tiistai 26. kesäkuuta 2018

Supersankarifiilis

Tänään oli aikaa pikaiselle lenkille iltapäivällä. Lähdin ilman reppua, joten laitoin Remedyyn satulalaukun, jossa varasisuri ja hiilidioksidia. Viimeksi kun olin ilman reppua lenkillä, kävi tukalat pannut. Tällä kertaa onneksi ei.

Tarkoitus oli käydä kokeilemassa muutamaa segmenttiä ihan täysii. Jo heti alkumetreistä oli tosi skarppi fiilis ja hyvä hapoton jalka. Johtuikohan se kenties siitä, että selässä ei roikkunut sitä 3-6 kg apinaa? Parinkymmenen minuutin alkuverryttelyn jälkeen tykittelin menemään Kylmäojanmetsä S-N pätkän optimaalisen kuivissa olosuhteissa. Ei ollut tavallisia mutakohtia tai liukkaita juuria. Pätkä meni omasta mielestä sujuvasti tasaisen reipasta vauhtia, mutta yllättäen oma ennätys parani 13s ja lopputulos oli 44 kuskin porukassa KOM!

Pienen hengähtämisen jälkeen survoin Kulomäen täyttömäen ylös omalla mittapuulla liki lentäen. Syke oli toki punaisella mutta pyörä kulki. Ylhäällä olin 23s nopeammin kuin koskaan ennen,  sijoitus 108/381. Kärkeen ei minulla ole tällä pätkällä asiaa, koska Suomen parhaat XC-pyöräilijät ovat sitä Korson maratonilla kilpaa tahkonneet.

Näihin suorituksiin olin tosi tyytyväinen, olo oli kuin supersankarilla. Kokeilin kuitenkin vielä Täyttömäen juurella-pätkää, jossa olen ennestäänkin ykkösenä. Jäin parhaasta ajastani nyt seitsemän sekuntia lähinnä siksi, että tässä vaiheessa kesää polku on jo niin pusikoitunut että siellä on vaikea mennä kovaa. Sitten poljin melko rauhallista vauhtia vielä muutaman ketunlenkin ja palasin tyytyväisenä kotipesään. Jätän kyllä toistekin repun kotiin, jos ei tarvitse pulloa enempää vettä tai sisäkumia kummempia varaosia.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Turku ja kiva kumara

Viikonlopun tienoilla ehdin pyöräillä vaihteeksi Turussa. Keli suosi, ja mm. Aurajoen rantapolkuja oli nättiä ajella.
Reissuun osui myös oma syntymäpäivä, jolloin suuntasin lenkin Leafin montulle. Siellä oli taas kaivettu paljon lisää sitten viime näkemän ja (isoja) hyndiä alkaa olla aika reilusti. Niistä tosi tekijät vaivaa tempun jos toisenkin.
Mutta tositekijät sikseen; minä olin ajatellut, että lähestyvästä keski-iästä johtuvaa orastavaa ikäkriisiä torjuu parhaiten, kun uskaltaa vihdoin hypätä tuplasta. Oli polvisyndit ja kyynäritkin päällä, joten ei tekosyitä. Mutta ei. Pienestä pöydästä uskalsin vetää. Ja siihenkään en saanut tarpeeksi vauhtia, että takapyörä olisi päässyt ländiin asti. Oli se silti ihan hyvä tapa viettää synttärien aamupäivää.
 Seuraavana päivänä suuntasin Varissuolle ja Lausteelle. Varissuon kallioiden laella on kallioportaikko, joka harrastamisen alkuaikoina oli todella kuumottava paikka. Silloin kun sen ekan kerran uskalsi ja osasi ajaa alas, oli onnistumisen tunne voimakas. Nyt porras tuntui tosi iisiltä, mutta oli siitä kuitenkin hauska vedellä ja muistella menneitä.