtuivat rillit kotiin, minkä muistin vasta Mäntsälässä. Onneksi ei tullut ongelmia piilolasien kanssa, sillä puolisokeana autoilu Hollolasta kotiin olisi ollut vähän turhan jännää. Sykemittari ei toiminut. Edellisenä iltana olin vaihtanut sykemittarin lähettimen pariston enkä testannut sen toimintaa. No eihän se tietenkään toiminut enää paikan päällä. Aivan yhdentekevä asia pyöräilyn kannalta, mutta jotenkin se vaan kisajännityksessa sekoittaa pasmat, kun datanörtti on mittaria tottunut käyttämään.

Lähtöhässäkässä ehdin nappaamaan kuvan menopel(e)istä

Kisan alku meni (taas) ihan liian kovaa. Alussa oli kauheita ylämäkiä ja vielä kauheampi vauhti. Pelkäsin kovasti polkuryysistä, joten lähdin syöksymään vauhtiryhmän perään itselleni aivan liian kovaa vauhtia, ilman lämmittelyä tietysi. En tullut ajatelleeksi, että koska 80 km startissa oli vain 25 kuskia, mitään isompaa ruuhkaa ei todellakaan syntyisi.

Kovan alkuvauhdin jälkeen 5 km kohdalla tuli pakollinen lepotauko rengashommien merkeissä. Schwalbe Rocket Ron EVO TLR 2.25 petti taas. Jossain mitättömässä kivessä oli revennyt takarenkaasta kylki sen verran ettei litku sitä pystynyt paikkaamaan, joten eipä siinä voinut muuta kuin panna pyörä katolleen ja asentaa sisäkumin. Hyttyset söivät, jengiä lappoi ohitse ja v-tutti.

Laika keskellä punaisessa paidassa. Hengitys on jo vähän tasaantunut, joten hymyntapainen irtoaa
Kuva: Mikko Tikka

Rengashommien jälkeen matka jatkui. Ohitin muutaman juurakoita vierastavan kuskin, mutta alun ryynäämisellä tienatuille sijoituksille ei enää ollut mitään asiaa. Matka eteni ihan OK, ohitin jopa ylämäissä jokusen kilpakumppanin, mikä on minulle todella harvinaista herkkua. 16 km kohdalla alkoi taas kuulua ikävää suhinaa. Tällä kertaa oli revennyt eturenkaasta kylki. Pyörä katolleen ja sisuri sisään. Juuri ohitetut kilpakumppanit hurauttelivat ohi ja vaihteen vuoksi purivat paarmat eikä hyttyset. Päätin että tästä lähin, kun haluan kiroilla, sanon "roketron." Harmitti, etten ottanut Korson maran kumiongelmista opiksi. Onhan kevyillä kumeilla toki kiva kiivetä ja kiihdytellä, mutta mitä iloa siitä on jos ne eivät kestä normaalia maastoajoa.

Kisan aikana lämpö oli siinä kolmenkympin kieppeillä koko ajan. Oma tankkaukseni oli onnistunut hyvin, joten kova lämpö ei ollut mikään iso ongelma. Energiaa riitti ja neste imeytyi. Piti vain muistaa juoda usein. Ajo sujui jopa niin hyvin, että pääsin nauttimaan flow-ilmiöstä. Ajantaju hämärtyi. Oli vain nyt ja ne näkyvät metrit edessä olevaa polkua. Ainoat raskaammat hetket koin lopun nousuissa Messilän laskettelurinteen huipulle. Lukuisista hyvistä hetkistä huolimatta jokin onneton tappiomieliala oli hiipinyt niskaan ja 3h 3min kierroksen jälkeen ilmoitin maalialueen toimitsijoille keskeytyksestä.

DH-radalla oli menossa aika-ajot, joita jäin rinteeseen seuraamaan. DH-kuskien ajo oli rohkeata, sulavaa ja hienoa katsottavaa, mutta silti mietin lähinnä itseäni. Alkoi tuntua, että annoin periksi aivan liian helposti. Kävin Vesijärvessä uimassa ja tunne vain vahvistui, koska olo ei ollut ollenkaan rasittunut. Söin terassilla kartanon pasta-aterian, kirosin roketroneja ja vannoin revanssia.

Ei tästä suorituksesta voi olla ylpeä. Olisi OK keskeyttää vaikka kramppeihin tai lämpöhalvaukseen taikka vakavaan kalustorikkoon, mutta tämä oli ihan surkeata emmäviitsi-osastoa. Kilpailukeskuksesta olisi varmasti löytynyt varasisäkumit mukaan toiselle kierrokselle ja maalin jälkeen olisi ollut oikeasti sellainen olo, että on jopa tullut urheiltua. Siitä olisi tullut hyvä mieli.

Ei näin. Harden the f**k up! Ja heitä Rocketronit roskiin.