sunnuntai 2. elokuuta 2015

Lahti Bike Weekend XCM

Kisaan valmistautumista: numerolapun kiinnitys kuva: Tiina Forsberg
Lauantaina 25.7. kävin osallistumassa Lahti Bike Weekend XC-Maratoniin. Tässä välissä on oltu vähän reissulla, joten tämä muistiinpano tulee aika myöhään, mutta onhan se parempi kuin ei milloinkaan.

Kisan voi oikeastaan jakaa kolmeen lohkoon. Ensimmäinen kolmannes oli enimmäkseen hiekkatiepohjaista ylämäki-alamäkirunttausta. Olin laiskuuttani jättänyt lämmittelyn minimaaliseksi ja se kostautui alussa. Ylämäet olivat etelän vetelälle sen verran mittavia, että sykemittari löi samantien punaiselle kun yritin roikkua (peräpään) porukan vauhdissa mukana. Ylämäkiä pusertaessa yllättäen kädet menivät aivan veteliksi, ikään kuin ne olisivat jääneet ilman verta jotta jaloille riittäisi edes jonkin verran happea. Tunne oli aika outo ja ikävä. Onneksi tuon vaiheen alamäet olivat teknisesti helppoja hiekkatielaskuja, joten käsiltä ei vaadittu liikoja. Ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella laskettiin myös juurakkoisia metsäpolkuja, joissa oli edellispäivien sateiden jäljiltä jopa liukasta, vaikka keli muuten oli kuiva.

Toisella kolmanneksella maasto alkoi tasaantua, kuten myös oma hengitykseni. Syke pysyi edelleen suunnilleen 170-190-haarukassa, mutta keho alkoi lämmetä ja antaa periksi kovalle kohtelulleen. Henki kulki tasaisesti ja raajat tottelivat omistajaansa. Hälvälän alueella sai ajella varsin mukavia neulasrännejä ja kivikkopolkuja. Korkeuseroja oli vähän ja ajo nautinnollista.

Reitin puolivälissä nautinto vajosi syvälle mutaan, kun ikävin pätkä alkoi. Reitti kulki pitkin mutaista ja savista kärrypolkua, jossa en osannut ajaa kyllä yhtään. Pyörä luisteli minne sattui ja yritin vain pitää tangosta kiinni ja pysyä pystyssä. Mutapainissa motivaatio oli kyllä aika kadoksissa. Liian viettelevän savivellin jälkeen piiiiiitkät kuntoratanousut Tiirismaan laelle tuntuivat melkeinpä helpotukselta. Kihnutin ne ylös kaikessa rauhassa vaikka puuskutin kuin pieni veturi.

Messilän jälkeen viimeisessa huollossa jaksoin vielä heittää huoltajien kanssa rentoa läppää. Sain kuulla, että maaliin on enää alle kymppi. Otin vielä juomapullon täyteen urheilujuomaa, mutta jätin loput geelit reppuun, koska matkaa oli niin vähän. Neljä High5-geeliä olin ehtinyt siihen mennessa nauttia. Tämä viimeinen kymppi Messilästä Lahteen oli palkinto kaikesta siihen saakka kärsitystä paskamaisuudesta. Sopivan polveilevaa maastoa, juuri sellaisia upeita sopivan haastavia polkupätkiä joita tykkään ajella, ja lopuksi vielä jyrkkä vauhtimäki maaliviivalle. Se oli sitten siinä. Viime hetken lupavaikeuksien takia reitti oli virallisestikin vain 53 km eli aika paljon lyhyempi kuin luvattu 60 km. Oma GPS antoi matkaksi 51 km, joten matkan alimittaisuus oli kyllä pieni pettymys. Muutenkin pidin viime vuoden reitistä enemmän, tällä kertaa oli turhan paljon hiekkatietä ja kuntopolkua.

Loppuaikani oli 3:21:13, sijoitus koko joukosta 96/114. Syke 174/196 ja kaloreita kului 3657.
Kisapäivän jälkeisen yön lomailimme Lahden seurahuoneella, joten jäi vielä aikaa mättää pihviä ravintolassa ja seurata Lahden torilla Bikeweekendin BMX-hyppykisan aivan uskomattomia temppuja. Lauantaiksi osui onneksi tälle kesälle poikkeuksellinen lämmin ja aurinkoinen sää. Sunnuntaina kotiin palatessa satoikin taas kuin Esterin tiedätte kyllä mistä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

130 km virtuaalisen hihamerkin perässä

Ajoin 133 km maantietä, jotta saisin digitaalisen hihamerkin. Kyllä, luit oikein. Stravassa pyörii Gran Fondo-sarja, jossa joka kuukausi saa suorittaa tietyn mittaisen lenkin ja palkinnoksi saa Strava-profiiliinsa digitaalisen hihamerkin sekä oikeuden ostaa kyseisestä suorituksesta kielivän (120 dollarin!) ajopaidan. Paita ei minua tuohon hintaan kiinnosta pätkän vertaa, mutta tarjolla olevasta suoritusmerkistä vanhan partiolaisen sielu tietenkin heittää volttia. Mitään tuolla pikselimerkillä ei tee, mutta pääasia on, että saadaan ihmiset liikkumaan. Pelillistämistä parhaimmillaan, eikö niin? Kesäkuussa Gran Fondo-vaatimuksena oli 115 km ja heinäkuussa 130. Molemmat niistä sain suoritettua ja elokuullekin on jonkinlainen suunnitelma kytemässä, vaikkei vaadituista kilometreistä vielä ole tietoa. Logiikkani mukaan tiedossa olisi 145 km.
Päivän reitti
Oikea Gran Fondo on Italiassa keksitty pitkä amatöörien pyöräkisa, joka ajetaan vuoristoisella reitillä ja suljetuilla teillä. Stravan Gran Fondoa suorittaessa mennään kuitenkin muun liikenteen seassa ja vuoristoistakin voi täällä Suomessa vain haaveilla. Reitin saa itse suunnitella mieltymystensä mukaan. Rakensin tähtimäisen muodostelman valtaosin itselleni tuntemattomista teistä ja lähdin suorittamaan. Tähtimäisen siksi, että voisin monesta kohtaa oikaista kotiin jos matkanteko ei maistukaan.

Suorituspäiväksi osui paras mahdollinen sää; aurinkoista, 18-23 astetta lämpöä ja maltillinen 4-8 m/s länsituuli. Veivasin pitkin poikin uusmaalaisia maalaisteitä. Ensimmäiset pari tuntia väänsin vastatuuleen ja mietin ettei tästä tule yhtään mitään, mutta sitten taivas aukeni. Velskolantie Espoossa oli erittäin nautinnollinen polveileva ja mutkitteleva tie Velskolan pitkäjärven rantatöyräillä. Sen mäkiä ja mutkia ajellessa todellakin unohtui aivan kaikki muu. Velskolantien jälkeen ajelin jonkin matkaa pohjoiseen hienoissa polveilevissa maalaismaisemissa ja aika menetti merkityksensä. Nurmijärven pitkillä peltoaukeilla pääsin nauttimaan vauhdikkaasta myötätuulesta ja vauhtia olikin helposti päälle 30 km/h. Vastatuulessa kyseinen pätkä olisi ollut äärimmäisen syvältä, mutta tällä reissulla kohdalle osui onneksi myötäinen. Haarlan jälkeen jäljellä oli enää niin vähän, että loppu meni iloisesti rullaillessa, vaikka Rusutjärveltä Palojoelle jouduinkin pusertamaan vastatuuleen.

Perhe-elämän puitteissa ajan löytäminen viiden tunnin lenkkiin on aika haasteellista, kun pitää ottaa huomioon perheen kalenteri, muut mahdolliset velvoitteet ja vielä sääolosuhteetkin. Tämän kesän keskiverto-olosuhteet huomioiden tälle lenkille osui onneksi aivan täydellinen sää. Sikäli tämän pitkän lenkin ajankohta ei ollut optimaalinen, että pieni huoli on palautumisesta lauantain Lahden XC-maratoniin. No, kai tuota pikselimerkkiä ihaillessa ja pilatesrullaa pyöritellessä keho lauantaihin mennessä vetreytyy.
Palkinto 4h 55min puserruksesta

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Heittoistuin

Remedy on viime aikoina saanut pari ehdottoman hyödyllistä päivitystä. Niistä aikaisempi on heittoistuin eli hissitolppa. Olin jo rungon saatuani päättänyt hyödyntää sisäiset letkunviennit ja toukokuun loppupuolella sain tolpan hankittua ja asennettua.
Reverb ylhäällä
Modernisoin muinaisjäänne-Remedyä Rockshox Reverb-hissitolpalla. Tolppa on stealth-mallinen eli letku lähtee tolpan alapäästä ja kulkee osan matkaa rungon sisällä. Letkun vienti rungon läpi oli ehkä ärsyttävin ikinä koskaan tekemäni fillariasennushomma. Youtubessa on paljon hyviä videoita ko. proseduurista, mutta kaikissa niissä on keskiö irrotettu, jolloin keskiön reiästä voi käsin auttaa letkua käännöksessä. Omassa pyörässäni on keskiö adapterilla, jonka irrottamiseen minulla ei ole työkaluja. Siispä letku piti saada satulatolpan reiästä onkimalla kiertämään keskiöakseli ahtaasta raosta. Ongeksi kehitin koukun kahdesta pinnasta, joiden kierteet yhdistin nippelillä. Letkua tolpan reiästä pilkkiessä meinasi kädet meinasi loppua kesken, koska tolpan reikään piti sanalla näyttää valoa taskulampulla ihan silmän vierestä, jotta näki putken pohjalle. Aikaa tuhrautui näpertelyssä, mutta onnistuihan se letkun veto lopulta eivätkä edes hermot menneet kovin pahasti. En edes ilmannut kaukosäädintä asennuksen jälkeen ja silti se on toiminut ihan normaalisti. Sinä päivänä oli tähdet oikeassa asennossa.
Reverb alhaalla
Reverbin käyttö on paljon sujuvampaa kuin toisen pyörän Ice V8:n. Tangon nappulasta voi kätevästi painaa lisää itseluottamusta pahoihin paikkoihin. Satulan saa sujuvasti pois tieltä ja pyörän päälle tulee liikkumatilaa. Hissitolppa on kyllä ehdottoman tarpeellinen varuste monipuoliseen maastoajoon.
Oikean käden nappihässäkkä
Kaukosäätimen napin sijoittelu tähän pyörään oli pienoinen ongelma. Sramin vanhat näytölliset X7-vaihdevivut vievät tangosta niin paljon tilaa, ettei reverbin nappia mitenkään saanut hyvään paikkaan. Otin oikean puolen napin tarkoituksella asentaa se vasemmalle tangon alle. Sinne se ei millään sopinut niin, että se olisi tarpeeksi lähellä peukaloa.
Peukalolle tekemistä
Jouduin nappaamaan Surgesta uudemman näytöttömän X7-vaihdevivun, joka sopi reverbin matchmaker-kiinnikkeeseen. Matchmakerin yhteensopivuus Shimanon SLX-jarrujen kanssa ei ole kovinkaan saumaton. Vaihdevipu-tolppanappi-yhdistelmä sopi jarrukahvan lomaan vain yhteen kohtaan ja sekin meni vähän puoliväkisin. Säätövaraa ei ole. Toistaiseksi (eli kunnes mahdollisesti hankin 1x11-vaihteet) nappi saa olla oikealla. Parin kuukauden käytön jälkeen nappulan paikka kuitenkin tuntuu jo ihan luontevalta, vaikka oikean käden peukalolla onkin aika paljon hommia. Yhtä kaikki, heittoistuin oli erittäin hyvä hankinta ja maasturi ilman sitä on minusta puutteellinen. Täytyy toivoa, ettei Reverbin surullisenkuuluisistä luotettavuusongelmista tule suurta riesaa.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Sappeessa sattuu

Tampereen perheloman yhteydessä kävin korkkaamassa  Sappee Bike Parkin. Viimeisenä päivän muu perhe lähti junalla kotiin ja minä karkasin pyörähommiin.

Maisemia Sappeen laelta. Metsää joka suuntaan.
Matkalla Tampereelta Sappeella poikkesin Kangasalan Prismassa hakemassa evästä. Kaupassa ollessani ulkoa kuului kova jyrähdys ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Mietin, millaista mutapainia onkaan luvassa. Sade kuitenkin lakkasi melko pian ja sade hälveni. Sappeelle saapuessa paistoi mukavasti aurinko.

Kun vähän ennen kolmea (hissit aukesi kahdelta) sain kamat päälle, luruttelin jonkun reitin alas ja ihmettelin hiljaisuutta. Hissin ala-asemalla henkilökunta kertoi, että koko parkissa on (minut mukaan lukien) kaksi kuskia. Neljän maissa tuli mukaan myös isä-poika-parivaljakko ja yksi neljän hengen porukka. Muita pyöräilijöitä en koko päivänä nähnyt. Silti hissillä koko ajan joku tarjoamassa kapulaa takapuolen alle, vuokraamossa henkilö myymässä hissilippuja ja kahviossakin henkilökuntaa. Fasiliteetit olivat erittäin asialliset. Oli ainakin kahvio, siistit vessat ja tavaransäilytys. Pakko oli miettiä miten nää pärjää. Ehkä satuin paikalle vain poikkeuksellisen hiljaisena heinäkuun keskiviikkona. Toivottavasti yleensä on enemmän vipinää.

Yksi syy hiljaisuuteen oli varmaankin päivän sääennuste. Edellisenä päivä oli satanut reippaasti ja keskiviikon ennuste oli aika epävakainen. Neljän aikoihin nousikin sitten kunnon ukkosmyräkkä, mutta eipä siinä, se meni ihan mukavasti katoksessa evästaukoa viettäessä. Ukkoskuuron jälkeen ajo jatkui, mutta liukasta oli. Ennen reissua kaivoin hyllystä WTB Dissent-renkaat alle. Olin niitä joskus pari kertaa kokeillut, mutta noin kilon painoisina niistä ei ainakaan lenkkirenkaiksi ollut. Dissentien pitäisi kuitenkin olla hyvät bike parkeissa. Ja olivathan ne, kunnes tuli märkää.

WTB Dissent 2.5
Dissenteissä on pehmeä kumiseos (42a kai), mutta nappuloiden väli on niin pieni, että ne menevät mudasta ja märästä hiekasta tukkoon. Ajoin Sappeen metsäisempiä enduroreittejä muutaman kerran todetakseni, ettei näillä kumeillä viitsi enempää kokeilla. Metsässä oli vielä märkää edellisen päivän sateista ja Dissent oli luistimeksi oikein hyvä mutta maastorenkaaksi huono, jolloin ajaminen oli aika holtitonta.

Ukkossateen jälkeen varsinaiset bikepark-reititkin olivat pehmeitä ja liukkaita ja siellähän se eturengas sitten haukkasi. En ehtinyt huomata, mitä varsinaisesti tapahtui, mutta kun liike pysähtyi, oli pyörä bermin oikella puolella tanko tulosuuntaan kääntyneena ja itse olin muutaman metri eteenpäin reitin vasemmalla puolella ilmat pihalla mahallani. Fullface-kypärä maksoi juuri sillä hetkellä itsensä takaisin. Suukappaleessa oli hiekkaa ja lippa halki, mutta naamani ihan ehjä. Kun henki alkoi kulkea, eräs kanssa-ajelija tuli kyselemään vointia ja neuvoi jarruttamaan mutkissa aiemmin. Hetken keräilyn jälkeen laskin rauhassa hissille ja vitsailin henkilökunnan kanssa kyntöhommista ja maaperätutkimuksesta. Päätin pitää autolla pienen paussin ja itsetutkiskeluhetken. Tuntui kuin olisin saanut pesismailasta rintaan, vasemman käden pikkurilli tuntui oudolta ja käsivarsissa oli naarmuja. Toimintakyky oli kuitenkin jotakuinkin tallella joten jatkoin ajelua.

Ajaminen ei kuitenkaan sujunut entiseen malliin. Kaatuminen vaikutti henkisesti siten, ettei ihan täysillä huvittanut ajaa. Kipeä pikkusormi vaikeutti tangon pitelyä ja rinta muuta liikehdintää. Kokeilin pitkää ja teknisesti helppoa E-Laippa enduroreittiä. Siinä oli kuitenkin ylämakiosuuksia, jotka menivät vaikeaksi koska syvään hengittäminen sattui rintaan. Päätin pistää pillit pussiin.

Sappeella oli erittäin hienoja reittejä ja hyvin rakennettuja bermejä, droppeja ja hyppyjä. Reitit oli hyvin merkattuja ja hyvien opasteiden ansiosta kukaan ei joudu vaarallisiin paikkoihin vahingossa. Hissikapula autettiin aina takapuolen alle, mitä en ole missään muussa bikeparkissa kokenut, ja olosuhteet olivat kunnossa. Mielelläni olisin ajanut enemmänkin, mutta valitettavasti tällä kertaa oma lipsahdus ja epäsopivat renkaat lopettivat hauskanpidon ennen aikojaan.

Nyt päivä pannutuksen jälkeen voi todeta, että vasemman pikkusormen lähinnä kämmentä oleva nivel on venähtänyt, rintakehä on melkein jo parantunut, käsivarsissa on jarruraidat, vasen olkapää tekee tietyissä asennoissa kipeää ja niska on tärkystä jumissa, mutta mitään vakavampaa ei onneksi sattunut. Muutaman päivän lepuuttelulla näistä kyllä pääsee. Pitäisi kaatuilla enemmän, jotta se kävisi sujuvammin ja vähemmillä vahingoilla. Ja rintapanssarin käyttöä täytyy varmaan alkaa harkita.

Jarrutusraitoja

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Planet X London Road kesäkuosissa

Profiilikuva
 Ajettuani London Roadilla yli tuhat kilometriä, voin sanoa että pyörä oli hyvä hankinta. Mitään varsinaista vertailua tai arvostelua en pysty tekemään, koska kokemukseni näistä laitteista on ihan olematon. Liukkaasti tuo kuitenkin liikkuu. Toistaiseksi pisin lenkki oli liki 120 km ja keskinopeuskin on hiljalleen noussut. Parhaimmillaan keskari on ollut 29,6 km/h yksin ajetulla 63 km lenkillä. Jarrutkin alkoivat purra sisäänajon jälkeen, vaikka aluksi tuntui ettei niistä ole mihinkään.

Joitakin päivityksiä on ollut tarpeen tehdä. Tilasin pyörän alunperin 80mm stemmillä, koska sitä pidemmät oli maastopyöräilijän mielestä suorastaan pelottavan pitkiä. Ajoasento tuntui kuitenkin olevan jotenkin mykkyrässä, joten kokeilin tilalle 100-millistä. Sillä ajoasennosta tuli rento ja hyvä ja pidempi stemmi sai jäädä. Kesärenkaiksi laitoin Continental GP4000SII 28mm leveinä. Renkaanvaihdolla pyörästä tuli huomattavasti paremmin rullaava ja yllättäen myös paljon mukavampi kuin 32mm Vittorioilla. Pullotelineet piti tietysti hankkia. Eliten Cannibal on toiminut hyvin Remedyn ahtaassa rungossa, joten tähän pyörään tuli samalta firmalta edulliset ja erittäin toimivat Custom Racet. Satulan alle laitoin ruman pussukan, jossa on varalle sisäkumi, rengasmuovit ja hiilidioksidipumppu. Syksylle on lokarit valmiiksi varattuna, mutta muuten se on varmaan siinä. Ei tarvitse kuin ajaa vaan. Kiva vekotin! Kaikki toimii ja matka taittuu.

Nopeat ja mukavat nakit
Eliten Custom Race-pari auttaa janon sammuttamisessa.
Kuvassa myös hyvin kulunut, mutta edelleen aivan täydellisesti toimiva PD-M520-poljin.

Kilikello on tarpeen kaupunkiliikenteessä

torstai 11. kesäkuuta 2015

"Ajoleiri" Turussa

Alkuviikosta oli tilaisuus viettää kolme päivää "ajoleiriä" Turussa. Lapset pitivät hauskaa isovanhempien kanssa ja itse keskityin vain pyöräilyyn, lepäilyyn ja syömiseen.

Maanantaina hurauttelin 2,5 tuntia maastopyörää Halinen-Littoinen-Varissuo-Pääskyvuori-akselilla. Littoisissa vedin huonolla keskittymisellä hitaassa vauhdissa pienet pannut, jossa kuitenkin jarrukahvan kiinnike kaivaitui polveen. Polvarit olivat jääneet kotiin, koska tarkoitus oli ajaa vain pitkää iisiä lenkkiä eikä hurjastella. No pientä pipiä voi aina tulla vaikka ottaisi iisistikin. Maanantain lenkillä tuli pannuista huolimatta ihan OK Strava-tuloksia, mutta intensiteettiä oli kuitenkin sen verran liikaa, etten tiistaina oikein jaksanut polkea.

Tiistaina kävin sitten ihan vaan lyhyesti tutkimassa vanhoja kotikontuja rauhalliseen tahtiin. Purettavan jätteenpolttolaitoksen ympäristöstä löytyikin paljon kivoja polkuja, joita en jostain syystä koskaan ennen ole kolunnut. Piipahdin myös "Lehden dirtillä" jossa aikoinaan yritin saada ensimmäisen maastopyöräni renkaita ilmaan. Sitten viime vierailun on Leafin karkkitehdas lopettanut ja muuttunut joksikin Leaf-multimegamonitoimi-areenaksi, mutta dirtillä on nähtävästi ollut entiseen verrattuna aktiivisempaa lapioporukkaa kehittämässä montun hyppymahdollisuuksia. Hyppyreitä oli runsaasti, myös monenlaisia eri tasoisille ajajille sopivia. Vaikka tarjolla oli turvallisia boksihyppyreitä, tämän setämiehen pomput jäivät kyllä hyvin varovaisiksi polvi arkana, lukkopolkimilla ja ilman suojia . Mutta on se hienoa että nuoriso jaksaa harrastaa.




Keskiviikkona täytin vuosia ja MAMIL-henkisesti kävin kaverini kanssa veivaamassa matalasykkeisen maantielenkin Kakskerran ympäri. Matkaa tuli n. 65 km vajaassa kolmessa tunnissa. Lenkin parasta antia olivat polveilevat ja mutkittelevat maaseututiet Kakskerrassa ja Hirvensalon länsilaidalla. Muilta osin matka oli katkonaista kaupunki- ja pyörätieajoa, jossa ei vauhdin hurmasta päässyt nauttimaan. Tosin rauhallinen ajo oli tässä kohtaa ohjelmassakin  ja samalla tuli vaihdettua kuulumiset vanhan kaverin kanssa.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Korso MTB Marathon

kuva: Emil Eklund
Korso MTB 2015. Ihan kiva. Ei tästä oikein saa tarinan aihetta.
Täydellinen keli. +15, puolipilvistä, kuivaa.
Hieno reitti. Nopea, muttei kuitenkaan tylsä.
Energiat riitti, nesteet riitti.
Ei kaatumisia.
Ei teknisiä ongelmia.
Ei rengasmurheita.
Ei kramppeja.
Maitohappoja jonkin verran.
Vauhtia sopivasti.
Uusia omia Strava-pätkäennätyksiä kymmenen.
Loppuaika 3:32:24, 13:23 nopeammin kuin viime vuonna.
Sijoitus 64 km sarjassa 68/135.
Sykekeskiarvo 173 ja -maksimi 193. Kilokaloreita kului 3674.

kuva: Tarja Kivirinta
Menin lähtökarsinassa melko eteen. Vaikka en alkurynnistyksessa oikein pysynyt porukan mukana, jäin silti ihan hyviin asemiin polkuajon alkaessa. Pientä ruuhkaa ja jumitusta ilmeni, mutta se meni hyvin pian ohi. Alun hässäkän jälkeen kilpakumppanit etenivät samaa tahtia poluilla, joten ajo oli tosi sujuvaa. Tiepätkillä oli aika kova vastatuuli, mutta kivasti saatiin junaa ja vuorovetoa aikaiseksi. Poluillakin mentiin aika pitkässä letkassa, koska oli samantasoisia ajajia nipussa. Kulokukkulan nousu tuntui melko pahalta, mutta eilen tehty oma ennätys parani kuitenkin pari sekuntia.

kuva: Tarja Kivirinta
Toisella kierroksella otin iisimmin. Jalat ja alaselkä alkoivat tuntua hieman happoisilta, joten varoin kovia spurtteja ja ajelin vaan. Pysähdyin myös kahdesti huollossa täyttämässä pulloa ja napostelemassa eväitä. Radalla oli jo tyhjää. Muutaman kuskin kanssa ajelin välillä peräkkäin, mutta myös pitkiä aikoja yksikseni. Lopulta maali tuli vastaan ja se oli sitten siinä. Kehossa tuntuu siltä kuin liki neljätuntisen kovatehoisen harjoituksen jälkeen kuuluukin. Tietää ajaneensa, muttei tee pahaa tai satu mihinkään.

Olisinko päässyt kovempaa? -Mahdollisesti, mutta sitten olisi saattanut jo tulla kramppeja tai sippaus. Toisella kierroksella tuli hieman löysäiltyä ja vietin myös huolloissa jokusen tovin.

Olisiko kolmaskin kierros mennyt vielä? -Mieluummin ei. Aikalimitti olisi tällä kertaa alittunut, mutta kyllä tässä oli ajamista ihan tarpeeksi.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Korso MTB huomenna

Huomenna on kauden ensimmäinen numerolappuajelu, kotikisa Korso MTB. Viime vuonna tässä vaiheessa oli jo kolmas kisa, mutta tänä kesänä otan iisimmin. Otin iisimmin myös ilmoittautuessa ja valitsin suosiolla suoraan 64 km, enkä täyttä 96 km matkaa. Viime vuoden viimeiseltä kierrokselta karsiutumisen jälkeen uhosin, että seuraavalla kerralla menee koko matka, mutta ei tämän hetkinen kunto oikein anna eväitä siihen. Ajelen siis stressittä kaksi kierrosta ja pyrin nauttimaan koko matkasta.

Kävin tänään tunnin verran kisan maastoissa testaamassa, että pyörä toimii. Toimihan se. Sillä reissulla tuli puolivahingossa tehtyä uusi oma ennätys Kulomäen täyttömäen nousussa. Illansuussa sain hävitettyä viikolla kertynyttä väsymystä parin tunnin päiväunilla pihalla. Jaloissa on ollut pari päivää jumia, joka oireilee särkynä vasemmassa polvessa, mutta pilatesrullailu tuntuu auttavan siihen jonkin verran. Vaikuttaisi kuitenkin tulevan ihan hyvä päivä huomenna.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Itä-Helsingin puuhamaa

Tauolla Hallainvuorella, näkymä Viikin pelloille
Olen viime aikoina tutustunut pariin itähelsinkiläiseen kalliosaarekkeeseen kehä ykkösen molemmin puolin: Kivikon metsään ja Hallainvuoreen. Niissä riittää niin paljon hauskaa ajettavaa, että ne edustavat maastopyöräilijöille samaa mitä Puuhamaa lapsille. Olen kyllä ennenkin tiennyt Kivikon ja Hallainvuoren mahdollisuuksista, mutta 15 km siirtymä suuntaansa on vähentänyt mielenkiintoa. Kun keksin, että pyörä mahtuu kiekot irroitettuna auton takakonttiin, olen voinut töiden jälkeen käydä hurvittelemassa ilman aikaavieviä siirtymiä.

Kivikossa parasta on EK4-nimellä Stravassa esiintyvä pitkä alamäkivoittoinen pätkä, jossa on äärimmäisen hyvä flow. Muitakin vallan mainioita pätkiä Kivikossa on ja paikalliset aktiivit ovat lapioineet sinne tänne bermejä, pumppukumpuja ja pieniä hyppyreitä. Kyllä kelpaa.

Hallainvuori on paljon haastavampi ja teknisempi ja meno siellä on jatkuvaa kalliojumppaa ylös ja alas. Siellä ei paljon voi löysäillä. Hallainvuorella on kävelty ja ajettu niin paljon, että linjavalintoja on liki loputtomasti. Kuitenkin samasta syystä on vaikeaa valita lennosta sujuvimpia linjoja. Koska en tunne polkuja vielä kovin hyvin, on hankalaa saada ajoon kunnon flowta. Hallainvuoressa on myös monta paikkaa, joista en osaa tai uskalla ajaa, mutta eiköhän ne ala sujua kun käy useasti kokeilemassa. Vaikeiden paikkojen valloittaminen on aina hieno elämys.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Iskarivelhojen taikoja

Huollatin takaiskarin (Fox RP2 DRCV) Fillariosassa tällä viikolla. Aiheena oli ihan normaali määräaikaishuolto ja lisäksi toivoin jotain viritystä, koska tässä uudessa rungossa iskari heijasi aivan liikaa polkiessa eikä propedal-asento auttanut asiaa mitenkään.

Kun sitten vuorokautta myöhemmin noudin iskarin, sain kuulla että propedal oli rikki, öljyt ja ilmat sekoittuneet, DRCV-venttiilin jousi epämuodostunut ja kaiken kaikkiaan viime huollosta aivan liian kauan. Lista oli aika yllättävä, koska olin propedalia lukuunottamatta jousituksen toimintaan aivan tyytyväinen. Se on toki myönnettävä, että huoltoväli oli venähtänyt ihan liian pitkäksi.

Iskari oli kahvilla...

Mutta eipä hätää, Fillariosan iskarivelhot taikoivat kaikki viat kuntoon ilman lisäkorvausta. Virityksenä DRCV:n pienemmän ilmakammion ilmatilaa oli pienennetty, millä saatiin lisää progressiota sekä kantavuutta ja ryhtiä keskialueen joustoon. Tänään kävin testaamassa ja totisesti propedal toimi paremmin kuin koskaan, eikä sisäänpäinvaimennus ollut enää niin hysteerinen kuin aiemmin. Muutama lenkki vielä menee säätöjä hakiessa mutta oikein hyvä siitä tuli.

torstai 21. toukokuuta 2015

Ennätystehdas

Tällä viikolla olen tehnyt kahdeksalla Strava-segmentillä uuden oman ennätyksen, kuusi niistä asvaltilla ja kaksi maastossa. Ehkäpä talven rapakunto alkaa pikku hiljaa parantua. Syytä onkin, sillä onhan ihan kohta kesä ja ajokausi kuumimmillaan monessakin mielessä.

Ensi viikolla on Korso MTB:kin, johon on ilman muuta osallistuttava. Aikomuksena oli tänä vuonna ajaa koko 96 km, mutta näin huonolla valmistautumisella joutunen tyytymään kahteen kierrokseen. Viikonloppuna yritän selvittää millä mallilla kunto on ja laitan ilmoittautumisen sitten sen mukaan.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Muinaisjäännös

Viikonloppuna ajelin vaihteeksi Turun suunnalla. Kieterinmäen huipulta löytyi 26-tuumaiselle sopiva kuvauspaikka.

Muuten Turku tarjosi taas antoisaa ajelua kauniissa kelissä. Vanhoissa tutuissa paikoissa oli polut leventyneet ja lisäntyneet siitä, mitä muistan reilun viiden vuoden takaa. Kenties väki siellä on innostunut liikkumaan enemmän metsissä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Nyt ei pyöräillä: Karhuviesti 2015

Vaihto näkyy, saa tuulettaa!
Vuoden kahdestoista juoksuharjoitukseni oli maksimikestävyysharjoitus Rauman ja Eurajoen välillä. Kyseessä oli Karhuviesti, johon osallistuimme työporukalla kolmannen peräkkäisen kerran. Paras harjoituskauteni meni influenssaa potiessa, joten maaliskuun alun jälkeen olen ehtunyt käydä juoksulenkillä vain neljä kertaa. Vähäisen treenimäärän takia tulosodotukset olivatkin hyvin matalalla.

Itselleni uutta oli avausosuuden juokseminen ja samalla koin myös ensimmäinen ryhmästarttini juoksukilpailussa. Pelkäsin etukäteen, että innostun laumassa liian kovaan vauhtiin, mutta porukka hajosikin hyvin nopeasti ja tiellä oli tilaa juosta omaa vauhtia. Muiden joukossa juokseminen toi sopivasti kilpailun tuntua ja oli jopa mukavaa verrattuna loppupään osuuksien yksinäisyyteen.

Yritin pitää vauhdin tasaisena ja (minulle) suht kovana. Olen vasta viime aikoina tajunnut lämmittelyn tarpeellisuuden ja vedinkin ennen starttia kunnolla hien pintaan nousevatehoisella verryttelyllä. Siitä oli apua, sillä jaloissa tuntunut mitään vaivoja matkan aikana. Ensimmäiset viisi kilometriä jopa pidin juoksemisesta. Oli lämmin keväinen auringonpaiste ja mukava myötätuuli. Viiden kilometrin jälkeen palasin kuitenkin normaalitilaan, eli juokseminen alkoi sapettaa. Vatsalihakset yrittivät hieman kramppailla ja niitä piti välillä kädellä painaa ja hieroa. Osuuden loppupuolella alkoi palleassa/keuhkossa lievästi pistää, mikä teki syvään hengittämisesta vaikeaa. Yllättäen siihen vaivaan auttoi parhaiten vauhdin lisääminen.

Viimeisen kilometrin yritin hieman kiriä ja siitä tulikin suorituksen nopein. Maaliin tulin aika hyvävointisena, joten kovempaakin olisi varmaan voinut mennä. Matka oli 9,6 km, joka taittui aikaan 45:26, eli 4:50 kilometriä kohden. Paransin kilometrivauhtia sekunnilla viimevuotisesta, mikä oli mukava yllätys huonosti menneen harjoittelun jälkeen. Keskisyke oli 185 ja maksimin 197 saavutin saapuessani vaihtopisteelle.

Joku voisi miettiä, onko järkeä autoilla melkein neljä tuntia suuntaansa kolmen vartin suoritusta varten, kun palkinto- tai edes pistesijoille ei kuitenkaan ole mitään asiaa. Eikö sen hölkkävauhtinsa voisi mittauttaa lähempänäkin? No voisi toki, mutta Karhuviesti onkin kokonaisuus. Vaikka oma suoritus on lyhyt, menee loppupäivä joukkuetovereita kannustaessa ja heidän kanssaan seurustellessa. Työporukalle automatkat ja kisan jälkeinen yöpyminen antavat aikaa jutella asioista, joista töissä ei muuten ehdi. Oikeastaan itse viestijuoksu antaa vain aiheen parin päivän retkelle. Sivuosumana kukin osallistuja voi sitten ottaa urheilullisia tavoitteita, mutta se ei loppujen lopuksi ole matkan tarkoitus.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevään avaus

Tänään piipahdin tosi pitkästä aikaa lähiseudun metsäpoluilla. Pakkasta oli pari astetta, maan pinta oli aivan kuiva ja pohja kova, koska se oli vielä jäässä. Paikoitellen polullakin oli vielä jäätä. Erityisesti kaikki talven suosituimmat kävelypolut ja latupohjat olivat paksussa jäässä. Alla oli kesärenkaat (Kenda Nevegal), joten jääkohdissa oli pakko mennä todella hiljaa tai jopa taluttaa. Aluksi päästelin vähän reippaammin, mikä sitten palkittiin kevään ekoilla pannuilla. Mitään ei onneksi sattunut ja matka jatkui, tosin hieman varovaisemmin.

Jää on liukasta

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Tubeless osa VIII

Jaaha, taas uusi tubeless-episodi. Tällä kertaa on kuitenkin jotain erilaista kerrottavaa. Tubeless-asennus on välillä aivan hanurista. Sitä helpottamaan voi hankkia kompressorin, napsauttimen tai Bontragerin Flash Chargerin. Flash Charger maksaa 130e, napsautin 55e ja (verkkovirtaa vaativa) kompressori alkaen n. 100e. Internetin tee-se-itse-sivustojen innoittamana väsäsin rengasasennuksen avuksi 1,5 l limupullosta pikku painesäiliön. Otin vanhasta rikkinäisestä jalkapumpusta letkun suutinosineen ja vanhasta sisäkumista schrader-venttiilin. Ymppäsin venttilin limupullon korkkiin ja kiedoin pullon varmuuden vuoksi ilmastointiteippiin. Koko vehkeen hinta jäi muutamaan euroon.

Pelonsekaisin tuntein valmistelin Kendan 2.35-Nevegalit Gorilla-teipein tiivistetyille Pacenti TL28-vanteille ja pumppasin pulloon kuusi baria. Uhmakkaasti en käyttänyt lainkaan saippualiuosta tai muita liukuvoiteita. Otin vanteen venttiilistä sielun irti, kytkin letkun vapaan pään venttiiliin ja toisen pään pulloon. Nevegal melkein nousi vanteelle, mutta ei ihan. Toinen kuuden barin lataus viimeisteli vanteelle nousun napsahtaen. Laitoin litkut perään ja ravistelin normaalisti. Ilma pysyi saman tien. Tämä tubeless-asennus ei vaatinut ainuttakaan hikipisaraa ja painepullon rakentaminen kesti ehkä vartin. Tällainen tavallisen limupullon paineistaminen jännitti totta kai jonkin verran. Räjähdystä ei onneksi tapahtunut, vaan pullo pyyteettömäsi antoi riittävän voimakkaan ja tasaisen ilmavirran renkaan nostamiseksi. Tämä oli siis erittäin onnistunut kokeilu.

TSI-painesäiliö.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hopeanuoli ekaa kertaa ulkona.

Tänään oli hetki aikaa ja kaunis keli (5 astetta ja aurinkoista), joten kävin testaamassa London Roadia ekaa kertaa ulkoilmassa. Erittäin liukkaasti liikkui hopeanuoli, mutta kuskia kiusasi kova yskä. Sen takia kolme varttia ja reilu 15 km sai riittää. Vaikka varsa kuinka haluaisi kevätlaitumille, on pakko malttaa antaa toipumiselle vielä aikaa.

Muuten kippurasarvella ajaminen tuntui yllättävän luontevalta ja ennen kaikkea kevyeltä. Alaotteelta ajaminen tuntui vielä vähän huteralta ja vaaralliselta, joten siihen täytyy totutella. Jarruissa oli todella surkeasti pitoa, ne täytyy ajaa kunnolla sisään ja ehkä putsailla levyt liuottimella. Mutta ihan ekana pitää päästä yskästä ja nuhasta eroon.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ajokoira sairastaa

Ajokoira sairastaa, eikä nyt ole kyseessä pyöräkuume. Pakko laittaa vähän selityksiä, miksei ole liikunta viime aikoina maistunut. Kovasti tekisi mieli urheilla, mutta terveys ei ole antanut myöten.

Tammikuun alkupuoli meni energisenä ja terveenä, mutta sitten repesi. Tammikuun kaksi viimeistä viikkoa oli päällä flunssaoireita ja väsymystä. Pari päivää jopa ihan oikeaa kuumetta, mikä on minulle aika harvinaista.

Helmikuun alussa sain olla puolitoista viikkoa terveenä mutta sen perään tuli puolitoista viikkoa pientä flunssaoiretta ilman kuumetta. Sen päälle sain nauttia viisi tervettä päivää, joiden aikana ehdin tehdä kolme treeniäkin, mutta siihen se riemu jäikin ennenkuin alkoi varsinainen jättipotti.

Ensin oli muutama päivä epämääräistä oloa, joka ratkesi lopulta kunnon kuumeeksi. Kolme päivää meni lähinnä nukkuessa punkan pohjalla ja kuumetta oli pahimmillaan päälle 39 astetta. Kuumeen laskettua on ollut useamman päivän lievästi flunssainen ja pöhnäinen olo ja se jatkuu yhä reilun viikon sairastelun jälkeen. Hetken jo luulin taudin olevan menossa ohi mutta tänään tuli taas vähän heikompi olo. Kyseessä on ilmeisesti influenssa, jota en olekaan tietääkseni aiemmin sairastanut. Onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa, tällaista itsestään ohimenevää vain.

Vaikka ei mistään vakavasta olekaan kysymys, on tässä mennyt ohi tosi monta hyvää treenipäivää. Ei voi mitenkään puhua talvikauden kunnonkohotuksesta tai oikein edes kunnon ylläpidosta. Tarkoitus oli tehdä rauhassa pohjaa kevätkaudelle, mutta samaa räpiköimistä tästä näyttää tulevan kuin aikaisempinakin vuosina. Kevät kuitenkin näyttää olevan ajoissa tänä vuonna, joten kunhan tästä tokenee, niin pääsee suoraan keväisille metsäpoluille. Täytyy vaan muistaa aloittaa varovasti, ettei heti iske joku uusi tauti.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tubeless osa VII

Tämä on vanha asennus viime syksyltä, eikä taida olla hyödyksi oikein kenellekään koska noita renkaita ei enää tehdä, mutta pannaan kuitenkin muistiin nyt kun ehtii kirjoittamaan. Renkaat on kyllä edelleen päällä, mutta käyttöä ei ole ollut kuukausiin.

Löysin varastosta vanhat käytetyt ekan mallin Black Chili Mountain Kingit ja päätin ajaa ne litkutettuna loppuun ennen roskistamista. Takarenkaassa (protection) alkaa nappulat olla lopussa; eturenkaassa (supersonic) on hyvin nappulaa, mutta kyljet on aika herkkänä. Aion kyllä kevätkauden näillä kuitenkin aloittaa, kun olen ne kerran vanteelle saanut.

Shimano XT M775 + Continental Mountain King Protection 2.4
Tämä combo nousi ihan normaalisti ja alkoi pitää ilmaa tarmokkaan ravistelun jälkeen. Ilma on myös pysynyt monta kuukautta ilman sen kummempia toimenpiteitä.

Shimano XT M775 + Continental Mountain King Supersonic 2.4
Vanteelle nostaminen oli aika hankalaa ja ilman pitäminen erityisen hankalaa. Supersonic-kylki on niin ohut ja pientä reikää täynnä, että litku tihkuu sieltä läpi ekstranopeasti. Sain tämän renkaan kuitenkin ajokuntoiseksi, mutta ilmat tulee pihalle parissa vuorokaudessa. Pumpattava siis aina ennen lenkkiä ja kiviin hieromista on syytä välttää.

Maastoukon maantiepyörä: Planet X London Road

Tuossa tammikuun alkupuolella tuli hankittua elämäni ensimmäinen käyräsarvinen. Pitkään olin ajatusta kypsytellyt ja viime kesän asvalttilenkit vahvistivat käsitystä siitä, että joku kunnon tasamaakiituri olisi tarve saada.

Etsin sopivaa uhria aika pitkään. Shimanon maastospedujen ruuvaaminen aitoon maantiepyörään olisi ihan liian suuri häväistys ja maastoukolle maantiepyörien vannejarrut ovat ihan täysin mennyttä maailmaa. Lisäksi olisi myös kivaa, jos pyörään mahtuisi jotkut hiekkatiekelpoiset renkaat ja saisi tarvittaessa lokarit luontevasti kiinni työmatka-ajelua ja arkikäyttöä varten. Näillä ehdoilla kaikki aidot maantiepyörät voi oikeastaan rajata pois. Lopulta brittiläinen postimyyntifirma Planet-X tarjosi sopivimman ehdokkaan: Alu-runko rennon maantiepyörän geometrialla, hiilikuituhaarukka, levyjarrut, kiinnitysreiät lokareille ja haarukoissa tilaa vähän tukevammillekin renkaille. Kaikki tämä kohtuupainoisena kohtuuhintaan ja voittaja oli löytynyt: Planet-X London Road. Joululomalla vielä pamahti sähköpostiin edullinen tarjous edellisen vuosimallin Sram Force 2x10 vaihteilla (riittää hyvin ysipakkamiehelle) ja kaupat tuli. Pirteämmät limen väriset rungot olivat L-kokoisena loppu, joten jouduin tyytymään hillittyyn hopeanharmaaseen. Tuossa alla on kuvia siitä, mitä sieltä sitten tuli. Toistaiseksi tämä fillari on kokenut vain siistiä sisäkäyttöä traineriin kahlittuna. Käyttökokemuksia raportoin sitten keväällä kun on oikeasti päästy tien päälle.
Planet X London Road, size L.
London, Big Ben, get it?
Sram Rival 10 speed - keskitasoa koska halvalla sai...

...mutta hiilikuitua on kuitenkin jarrukahvoissa.

Avid BB7 - vaijerilevarien parhaimmistoa muutaman vuoden takaa.

Tänne mahtuu paksumpikin nakki.
Ja tänne myös, plus lokarin kiinnike tuohon reikään, kiitos.
Vakiona oli 32-milliset Vittoriat teräskaapeleilla. Vaihtunevat kesällä kapeampiin ja taittuviin.

perjantai 23. tammikuuta 2015

2015 meiningit

Viime vuonna otin tavoitteeksi harrastaa 200 tuntia liikuntaa. Se tavoite tuli täyteen jo lokakuun alkupuolella. Siksipä nostan tämän vuoden tavoitetta neljänneksellä ja tähtään 250 tuntiin. Toivottavasti uusi tavoite ei tee liian tiukkaa. Vuosi 2014 nimittäin sisälsi pari kuukautta vanhempainvapaata, jonka aikana tuli aika hyvin liikuttua. Tältä vuodelta sellainen etuisuus puuttuu ja liikuntaa täytyy harrastaa enemmän arjen ehdoilla.

Maastopyöräkisoissakin aion käydä, mutta ilman ihmeempiä tulostavoitteita. Viime kesänä otin pyöräilytapahtumat vähän liian tosissaan ja seurauksena oli lähinnä epäonnistumisen elämyksiä ja pahaa mieltä. Treenaaminenkin olisi kai pitänyt ottaa vakavasti, jotta tyydyttäviin tuloksiin olisi päässyt. Parempi siis jatkossa ottaa rennommin ja panostaa osallistumisen iloon.

Koska Messilän Bike Park pantiin tylysti kiinni, täytyy ensi kesän ohjelmaan ottaa hissipyörävierailut Calpiksessa ja Sappeessa. Mielellään vaikka useampaan kertaan.