Hissipyöräilyä eiku tunkkaamista

Näkymä Tornikeskuksen parkkipaikalta

Tänään päätin palautua eilisen tapahtuman rasituksista rennolla hissipyöräilyllä. Lähdin tsekkaamaan Klaukkalan Tornikeskuksen, joka avattiin taas tälle kaudelle parin vuoden tauon jälkeen. En ollutkaan siellä aiemmin käynyt.

Reissu oli sikäli epäonninen, että ehdin hissipyöräillä vain n. 40 minuuttia, kun hissi meni epäkuntoon. Pidin tunnin mittaisen evästauon, kunnes tuli selväksi ettei hissiä saada kuntoon tämän päivän aikana. Siispä hissipyöräily muuttui tunkkaukseksi. Olin tätä keikkaa varten asentanut pyörään -joka eilen palveli XC-kilpurina- jyhkymmät kiekot ja renkaat, flättipolkimet ja lyhyemmän stemmin. Mummoratas ja etuvaihtaja olivat siis vielä paikallaan, mutta helteessä ei huvittanut polkea mäkiä ylös, koska sitä lajia tuli eilen ihan tarpeeksi. Tunnin verran viitsin vielä työnnellä pyörää ylös, mutta sitten riitti hikoilu. Huvi/hyöty-suhde jää surkeaksi, jos hissi ei ole käytössä.

Tornikeskuksessa oli oikein mielenkiintoisia enskapolkuja, mutta DH-radat eivät oikein tällaiselle succis-arkajalalle sopineet. Minulla ei tosin ollut tänään kaikkein terävin päivä eikä ajorytmiä ja rohkeutta oikein löytynyt noin lyhyessä ajassa. Jäin myös kaipaamaan sellaisia pienempiä hyppyreitä, jota esim. Messilässä on tarjolla.

Tänään käytin ensimmäistä kertaa fullface-kypärää, ja se oli hellesäällä kyllä aivan järkyttävä hikikiulu etenkin kun motocross-tyyliset ajokakkulat olivat päässä. Parempi se on kuitenkin suojautua, kun noissa alamäissä vauhti nousee aika nopeasti.

Aulanko MTB suoritettu

Rauhallinen startti  kuva: Tawast Cycling Club

Kuuma kuntoajelu on nyt takana päin. Aika hyvin pääsin tavoitteeseeni, aika oli 3:32:37. 50km matkalle lähti 75 ajajaa joista 19 keskeytti. Oma sijoitukseni oli 50. Jännää muuten miten keho muuttaa toimintaansa kun on ajanotto käynnissä. Omaa ajoani en kehtaa kilpailemiseksi nimittää, mutta silti kun on tällainen pyöräilytapahtuma käynnissä, niin 170 syke alkaa tuntua normaalilta ja 150 lepäämiseltä. Tavallisella maastolenkillä on todella vaikea ajaa vastaavalla intensiteetillä. Siksi tällaiset kuntoajot ovat oivallisia korkean tehon/maksimitreenejä.

Reitti Aulangolla oli teknisesti helpompi kuin olin ymmärtänyt. Reitillä oli toki joitakin haastavampiakin paikkoja, mutta ne olivat lähinnä sellaisia nautintopätkiä, joita minä maastopyöräillessä yritän löytää. Reitillä oli niin paljon hiekkatietä, pitkiä hiekkatienousuja ja mutapätkiä, että luulin olevani cyclocrosskisoissa. Pyörää ei onneksi tarvinnut kuitenkaan kantaa.

Ensimmäisellä kierroksella otti vähän pattiin, kun hienot maastopätkät menivät niin nopeasti ohi ja sitten taas piti kihnuttaa ylämäkeä tai hiekkatietä. Tasamaan hiekkateillä ei minun kuntoni oikein riittänyt kunnon vauhtiin. Hiekkatietä mentiin myös muutama lasku alaspäin, joissa vauhti nousi tosi korkeaksi ja paikoitellen tuli hieman turvaton olo kurveissa, joissa oli liukasta irtohiekkaa. Metsäpoluilla oli mahtavia laskuja ja tasamaan flow-pätkiä, mutta muutamaan otteeseen jouduttiin ajamaan  flown-tappaja-mutarännejä. Monet niistä talutin, koska vauhtia sai siten yhtä paljon, mutta voimia kului vähemmän.

Ensimmäisen kierroksen ajosta teki tökkivää myös se, että mukana oli hyvin eri tyylisiä ajajia. Toiset olivat parempia ylämäissä ja toiset röykkyisillä metsäpoluilla. Itse poikkesin "harrasteluokan" valtavirrasta siten, että meinasin metsäpolkualamäissä ajaa toisten niskaan, mutta hiekkatieylämäissä porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta. Mietin melkein koko ensikierroksen, että riittäisiköhän se 25 kilsaa, koska reitti ei oikein ollut minulle sopiva ja mieluisa. Päätin kuitenkin jatkaa, koska tiesin että toisella kierroksella pätkät ovat jo "tuttuja" ja matka taittuisi paljon joutuisammin. Mitään isompia väsymisen oireita ei myöskään ollut aistittavissa, joten matka jatkui suotuisissa merkeissä. Ainoa henkilökohtainen ongelma oli hieman överiksi mennyt tankkaus. Olin ylensyönyt kaikenlaista hiilaripitoista ja kokeillut myös myös maltodekstriinillä tankkaamista. Vatsahan ei sellaisesta pitänyt. Oli syynä sitten poikkeuksellinen ruokavalio tai ennen kokeilematon malto, mutta joka tapauksessa seurauksena oli mahtavia pakokaasuja ajellessa ja lopulta piti ensimmäisen kierroksen loppupuolella käydä pusikossa tyhjentämässä takaressu. Sen jälkeen olo oli kyllä paljon kevyempi ja meno maittoi taas.

Laikan perinteinen alamäki-ilme  kuva: Tawast Cycling Club

Toisella kierroksella sainkin sitten ajella yksin lähestulkoon koko ajan. Ohi ei tainnut tulla ketään ja itse ohittelin krampeista tai rengasrikoista kärsiviä ja muutaman jopa ihan rehellisesti ajamalla nopeammin. Kovin montaa ohitusta en kuitenkaan tehnyt, eikä ajoseuraakaan löytynyt, joten sain nauttia flowpätkistä ihan omaan tahtiin. Metsäosiot menivätkin hyvin, koska kukaan ei ollut edessä tökkimässä vaan sain tökkiä ihan itsekseni.

Hiekkatieosuuksilla olisin kuitenkin kaivannut sparraajaa. Tuntuman mukaan toinen kierros oli sujuvampi ja paljon nopeampi kuin ensimmäinen, mutta aikaa kuitenkin meni 28s enemmän. Kierrosten aikaero on mitättömän pieni, mutta pitää muistaa, että ensimmäisen kierroksen aika sisältää "vessa"tauon, alun hitaan hässäkän kun porukka jakautuu polulle sekä ylimääräisiä jarrutteluja alamäissä. Toisen kierroksen aikaa hidasti hitaasti ajamani tiepätkät ja nousut. Tiepätkillä pitäisi jaksaa painaa kovaa, koska niissä saa helpoiten aikaa alaspäin.

Tietenkin aikaa hidasti myös ystävämme maitohappo. N. 40 km kohdalla alkoi tuntua aika hapokkaalta. Sattumalta 40 km tuli täyteen juuri kun kolmas tunti vaihtui neljänneksi, mikä on kehon energiavarastojen osalta jokseenkin maaginen raja. Pieniä spurtteja pystyin vielä tekemään, mutta muuten suorituskyky oli laskemaan päin. Hapot tuntuivat taas eniten alaselässä, jalat eivät ehtineet kauheasti hapottua. Tuolle alaselälle pitäisi varmaan keksiä jotakin.

Mainitsin, että ohittelin joitakin rengasrikkoja ja kramppeja kärsineitä ajajia. Minullakin olisi varmasti ollut sisäkumi vaihdettavana vähintään kahdesti, kun ajoin huolimattomasti ja takarengas pamahti kovaa esteeseen. Onneksi en enää käytä sisäkumeja. Tubeless-viritetyt Maxxisit hyväksyivät kaltoinkohtelun mukisematta. Rengasvalinta muutenkin tuntui osuneen kohdalleen. Koska XT-takakiekko Rocket Roneilla meni huoltoon keskiviikon tötöilyn takia, otin alle Hope Hoopsit DT:n XR400 vanteilla, joissa takanavan laakerit pyörivät todella nihkästi. Renkaina oli edessä Maxxisilta Ardent 2.25 ja takana Aspen 2.25. Renkaat toimivat hienosti, enkä tiedä olisivatko keveämmät Rocket Ronit vaikuttaneet mitenkään. Myöskään nihkeät laakerit eivät kai loppujen lopuksi hidastaneet menoa. Kramppeja en kokenut ainuttakaan. Kenties siitä on hyötyä, että syön magnesiumia päivittäin. Join myös erittäin paljon, juomarepusta vettä meni n. 3,5 litraa (tankkasin kerran huollossa) ja lisäksi huoltopisteiltä urheilujuomaa useita mukeja. Silti suuta kuivasi ihan koko ajan ja hikeä valui kypärän alta jatkuvana norona.

Tänään tuli koettua niin iso annos succistelua, että jos keho ei huomenna kauheasti pane vastaan, vedän tasapainon nimessä fullface-potan päähän ja lähden tutustumaan Klaukkalan Tornimäen Bikeparkin hissipyöräilyyn. Kahden viikon päästä olisi edessä Korso 96. Voi pasha, miten mä jaksan!

Aulanko MTB huomenna

Huomenna pitäisi sitten lähteä vähän kauemmaksi pyöräilemään. Vuorossa on Aulanko MTB-tapahtuma Hämeenlinnassa. Huomisiltapäiväksi ennustetaan 27 asteen hellettä, joten hiki taitaa tulla. Keskiviikkona hankitut kuhmut ovat jo laskeneet, joten sen osalta olen kunnossa. Päivän kunto muuten on arvoitus.

En tunne reittiä ollenkaan, joten en oikein tiedä mitä siltä odottaa. Sen kuitenkin arvaan, ettei ihan samanlaista jumppaa ole tiedossa kuin Liedon XCO:ssa. Reitillä on ilmeisesti reilusti nousuja, mikä on minulle melkoista kryptoniittiä. Täytyy yrittää nauttia alamäistä sitten senkin edestä. Pitää myös muistaa ottaa alku rauhallisesti, ettei se vähäinen ruuti kastu heti lähdössä. Miettisen Olli tietää blogissaan että voittajan 50 km aika on 2h15. Sen perusteella asetan omaksi tavoitteekseni 3h30 ja neljän tunnin alitukseen olen tyytyväinen.

Näin pitkää maastolenkkiä en olekaan pitkiin aikoihin ajanut. Pitääpä oikein tarkistaa. Lohjan Oktoberfest viime lokakuussa oli 42 km, mutta sitten pitääkin mennä heinäkuulle 2011, kun ajoin Tahkon 120 km. N. 30 km lenkkejä on kalenterissa rutkasti, mutta sen pidempiä ei pahemmin ole tullut ajeltua. No eiköhän tuo huominen hoidu kunhan menee maltilla ja muistaa juoda.

Ajoin vähän huonosti ja nyt turvottaa

Salvador Dalin näkemys polkupyörän jarrulevystä

Asensin uudet TLR Rocket Ronit Shimanon XT-kiekoille. Eturenkaasta tuli pitävä, mutta takarenkaassa on jotain ihme neulanreikiä kyljessä. Vasta parin päivän pumppailun, heiluttelun ja lappeellaan makuuttelun jälkeen ilma alkoi jotenkuten pysyä renkaassa. Siitä riemastuneena lähdin iltasella sateen liukastamaan lähimetsään pikkuisen kokeilemaan, josko ilma pysyisi myös ajaessa.

Kolme ja puoli minuuttia myöhemmin löysin itseni vasemmalta kyljeltä ihmettelemästä maan matosten elämää. Keskittyminen oli hetkeksi herpaantunut ja liukas kivi hoiti loput. Kivikkoon kellahtaminen ei tehnyt hyvää pyörällekään. Takakiekosta oli yksi pinna poikki, toinen mutkalla sekä jarrulevyn muoto oli kuin surrealistin siveltimestä. Hyvä puoli oli se, että kotiin oli tosi lyhyt matka taluttaa. Tallilla yritin suoristaa jarrulevyä jakoavaimella, mutta levy on kyllä ihan FUBAR. Etsiessäni hyllystä varapinnaa muistin miksi olen yleensä välttänyt näitä erikoispinnattuja kiekkoja, sillä sopivaa pinnaa ei tietenkään löytynyt. Kyllä nuo kuitenkin kuntoon saadaan, mutta ei omin voimin vaan asiantuntevassa pyöräliikkeessä pienellä lompakon avauksella.

Kotona huomasin myös vasemman kyynärpään ja nilkan olevan turvoksissa ja aika arkoja. Mitään toiminnallista vikaa ei kuitenkaan tunnu olevan, joten osallistuminen Aulanko MTB:hen on edelleen lauantain ohjelmassa. Opin tästä ettei kannata "ihan pikkuisen vaan kokeilla" vaan keskittyä tekemisiinsä ihan kunnolla. Muuten saattaa hetken päästä turvottaa.

Lieto XCO 2014

Kuva: Antti Rantalahti

Nyt on kesän ensimmäiset kisatärinät täristy Liedossa (Strava-suoritus). XCO on siitä kivaa, että toimintaa on koko ajan. Huono puoli on se, että mittari pysyy punaisella ja silti muut menevät karkuun. Tuli ainakin hyvä maksimitreeni, mutta tässä vaiheessa kautta oli ehkä turhan rankka rypistys (keskisyke 183, max 203).

Erinäisistä syistä aiottu rataan tutustuminen jäi väliin ja lämmittelykin meni periaatteella suoraan autosta viivalle. Eka kierros menikin vähän turhan kovaa ja samalla piti omaksua ajolinjoja ennestään tuntemattomalla radalla. Toisella kierroksella keho taisi tottua intensiteettiin, koska ei enää tuntunut ihan niin pahalta. Kolmannella kierroksella aloin jo tietoisesti vähän rauhoittaa menoa ennenkuin näkökenttä alkoi liikaa hämärtyä. Neljännen kierroksen loppuvaiheessa kisan voittaja Ojalan Henri ohitti minut jo toisella kierroksella ja hänen päästyään maaliin päättyi kisa minultakin. Kaksi minuuttia nopeammin jos olisin ajanut, olisin ehtinyt viidennelle kierrokselle, mutta ihan hyvä näin. Neljä kierrosta kuudesta ehdin ajaa, mikä oli riittävästi. Muuten olisi pitänyt laskea vauhtia ihan retkeilytasolle.

Yllättäen kaikkien neljän kierroksen ajat olivat minulla noin minuutin sisällä toisistaan ja keskisykkeessäkin vain muutaman lyönnin ero, vaikka tunne oli että vauhti hidastui koko ajan. Kolmas kierros oli jopa nopein, vaikka sen aikana annoin aika usein tietä kierroksella ohittaville. Ohittajien menoa oli kyllä kiva seurata, kerrankin näki oikein kunnon nopeita maastopyöräilijöitä täydessä vauhdissa. Välillä kuului vain humahdus, kun he pyyhälsivät ohi. Samalla tuli poimittua aika hyviä ajolinjoja, joista osa toimi hitaammaallakin vauhdilla. Linjojen valinnassa oli muutenkin parantamisen varaa, johtuen lähinnä tuntemattomasta radasta.

Oma tulos oli sitä tasoa, että siitä ei tarvitse sen enempää puhua, mutta yksi asia ainakin kävi selväksi: tarvitsen paljon lisää treeniä. Olis kivaa ajaa kovaa.

Kisakesä

Nyt näyttäisi siltä, että lähden viikonloppuna harrasteluokan jarrumieheksi Liedon XCO-kisaan. Suorittaminen eilisellä lenkillä vihjaili siihen suuntaan, että raskas kisa on tulossa kun intoa on enemmän kuin kuntoa. Liedon radan kierros on kuitenkin vain 3,4 km, joten eiköhän kierroksella ohittava kärki päästä minut kärsimyksistäni ennen täyttä  20,4 km matkaa.

Ilmoittauduin äsken myös Aulanko MTB-tapahtumaan, joka on 24.5. Siellä ajetaan 50 km mainospuheiden mukaan mielenkiintoista reittiä hienoissa maisemissa. Toivottavasti mainospuheet eivät ole puppua.

Kauden päätapahtumana pidän kotikulmien Korso MTB-tapahtumaa 8.6. jossa yritän ajaa koko 96 km matkan. Pohdin myös osallistuvani Messilä Bike Weekendin maratonin 120 km matkalle. Siinä olisi touko-kesä-heinäkuulle mukavan progressiivinen 20-50-96-120 km setti maastopyörätapahtumia. Elokuussa sitten varmasti Korso XCO ja ehkä Taivassalon Greenrace.

Sellaisia suuria suunnitelmia tälle kesälle. Katsotaan, mihin sitten loppujen lopuksi jaksankaan lähteä...

Hissi pohjakerrokseen

Annoin periksi trendille. Hankin nimittäin muodikkaan hissitolpan. Asensin sen kuitenkin epämuodikkaaseen teräsrunkoiseen jäykkäperään, jotta tasapaino säilyisi. Puolustaudun kuitenkin sillä, että hissitolppa on erittäin hyödyllistä käyttömuotia ja luultavasti jää elämään ainakin joidenkin alakulttuurien tyylikoodistossa.

Kävin tekemässä ensimmäisen lenkin uuden tolpan kanssa ja totesin sen erittäin käyttökelpoiseksi. Hankalissa paikoissa on hyvä saada satula alemmas pois tieltä. Tavallista tolppaa ei ikinä viitsi ruveta säätämään mitään lyhyttä kikkailua varten, mutta hissitolpalla operaatio ei vaadi edes pysähtymistä. Esimerkiksi erään soramontun pumptrackmaisessa aallokossa liikeratoja rajoitti ennen ikävästi takapuoleen mätkivä satula, mutta tänään oli helppo pumppailla lisää vauhtia kun satula oli alhaalla.

Oikeastaan ainoa haittapuoli on se, että satula alhaalla meno muuttuu ihan kokovartalopyöräilyksi, koska ajamiseen saa reippaasti lisää aktiivisuutta. Se toki nopeuttaa etenemistä ja on paljon hauskempaa, mutta vie myös mehut aika nopeasti. Onneksi tuohon ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu: pitää vaan treenata enemmän. Niin ja toinen haitta on muutama sata grammaa lisää painoa pyörään, mutta sillä nyt ei kai ole kovin suurta merkitystä.

Tässä kyseisessä tolpassa on 90 mm säätövara, mikä kuulostaa kovin vähäiseltä. Yllättäen kuitenkin puolivälin asento, eli vain 45 mm madallus oli käyttökelpoisin. Alin asento on tarpeen vasta erikoistilanteissa, kuten vaikkapa pumptrackillä tai muussa kikkailussa.

Tubeless osa V

Taas on tullut kokeiltua eri yhdistelmiä tubeless-harrastuksen puitteissa. Tässä muistiinpanoja kokeiluista itselle ja mahdollisesti muille kiinnostuneille.

Bontrager Duster TLR + Rocket Ron Evo 2.4 TLR
Jalkapumpulla nousi huippuhelposti napsahtaen. Tiivistyi saman tien. Ehkä helpoin ja huolettomin asennus tähän asti.

Mavic EN521 + Maxxis Ardent EXO 2.4
Joe's noflats-vannenauhat käytössä. Nousi jalkapumpulla, hieman tarvittiin saippuavettä liukasteeksi. Pientä kuplimista litkujen lisäämisen jälkeen, mutta tiivistyi nopeasti