Bashed in pieces

Surgen Superstar-bashring on bashinsa bashannyt. Eturatas on yhä voimissaan, kun bashi sen puolesta kerta toisensa jälkeen uhrautui, mutta lopulta ei suojelijalla enää sitkeys riittänyt. Turhan hauras materiaalivalinta Superstarilta.

 Tilalle panin ISCG-kiinnitteisen kölin. Sekin on Superstarilta. On kestänyt käyttöä Remedyssä jo jonkin aikaa, mutta saapa nähdä...

The Escape Plan Challenge

Stravassa on syyskuussa pyörinyt uusi The Escape Plan-niminen haaste. Sen ideana on, että neljän viikon ajan pitää tehdä vähintään 15 minuutin liikuntasuorite viitenä päivänä viikossa. Sain tehtävän tänään suoritettua ja aika mielenkiintoinen haaste on ollut. Tavallisten arkikiireiden sekaan on pitänyt suunnitella liikuntapätkiä tunnollisemmin kuin yleensä. Sen takia on pari kertaa ollut pakko käydä illalla kävelyllä, kun ei muuta ole ehtinyt. Haasteen myötä olen myös ajanut maastolenkkiä sateessa, mitä en kauhean mielelläni ole yleensä tehnyt. Mutta eihän se niin kovin kamalaa ollutkaan, ja varmaan sitä tulee jatkossa tehtyä enemmänkin.

Syysflunssa ehti onneksi loppua juuri ennen haasteen alkua, mutta kyllä silti oli pakko hiukan jälkitiloissa nuhaisena urheilla. Pidin toki kuitenkin kuorman silloin kevyenä. Selkeä muutos aiempaan oli myös se, että paljon tuli vedettyä lyhyempää (n. 1h) lenkkiä kuin yleensä. Ajatuksena oli, että varmasti palautuu seuraaviin treeneihin, ja pitää sitä muilta kiireiltä ehtiä nyt edes tunti jyystää. En tiedä sitten kumpi on oikeasti parempi, lyhyttä lenkkiä useammin vai pidempää harvemmin.

Eräs yllättävä juttu oli myös haasteen aiheuttama stressi ja pakko suorittaa ne viikon viisi treeniä, vaikka haasteen mokaamisesta ei edes seuraa mitään. Eikä sen puoleen onnistumisestakaan. Silti otin homman aika tosissaan. Liikunnan säännöllisyys on totta kai hyvä juttu, mutta silti menen nyt ilolla kohti vapaamuotoisempaa liikkumista. Ehkä urheilen hieman harvemmin, mutta enemmän kerralla.

Jäykkiksen elvytystä

Jäykkäperäinen maastopyörä on hieno vehje. Se on niin paljon ajajan laite, että on ihan päivän kunnosta ja fiiliksestä kiinni, kuinka se kulkee ja pääseekö sillä mihinkään. Surgella ajaessa on viime aikoina tullut jonkin verran liikaa niitä huonoja päiviä. Pahin ongelma siinä on vaimennukseltaan kehnohko ja vetelä keula. Keulaa hankkiessa tuli pihisteltyä ja hankin Sektorin. Se on ollut semi OK, vaikka joku Revelation tai Lyrik olisi ollut järkevämpi (vaikka toki kalliimpi) valinta. Silloin oletin, ettei jäykkäperässä keula ole niin justiinsa, mutta kyllä se vaan vaikuttaa paljonkin. Nykypäivänä paremman suorakaulaisen (non-tapered) keulan hankkiminen on aivan ihan mahdotonta niin uutena kuin käytettynä.

Rungon toinen ongelma on 27.2mm satulaputki, johon ei kunnollista hissitolppaa ole olemassa. Nykyinen Brand-X Ascend toimii OK, vaikka sen joustovara on turhan pieni (105mm). Wiggle vaihtoi mukisematta edellisen tolpan uuteen, kun satulan kiinnitys alkoi pyöriä ympyrää omaan tahtiinsa. Tämä nykyinen tolppa ei edes narise rungon sisällä kuten ne edelliset, joten plussat siitä.

Kolmas ongelma on turhan jyrkkä keulakulma. Vuonna 2011 67 astetta oli vielä loiva, mutta nykyään se saisi olla 65° tai loivempi. Näistä asioista johtuen on pieni 29-endurojäykkäperäkuume päällä koko ajan, mutta olen onnistunut sitä vielä vastustamaan. Sain jopa kerran Sappeella kokeilla erään herrasmiehen NS Bikes Eccentric Alua. Se tuntui hyvältä, mutta en silti vielä ole hankkinut omaa. Jotenkin en pysty oikeuttamaan itselleni uutta pyörää kun vanhoillakin pääsee, ja yhä 26-tuumaisella ajeleminen tuottaa jotain mielikuvitus-OG-skenepisteitä, vaikkei sitä pääsääntöisesti ole edes ketään katsomassa. Kuitenkin hyvänä päivänä Surge kulkee ihan sikahyvin ja sillä ajaminen on hauskaa. Huonona tekee vain mieli heittää se pusikkoon ja kävellä himaan. Isoin parannuksen kohde tuossa on tietysti itse kuski ja siinä on vielä (rutkasti) kehittämisen varaa. Eikä kuskin kehittäminen edes maksa muuta kuin aikaa ja vaivaa.

No jotakin piti kuitenkin keksiä, joten päätin vaihtaa ohjaustangon. Entinen hiilikuituinen Easton Haven on hyvä, mutta jotenkin se ei sovi lapaseen täydellisesti. Se on vain 71-senttinen ja taivutukset tuntuvat vielä vuosien jälkeenkin erikoisilta. Löysin sikahalvalla Answer Protaper-tangon 75-senttisenä, joten laitoin tangon vaihtoon. Tanko on tasan saman mittainen ja muotoinen kuin Remedyn hiilaritanko, mutta alumiininen. Ensilenkin perusteella se myös sopii minun käpäliin kuin valettu. On yllättävää, miten paljon neljä senttiä lisää pituutta ja käteensopivat taivutukset vaikuttavat pyörän hallintaan. Käteensopiva stonga jotenkin antoi huonolle keulalle ihan kaiken anteeksi. Edes 140g painonlisäyskään ei tunnu missään, eikä Havenin hiilikuidusta tunnu maastopyörässä koituvan mitään tärinänvaimennusefektiäkään. Plussaa on vielä se, että molemmissa maastureissa on nyt saman muotoiset stongat, joten ajamaan voi lähteä ilma totuttelua kummalla pyörällä tahansa.

Olipa siis hyvä ja halpa päivitys. Eiköhän tällä taistella taas jonkin aikaa pyöräkuumetta vastaan. Tosin yksi 29-kumi on jo hyllyssä odottamassa projektia ympärilleen, ja pyörän kasaaminen on kivaa, joten kattellaan...

TSI: vanteen vaihto ja rihtaus

Yleensä olen pieniä korjauksia lukuunottamatta rihtauttanut ja kiristyttänyt kiekot ammattitaitoisessa pyörähuollossa. Kerran olen itse vaihtanut kiekkoon navan. Kiekon kasaamisessa meni silloin suunnilleen illasta aamuyöhön ja varsinaisen rihtaamisen teetin liikkeessä. Turun Foxcompin Tommi kysyi, että "Oliko tää vanne tarkoituksella viis milliä sivussa?" Pakkohan se oli myöntää, että ei.

Uusi vanne vasemmalla, vanha lommoineen oikealla.

Nyt minulla oli pitkään ollut varastossa kohtaloaan odottamassa kiveen kolhittu kiekko DT XR 400-vanteella. Kiekon kohtaloksi tuli lopulta vanteen vaihto, kun löysin edullisesti Stan's Arch EX mk2-vanteen. Sen verran tutkin nettiä, että vanteen vaihto pitäisi olla paljon helpompaa kuin aiemmin tekemäni navan vaihto: vanteet vierekkäin, venttiilin reiät kohdakkain, pinnat yksi kerrallaan kiinni uuteen vanteeseen ja päälle normaali rihtaus. Pinnojen pituus ei laskurin mukaan näissä vanteissa ihan natsannut, mutta päätin silti kokeilla. Eihän se tuplaseinämäisissä vanteissa voi niin tarkkaa olla.

Vanteet teipillä vierekkäin ja pinnojen siirto.

Pinnojen siirto vanhasta uuteen olikin helppoa, joskin melko aikaa vievää puuhaa. Onneksi kesäkeli oli kohdillaan, että ko. näpertely kävi samalla auringonotosta. Rihtaaminen olikin sitten oma juttunsa. Ohjeena käytin samaa vanhaa Fillari-lehden artikkelia, jota luin edellistä kiekonkasaustakin tehdessä.
Rihtauspukin hankkiminen/rakentaminen on vielä suunnitteluasteella, joten rihtasin kiekon paikallaan pyörän takahaarukassa käyttäen rengasmuoveja ohjurina. Kärsivällisesti askarrellen sain vanteen suoraksi, vaikka sivuheittoa oli alkuun runsaasti ja pystyheitonkin kanssa sai töitä tehdä. Pinnojen tasakireydessä on toki vielä paljonkin parantamisen varaa, mutta kyllä kiekosta ajokelpoinen tuli. Ainakin yhden tavallisen lenkin se kesti ongelmitta suorana.

Pedro's tekee parhaat rengasmuovit/rihtaustulkit.

Kaiken kaikkiaan oli hieno tunne onnistua vannetöissä. Jatkossa pyrin hoitamaan rihtauksen itse ja aion myös kasata jokusen kiekonkin kokonaan itse. Rihtauspukki pitää vielä säätää jostain ja sitten voikin viettää talvi-illat nippeliä kääntäen.

Välivuosi..?

Vuosi on puolessa. Tosi vähän on tullut pyöräiltyä. Syynä on ollut muut kiireet ja yleinen väsymys sekä toukokuusta alkaen perheenlisäyksestä johtuva ajanpuute. Pakko kuitenkin myöntää, että pohjimmiltaan kyseessä taitaa olla ihan silkka laiskuus. Joka vuosi ei vaan jaksa. Traineria en hakenut talvella varastosta ja nastalenkillä kävin ihan yhden kerran. Nastarenkaiden vaihtamiseen meni liki puolet varsinaisesta ajoajasta, Ice Spikerit tulee kestämään tällä menolla kymmeniä vuosia, kunhan kumi ei haperru. Yhteenkään pyöräilytapahtumaan en ole ilmoittautunut. Yhtään satasta en ole vielä suorittanut. Sappeen kausikortin sentään ostin halvalla niiden joulukalenterista. Mitään oikeaa syytä vähäiseen fillarointiin ei taida olla. Se on edelleen tosi kivaa, mutta ei vaan saa aikaiseksi lähteä.

Nyt kun kesän ajokausi on parhaimmillaan, pikkuisen pännii kun ei ole talvella tehnyt pohjia että jaksaisi nyt kunnolla nauttia. Vaikka pitkää lenkkiä ei nyt ehdikään tehdä, olisi kiva kun edes lyhyet jaksaisi painaa täysiä. No, välillä tää harrastaminen on vaikeempaa. Motivaation kohottamiseksi lätkäisin pyörään I <3 Alapelti tarran sopivan UG-paikkaan. Siinä se on sweetspotissa. Ehkä tarran myötä opin myllyttään yhä rennolla asenteella kuin Samuli ja muut alapeltiläiset. Hoksasin vaan tarran liimaamisen jälkeen, että sehän meni täpäriin, vaikka tarra oikeastaan kuuluisi jäykkäperään. Höh!