Koukussa ketjunpesuriin

Ketju on pyöräilijän elämänlanka. Siksi sen olisi hyvä olla puhdas ja hyvin voideltu. Tästä huolimatta ajattelin ennen, että varsinainen ketjunpesuri on täysi turhake. Olen saanut mielestäni ketjun tarpeeksi puhtaaksi ihan joko rätillä pyyhkimällä tai sienellä ja pesuaineella pyörän pesun yhteydessä. Olen myös tahriintumisen välttämiseksi käyttänyt ketjuihin ohutta teflon-öljyä.

Jostakin syystä kuitenkin ostin toukokuussa ketjunpesurin, ja nyt en voi käsittää miksi olin niin monta vuotta ilman. Ketjun syväpuhdistus on pesurilla niin helppoa: rasvanliuottajaa masiinaan, kone paikalleen, ketju sisään, pyörittelyä kammesta ja puhdasta tulee! Selkeästi puhtaampaa kuin rätillä tai sienellä. Eipähän enää rahise ketjut. Lisäksi voisin ohuen öljyn sijaan harkita jopa wetluben käyttöä, koska sen tahman saa todennäköisesti nyt myös pois.

Pahasti on siis koukku huulessa. Ennen en uskonut tarvitsevani ja enää en ilman pärjää.

Kesäkuu alkoi, missä mennään?

Laika Kulomäen täyttömäen laella taukoa pitämässä ja lentokoneita tähystämässä

Kesäkuun ensimmäinen viikko on ollut helteinen ja minullakin on ollut aikaa ja halua harrastaa. Pyöräily onkin tuntunut hyvältä. Tässä satunnaisia havaintoja viikon varrelta.

Maastoajossa alkaa olla lähes entisenlaista varmuutta. Pahimmat paikat jää edelleen ajamatta, mutta en ole myöskään kaatunut kertaakaan. Ajo on melko taloudellista ja kroppa alkaa hiipua vasta kun lenkkiä on mennyt puolentoista tuntia. Se ei vielä osoita kovin ihmeellistä kestävyyttä, mutta on ihan suotuisaa kehitystä siihen nähden, että muutama viikko sitten ryömin vielä pohjalla.

Korson ympäristö on mahtavaa aluetta maastopyöräilyyn. Lauantaina tein 26 km lenkin, joka sisälsi tavallisia metsäpolkuja, neulasrännejä, juurakoita, kalliobaanaa, soramontun, erittäin teknisen kivikon, droppilavan, serpentiinipolkua jyrkässä rinteessä, mutaa ja vähän metsätietä. Kaikki herkut yhdellä reissulla, ihanaa!

Edellämainitun lenkin ajoin foorumilta löytämääni gps-jälkeä seuraillen. Noin puolet reitistä tunsin entuudestaan, mutta uutta ajettavaa löytyi rutkasti. Täälläpäin polkuja piisaa. Tuo minun gps-laitteeni (Garmin Vista Hcx) osaa tehdä reitin seuraamisesta välillä aika jännää, koska se ei oikein pysy hajulla siitä, mihin nenä näyttää. Etenemissuunta on kyllä oikea, mutta välillä mennään sivuttain tai perä edellä. Vauhdissa on välillä hankala arvata, mihin suuntaan pitäisi kääntyä.

Hyttysiä tuntuisi tänä kesänä olevan todella paljon. Metsässä ei yhtään viitsi pysähdellä, koska naaraat alkaa heti pörrätä ympärillä ja iskevät laumassa kiinni pohkeisiin ja olkapäihin.

Eipä muuta kun etteenpäin, toivottavasti hienot kelit jatkuu.

Maastopyörän rengaskoot

Oman pyöräilytaukoni aikana on tainnut varustepuolella tapahtua jotain merkillistä. Nyt kun on jälleen tullut seurattua fillarimediaa, näyttää siltä että maastopyörän erilaiset rengaskoot ovat kovasti tapetilla. Vielä pari vuotta sitten "kaikki" ajoivat 26-tuumaisella, paitsi jotkut hörhöt ajelivat XC:tä 29-tuumaisella ja superhörhöt hämmästyttivät kansaa paksupyörillä. Nyt ilmeisesti ainakin fillarimedian mukaan XC:n lisäksi myös keskivertokäytössä pitäisi olla 29", endurossa 27,5" ja DH:ssa 26". Vaikuttaa monimutkaiselta.

Itse aion olla tässä rengaskokoasiassa oikein vanha kunnon jäärä, mikä johtuu lähinnä kolmesta syystä.

Ensinnäkin pidän rengaskokojen muutosta pyöräteollisuuden keinona myydä harrastajille pyöränsä uudestaan ja tapana pakottaa useiden alalajien harrastajat ostamaan monta pyörää. Ennen pystyi hankkimaan yhden yleisluontoisen pyörän ja kiekkoja sekä rengastusta vaihtamalla muuntamaan sen esim. xc-lenkkipyörästä enduropyöräksi. Nyt pitäisi pyöränvalmistajien ja talutusnuorassaan kulkevan fillarimedian mukaan olla kaikkiin eri alalajeihin eri pyörät eri rengaskoolla. Selkeä salaliitto, terveisiä foliohatun alta!

Toisekseen maastopyöräily on minusta edelleen toisi hauskaa noilla 26-tuumaisilla. Jos ajo tökkii esteisiin tai pito ei riitä, löydän yleensä syyn tangon ja satulan välistä enkä liian pienestä renkaan halkaisijasta.

Kolmanneksi kun minulla on jo olemassa kolme käyttökelpoista ja hyväkuntoista 26"-fillaria vara/vaihtokiekkoineen sekä renkaita eri olosuhteisiin, ei tee mieli investoida uuteen pyöräkalustoon. Aiemmin mainittun perusteella voisi kysyä, miksi fillareita pitää olla kolme. No, yhdessä on sileät renkaat ja sillä ajellaan asfaltilla. Yksi on täysjousitettu ja sillä ajetaan maastossa kovaa, pitkään ja/tai vaikeissa paikoissa. Yksi on jäykkäperä, jolla hiotaan taitoja, haetaan haastetta ja pidetään hauskaa. Erot syntyvät ilman rengaskoon muuttamistakin.

Jos olisin vasta aloittaimassa harrastusta, hankkisin hyvin todennäköisesti isopyörän helpomman ajettavuuden takia. Mutta nyt täytyy ajaa nuo vanhat ensin hajalle ja katsotaan sitten mikä silloin on in.

t: nimim. "Käytän yhä ysipakkaa"