maanantai 30. kesäkuuta 2014

Turkuretki

Peilityyni Littoistenjärvi
Kun kaikki turkulaiset maastopyöräilijät olivat Tahkolla, kävin kaikessa rauhassa muistelemassa vanhoja vakiopolkuja Turussa. Perjantaina seikkailin itäpuolella Pääskyvuori-Varissuo-Littoistenjärvi-akselilla, lauantaina lännessä Impivaara-Runosmäki-Pomponrahka-alueella. Sunnuntaina tein vielä pikaisen visiitin BMX-radalle sateessa.

Maastolenkeillä vauhti oli aika rauhallinen, koska reittiä piti välillä muistella ja polut olivat hieman muuttuneetkin esim. tuulenkaatojen takia. Nämä vanhat lempparipolut eivät muutenkaan ole mitään vauhtibaanoja vaan enemmänkin sellaista teknistä neppailua. Huomasin, että nykyisen kotiseudun neulasrännit ovat vähän muuttaneet minua maastopyöräilijänä. Moni ennen sujuvasti mennyt tekninen paikka tuntui nyt turhan haastavalta, mutta esim. ylämäet nousivat hieman helpommin kuin ennen vanhaan. Turun kalliot ja juurakkopolut toivat silti tosi kivaa vaihtelua ajeluun.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Kupittaan pemaksiraral


Kävin tänään tekemässä hauskaa ja mielekästä intervallitreeniä BMX-radalla. Kummasti hapotti jalkoja(kin), vaikka ei kauheasti polkea tarvinnutkaan. Yritin ajokoirahengessä vetää kahta kierrosta putkeen, mutta toinen kierros meni aina väsymyksen takia toheloinniksi. Parempi on vetää yksi kierros täysillä ja odotella sen jälkeen lähtölavalla hengityksen tasaantumista ennen seuraavaa vetoa. Ehdottoman hauskaa kokovartalopyöräilyä!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Korso 96, tai siis 64

Niinhän siinä sitten kävi kuten ennakoin. En selvinnyt viimeiselle kierrokselle. Myöhästyin aikarajasta minuutti viisikymmentäneljä sekuntia. Eipä sillä, kolmannelle kierrokselle olisin varmaan tarvinnut mukaan retkimuonaa, teltan ja makuupussin. Sen verran alkoi vauhti hiipua. Reissun dataa: 3:46:54, 64 km ja syke 171/198.
Kuva: Ari Alanko
Vaikka aamupäivällä vähän satoi, kisan alkaessa sää oli täydellinen, n. 20 astetta, puolipilvistä ja kuiva maa. Ajo sujui mukavasti ihan perinteiseen tapaan: metsäpoluilla minä ohittelin ja tieosuuksilla minua ohiteltiin. Noin 15 km kohdalla Mätäkivenmäen GSM-mastolla alamäen alkaessa huomasin etukumin tyhjentyvän. Ajattelin, että rengas tyhjenee hitaasti ja korjaan sen sitten mäen alla. Se oli iso virhe. Kolme sekuntia myöhemmin löysin itseni makaamasta oikealla kyljelläni pöpeliköstä naama humuksessa. Kumi olikin tyhjentynyt nopeasti ja ohjattavuus hävisi saman tien, GPS:n mukaan 27 km/h vauhdissa. Takanani tullut juuri ohittamani kilpakumppani huusi, että "sattuiko?" Vastasin, että "Kaikki OK," koska siltä tosiaan tuntui. Laskeutumisalusta oli onneksi pehmeä. Kun nousin ylös, säikähdin melkoisesti, kun jalkaa pitkin valui vuolaasti jotakin lämmintä ja tahmeaa. Kaikeksi onneksi valuva aines oli vain taskussa revenneen geelipussin sisältö. Pitkän aikaa takareisi ja pohje tarttuivat toisiinsa joka polkaisulla sokeriliisterin takia ja minusta olisi saanut loistavan muurahaissyötin.

Pannutuksessa taisi pääkin hieman heilahtaa, sillä yritin nostaa keskiuraan pudonnutta rengasta minipumpulla, mikä on ihan tuhon tuomittu yritys. Kun pää siinä vatkatessa selveni, tajusin että on pakko heivata litkut mäkeen ja kaivaa sisäkumi repusta jotta matka jatkuu. Kotona jälkitarkastusta tehdessä kävi ilmi, että tuskinpa tuohon vanteelle olisi rengas noussut edes kompressorilla. Vanne oli saanut mojovan kolhun (kuva alla). Katsotaan saanko tuosta enää tubeless-yhteensopivaa. Renkaan kyljessä oli muutamassakin kohtaa pientä rupea, mutta Rocket Roneihin sitä nyt voi tulla melkeinpä mistä vaan. Yhtään en tiedä missä kyseinen vahinko tapahtui, mutta pari mahdollisuutta tulee mieleen. Päästelin edellisen alamäen aika surutta koska siinä oli pari kivaa hyppyä ja maston ylämäkivikossakin oli monta mahdollisuutta lyödä vanne kiveen.



Rengashommia tehdessä haihtui ajofiilis aika tehokkaasti, kun jengiä virtasi ohi. Seitsemän minuuttia sain siihen parin minuutin renkaanvaihtoon tumpuloitua ja arvasin jo, että peli kolmannen kierroksen suhteen oli menetetty. Hyvään väliin pääseminen ja kahden kierroksen selvittäminen alle määräajan olisi vaatinut todella raivokasta ohittelua ja hirvittävää tsemppiä koko ajan. Lähdin kuitenkin kruisailemaan reittiä eteenpäin vaikka mieli teki ajaa suoraan kotiin. Jossain vaiheessa tsemppi kuitenkin lähti taas päälle ja ohittelukin sujui. Välillä raivokkaasti spurtaten ja välillä ihan tavallisesti.

Loppumatka meni oikeastaan ihan rentoa kovaa ajellessa. Toisen kierroksen puolivälin jälkeen vauhti alkoi kuitenkin ajoittain hiipua samaa tahtia motivaation kanssa. Samalla tuli sellainen pysyvä tunne, että kohta jossain kramppaa. Muuta siihen ei olisi tarvittu kuin liian kova ylämäkiveto, ohitus tai esim. kaatuminen. Kramppeja ei kuitenkaan ilmaantunut, mutta niiden uhkakin riitti viemään kaiken ylimääräisen puristuksen.

Pakko myöntää, että kierroksen loppuvaiheilla katsoin kelloa sellaisessa kohdassa, että ne pari minuuttia olisi vielä ollut helppo kiriä kiinni. Ei kuitenkaan huvittanut, koska päätös 64 kilometrin riittämisestä oli jo kypsynyt. Maalissa erittäin virkaintoiset toimitsijat panivat ajolleni stopin, olinhan ensimmäinen jonka he saivat pysäyttää. En protestoinut. Olin itsekin jo ihan valmis lopettamaan, rasitusta tuli ihan sopivasti. Kolmas kierros olisi varmaan vielä vielä jotenkin mennyt, mutta aivan liian hitaasti, eikä se tuntunut enää mielekkäältä.

Tästä jäi kyllä sopivasti hampaankoloon. Reitti oli nopea, mutta minä en. Ensi vuonna 96km saisi kyllä mennä. Täytyy treenailla kunto sellaiseksi, että tasaisellakin vauhdilla pääsee ilman paniikkia aikalimittiin ja jaksaa silti vielä veivata kolmannen kierroksen.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Korso 96 ja paha aavistus

Sunnuntaina jyystetään taas, kun vuorossa on Korso 96 MTB marathon. Minulla on tästä vähän paha aavistus.

Pientä huolta aiheuttaa nimittäin tapahtumassa oleva aikalimitti. Mikäli mielii kolmannelle kierrokselle, pitää kahta kierrosta (64 km) kiertää alle 3h45. Se tekee keskinopeudeksi n. 17 km/h, mikä on minusta maastoajoon aika korkea. Paitsi jos reitistä iso osa on hiekkatietä ja helppoa polkua. Vaikka pääosa poluista on omilta lenkeiltä tuttua, on koko radan nopeus kuitenkin mysteeri, koska en ehtinyt reitin tutustumisajoon mukaan. Viime vuoden voittaja (tietysti Henri Ojala) kiersi kaikki kolme kierrosta aikaan 3:25, joten reitti taitaa olla hyvinkin nopean puoleinen. Toki Ojalan tapauksessa kyse on aivan eri lajin ihmisestä, mutta kuitenkin.

Toinen - ehkä vähän isompi - huolenaihe on akuutti kunto. Juuri tälle viikolle osui taloyhtiön pihakivetystalkoot. Viime sunnuntaina tehtiin pidempi urakka ja sen jälkeen jokainen ilta on mennyt hiekkaa lapioidessa sekä betonilaattoja kanniskellessa ja latoessa. Tuon tyylinen hyötyliikunta on sinänsä erinomainen asia, mutta tällaiselle istumatyöläiselle oudoksestaan aika rankkaa. Lopputuloksena keho tuntuu kaikkea muuta kuin tuoreelta. Jalat ja selkä on jäykkänä ja käsiä kolottaa. Muutaman lenkinkin olen tällä viikolla heittänyt, mutta tahmeaa on ollut. Lauantaille tulee kivitöistä vapaapäivä, toivottavasti se riittää palauttamaan ja rentouttamaan riittävästi.

Jos Korso ysikuutosesta tuleekin kuusnelonen, olkoon sitten niin. Ajamista riittää siinäkin. Yritän kuitenkin puristaa kaksi kierrosta aikarajan puitteissa ja sen jälkeen ei sitten olekaan enää mihinkään kiire. Tällä kertaa tavoitteena ainoastaan maaliin pääsy.