Korso MTB 2018

Viime viikonloppuna tuli ajeltua numerolappu keulilla kaksi kierrosta Korso MTB:tä. Keli oli erittäin kesäinen ja kuiva. Naama ja pyörä olivat lopuksi ihan ruskeana pölystä ja koko reitillä oli vain yksi lätäkkö, josta jopa minä pystyin keulimaan yli. Reitti oli erinomaisesti merkattu ja järjestelyt kaikin puolin kunnossa. Annan 5/5.

Numero syntymävuoden mukaan

Aamulla kun poljin hakemaan numeroa, oli jokseenkin väsynyt ja vetelä olo. Tuntui, ettei päivän ajosta voi tulla kovin hyvää. Kotona kiinnitin numeron, siemailin urheilujuomaa, relasin, jännitin ja yritin piristyä. Pari tuntia myöhemmin kisapaikalle lähtiessä olikin jo vähän energisempi olo. Lämmittelin pyöräillen 25 minuuttia ja otin Karate Kid-henkiset venyttelyt ja keskittymiset läheisellä kalliolla. Lähtökarsinaan saavuin n. 10 minuuttia ennen lähtöä. Aiemmin olisi kannattanut mennä, nyt jäi lähtöasema aika taakse.

Alkurynnistyksessä meni sijoituksia vielä reilusti lisää. Vauhti tasaisella ei riittänyt, koska halusin säästää vähän paukkuja kisan myöhempiinkin vaiheisiin. Porukka levisi aika pian ja poluilla ajeltiin pienissä ryhmissä ilman ruuhkia. Reilun tunnin jaksoin kisata ja sitten alkoi meno hiipua kohti reipasta retkeilyvauhtia. Ei oikein ollut kirittäjiä, jotka olisivat motivoineet vauhdinpitoon. Ne, jotka sain kiinni ajoivat turhan hitaasti ja takaa tultiin niin lujaa ohi, ettei perässä pysynyt. Peesikoukku tarttui, mutta siima katkesi. Motivaatio ei myöskään riittänyt kaahailla täysiä yksikseen.

Ensimmäinen kierros tuli valmiiksi ajassa 1:46:28. Täytin tyhjentyneen kolmen vartin urheilujuomapullon huollossa, heitin pienen hetken läppää kanssakisailijoiden kanssa ja jatkoin toiselle kierrokselle. Sain mukaani kaksi suunnilleen sama vauhtia etenevää kuskia ja kolmestaan kärsittiinkin sitten reilu kymmenen kilsaa. Muita kyllä meni ohi ja ohitettiin, mutta meidän kolmen nippu pysyi melko hyvin kasassa. Kaksi seuralaistani tosin antoivat minun vetää, mutta enpä kyllä peesivuoroa kerjännytkään. Tykkään ajaa niin, että eteen näkee. Suunnilleen kakkoshuollon kohdalla tämä pikkujuna hajosi.

Itse menin kakkoshuollosta ohi, koska pullossa oli vielä juomaa ja juomarepussa vettä. Aikomukseni oli pysähtyä ja täyttää pullo, kun reitti ohittaa huoltoteltan toiselta puolelta. Yllättäen huolto olikin kauempana reitistä kuin aiemmin (ainakin muistini mukaan) ja kesken hyvän alamäen, joten en sitten viitsinyt pysähtyä silloinkaan. Urheilujuomaa oli pullossa jäljellä alle puolet, mutta kyllä se riitti loppumatkalle. Kolmen litran vesisäkkikin riitti niin, että maalissa oli vielä puolisen litraa jäljellä. Join aika paljon vähemmän kuin yleensä näillä reissuilla. Geelejäkin otin vain kolme, mikä on aiempaa vähemmän. Voi olla, että toisen kierroksen vähän tahmainen kulku olisi parantunut nauttimalla enemmän energiaa.

Toista kertaa täyttömäen päälle. Kuva: Ari Alanko

Toista kertaa Kulomäen nousua lähestyessä vasen takareisi oli lähellä mennä kramppiin, mutta jalan heiluttelu ja puristelu kädellä auttoi. Siinä nousussa tuli vihdoin 46-hampaiselle takarattaallekin käyttöä, kun ei puristusta enää niin paljoa löytynyt. Alaselkä ei onneksi kauhean paljon kiukutellut. Kyllä se ilmoitti olevansa väsynyt, mutta yritin ajaa alamäkiä ja tasaisia polkupätkiä seisaaltaan niin paljon kuin jaksoin. Tieosuuksilla yritin myös venytellä selkää ja lonkankoukistajia sen verran kuin pyörän selässä pystyi. Yritin myös tietoisesti pitää selkää painonnosto-oppien mukaisesti suorana eikä pyöristyneenä (eli tuntumani mukaan reilusti notkolla ja perse pitkällä). Näillä toimenpiteillä selkä ei pahasti vaivannut.

Yksi yllättävä vaiva kuitenkin tuli. Ajan nykyään yleensä avopolkimilla, mutta tähän kisaan otin lukkikset ja kengät, joiden hankkimisesta taitaa olla pian kymmenen vuotta. Ilmeisesti jalkateräni ovat tässä vanhemmiten levinneet, koska kengät alkoivat tuntua kisan loppupuolella turhan kapeilta. Jalkaterien ulkosyrjät kipeytyivät niin, että kisan viimeinen neljännes tuntui aika tuskalliselta ja maaliin pääsyn jälkeen teki tosi kipeää kävellä.

Hauska yksityiskohta oli Mätäkiven metsissä samaan aikaan meneillään ollut sotaharjoitus. Ensimmäisellä kierroksella metsän keskelle ajettiin iso tutkarekka tms. Toisella kierroksella se oli naamioitu kankain ja varusmiehet seisoskelivat rynkyt tanassa sitä vartioimassa. Heidän eläytymistään loppusotaan varmaan jonkin verran häiritsi viisisataa ohi viilettävää sukkahoususankaria.

Maaliviiva tuli vastaan ajassa 3:43:59, eli kuusi minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Sijoitus kaikista 64km maalin selvinneistä 137/172. Keskisyke 174, maksimi 194. Kaloreita paloi 3677 ja palautumisaikaa Polar arpoi kahdeksan vuorokautta. Hyvä mieli jäi, vaikkei ihan supersuoritus ollutkaan. Ensi vuonna taas ja tavoitteena on ajaa joskus se 96.

Maalikamerakuva (Resultsalo.fi)

Vaihteeksi lukkopolkimilla

Korso MTB-ratamerkintää Kulokukkulan huipulla

Ensi viikonlopun Korso MTB mielessä kävin pikaisesti hakemassa tuntumaa lukkopolkimiin ja XC-renkaisiin sekä testaamassa uutta 11-46-pakkaa. Lukkiksilla ajo sujui aivan ongelmitta, vaikka en olekaan pitänyt niitä maasturissa melkein vuoteen. On sitä sen verran aikoinaan harjoiteltu.

XT 11-46-pakka toimi myös moitteettomasti, vaikka jätin ketjun saman mittaiseksi kuin 11-42-pakallakin. Ilmeisesti ketju on silloin jäänyt linkin pari pitkäksi, mutta eipä haittaa koska nyt voi vaihtaa kiekkoa ilman ketjuongelmia. Testasin kiipeämistä Kulokukkulan viistonousussa ja yllättäen isoin ratas jäikin siinä turhaksi. Mäki oli liian loiva. Ennen viiston yrittämistä kiipesin eteläkylkeä suoraan ja silloin 46-hampainen olisi voinut olla hieman isompikin. Yritin nimittäin kiivetä vanhaa, hauskaa serpentiinireittiä, mutta se olikin niin ruohottunut, ettei polkua näkynyt. Tavallaan vahingossa kiipesin yli mäen puolivälin, mikä veti jalat vähän makaroniksi.

Alkulämmittelynä nousuille ajoin Täyttömäen juurella-segmentin ja onnistuin nappaamaan KOMin. Niitä ei minulle ole pahemmin kertynyt, eikä tämäkään ole mikään kovien ajajien suosima pätkä. Lämmittää se mieltä silti.

Granfondo Maggio

Launtaina oli aikaa ja tilaisuus tienata Stravan toukokuinen Gran Fondo-badge. Ensi viikonlopun Korso MTB:tä ajatellen nyt kannattaisi treenata mahdollisimman paljon XC-ajoa, mutta 100 km maastossa vaatisi ihan liikaa aikaa ja eforttia. Siksi valitsin maantiepyörän, koska se merkkihän oli saatava.

Sääennuste lupasi pohjoistuulta 5 m sekunnissa, joten suunnittelin reitin pohjoiseen. On mukavampi vääntää vähän raskaampaa alkumatkasta kuin huomata puolivälissä, että kevyt kulku ei ollutkaan hyvää kuntoa vaan pelkkää myötätuulta.

Ensimmäiset pari tuntia Mäntsälään saakka ei siis vauhti vastatuulessa päätä huimannut, koska halusin pysytellä PK-alueella. Metsäisemmät pätkät menivät ihan OK, mutta peltoaukeilla tuuli heikensi menoa aika lailla.

Parin tunnin jälkeen matka kääntyi kotiinpäin ja myötätuuleen. Vaikka matkanteko tuntui kevyemmältä, en lähtenyt hurjastelemaan. Pysyttelin edelleen PK-alueella. 2,5 tuntia meni ilman sokereita, ennen kuin otin ekan huikan urheilujuomaa. Pidempäänkin olisi varmaan mennyt rauhallisesta temposta johtuen, mutta siinä vaiheessa teki jo mieli muutakin kuin vettä tai elektrolyyttijuomaa. Yhtä dramaattista Asterix-vaikutusta ei sokeriliemellä tällä kertaa ollut kuin huhtikuun pitkällä.

Kellokosken sairaalan jälkeen, kun ajoa oli takana 2h 40 ja 64 km, ajoin vähän harhaan, koska reitillä oli hieman mutkikkaat risteykset. Onneksi en kovin pitkälle ehtinyt, kun tajusin kääntyä takaisin. Vaikka maantiepyöräily aurinkoisessa kevätkesän säässä onkin aika mukavaa, silti kolmen tunnin ajon jälkeen mielessä lähinnä liikkui ajatus "koska tämä loppuu?" Kun maaliin oli jäljellä 15 km ja pääsin tutulle seudulle Rusutjärven ympäristöön, aloin ottaa vähän loppukiriä. Oli varaa päästellä, kun tiesi lopun lähenevän ja jaloissa oli vielä virtaa jäljellä.

Tunnin matkanteosta alkaen oli alaselässä alkanut oudosti hapottamaan ja jumittamaan. Aikaisemmin en ole sellaista vaivaa niin voimakkaana tuntenut. Epäilen, että tämän kevättalven ja kevään suhteellisen säännöllinen salitreeni - erityisesti maastaveto - on jättänyt jotain jumia alaselkään, joka kipuilua aiheuttaa. Periaatteessa parantunut lihaskunto vähentää vaivoja, mutta pitäisi tietty huolehtia paremmin myös  lihashuollosta. Joka tapauksessa tällä reissulla tein lonkankoukistajien venyttämiseksi ja alaselän verenkiertoa piristääkseni erikoista "munat stemmiin"-asanaa aina tilaisuuden tullen. Se toki auttoikin  - aina puoli minuuttia kerrallaan. Hieman tuo alaselkävaiva huolestuttaa Korso MTB:tä ajatellen. Maastoajossa alaselkärasitusta kun tulee vielä enemmän. Täytynee pyhittää ensi viikko venyttelyyn.

Selvisin kuitenkin kotiin asti ilman suurempää rämpimistä. Aikaa meni alkumatkan vastatuulen ja tarkoituksellisen tampon rauhoittamisen takia yli neljä tuntia, mutta hyvä treeni se oli silti. DJ korvamato soitti suunnilleen koko matkan Apulannan uusimman biisin kertosäettä: "Viime yönä minä ymmärsin / mitä se tarkoittaa / kun joku toinen on Jumala / vaan minä en."  Kertosäe on tarttuva, mutta ei sitä silti neljää tuntia jaksaisi kuunnella. Vaikka korvamato vähän hulluksi tekikin, ei silti tarvinnut jäädä Kellokoskelle huilaamaan.