maanantai 19. toukokuuta 2014

Lieto XCO 2014

Kuva: Antti Rantalahti
Nyt on kesän ensimmäiset kisatärinät täristy Liedossa (Strava-suoritus). XCO on siitä kivaa, että toimintaa on koko ajan. Huono puoli on se, että mittari pysyy punaisella ja silti muut menevät karkuun. Tuli ainakin hyvä maksimitreeni, mutta tässä vaiheessa kautta oli ehkä turhan rankka rypistys (keskisyke 183, max 203).


Erinäisistä syistä aiottu rataan tutustuminen jäi väliin ja lämmittelykin meni periaatteella suoraan autosta viivalle. Eka kierros menikin vähän turhan kovaa ja samalla piti omaksua ajolinjoja ennestään tuntemattomalla radalla. Toisella kierroksella keho taisi tottua intensiteettiin, koska ei enää tuntunut ihan niin pahalta. Kolmannella kierroksella aloin jo tietoisesti vähän rauhoittaa menoa ennenkuin näkökenttä alkoi liikaa hämärtyä. Neljännen kierroksen loppuvaiheessa kisan voittaja Ojalan Henri ohitti minut jo toisella kierroksella ja hänen päästyään maaliin päättyi kisa minultakin. Kaksi minuuttia nopeammin jos olisin ajanut, olisin ehtinyt viidennelle kierrokselle, mutta ihan hyvä näin. Neljä kierrosta kuudesta ehdin ajaa, mikä oli riittävästi. Muuten olisi pitänyt laskea vauhtia ihan retkeilytasolle.

Yllättäen kaikkien neljän kierroksen ajat olivat minulla noin minuutin sisällä toisistaan ja keskisykkeessäkin vain muutaman lyönnin ero, vaikka tunne oli että vauhti hidastui koko ajan. Kolmas kierros oli jopa nopein, vaikka sen aikana annoin aika usein tietä kierroksella ohittaville. Ohittajien menoa oli kyllä kiva seurata, kerrankin näki oikein kunnon nopeita maastopyöräilijöitä täydessä vauhdissa. Välillä kuului vain humahdus, kun he pyyhälsivät ohi. Samalla tuli poimittua aika hyviä ajolinjoja, joista osa toimi hitaammaallakin vauhdilla. Linjojen valinnassa oli muutenkin parantamisen varaa, johtuen lähinnä tuntemattomasta radasta.

Oma tulos oli sitä tasoa, että siitä ei tarvitse sen enempää puhua, mutta yksi asia ainakin kävi selväksi: tarvitsen paljon lisää treeniä. Olis kivaa ajaa kovaa.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kisakesä

Nyt näyttäisi siltä, että lähden viikonloppuna harrasteluokan jarrumieheksi Liedon XCO-kisaan. Suorittaminen eilisellä lenkillä vihjaili siihen suuntaan, että raskas kisa on tulossa kun intoa on enemmän kuin kuntoa. Liedon radan kierros on kuitenkin vain 3,4 km, joten eiköhän kierroksella ohittava kärki päästä minut kärsimyksistäni ennen täyttä  20,4 km matkaa.

Ilmoittauduin äsken myös Aulanko MTB-tapahtumaan, joka on 24.5. Siellä ajetaan 50 km mainospuheiden mukaan mielenkiintoista reittiä hienoissa maisemissa. Toivottavasti mainospuheet eivät ole puppua.

Kauden päätapahtumana pidän kotikulmien Korso MTB-tapahtumaa 8.6. jossa yritän ajaa koko 96 km matkan. Pohdin myös osallistuvani Messilä Bike Weekendin maratonin 120 km matkalle. Siinä olisi touko-kesä-heinäkuulle mukavan progressiivinen 20-50-96-120 km setti maastopyörätapahtumia. Elokuussa sitten varmasti Korso XCO ja ehkä Taivassalon Greenrace.

Sellaisia suuria suunnitelmia tälle kesälle. Katsotaan, mihin sitten loppujen lopuksi jaksankaan lähteä...

tiistai 6. toukokuuta 2014

Hissi pohjakerrokseen


Annoin periksi trendille. Hankin nimittäin muodikkaan hissitolpan. Asensin sen kuitenkin epämuodikkaaseen teräsrunkoiseen jäykkäperään, jotta tasapaino säilyisi. Puolustaudun kuitenkin sillä, että hissitolppa on erittäin hyödyllistä käyttömuotia ja luultavasti jää elämään ainakin joidenkin alakulttuurien tyylikoodistossa.

Kävin tekemässä ensimmäisen lenkin uuden tolpan kanssa ja totesin sen erittäin käyttökelpoiseksi. Hankalissa paikoissa on hyvä saada satula alemmas pois tieltä. Tavallista tolppaa ei ikinä viitsi ruveta säätämään mitään lyhyttä kikkailua varten, mutta hissitolpalla operaatio ei vaadi edes pysähtymistä. Esimerkiksi erään soramontun pumptrackmaisessa aallokossa liikeratoja rajoitti ennen ikävästi takapuoleen mätkivä satula, mutta tänään oli helppo pumppailla lisää vauhtia kun satula oli alhaalla.

Oikeastaan ainoa haittapuoli on se, että satula alhaalla meno muuttuu ihan kokovartalopyöräilyksi, koska ajamiseen saa reippaasti lisää aktiivisuutta. Se toki nopeuttaa etenemistä ja on paljon hauskempaa, mutta vie myös mehut aika nopeasti. Onneksi tuohon ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu: pitää vaan treenata enemmän. Niin ja toinen haitta on muutama sata grammaa lisää painoa pyörään, mutta sillä nyt ei kai ole kovin suurta merkitystä.

Tässä kyseisessä tolpassa on 90 mm säätövara, mikä kuulostaa kovin vähäiseltä. Yllättäen kuitenkin puolivälin asento, eli vain 45 mm madallus oli käyttökelpoisin. Alin asento on tarpeen vasta erikoistilanteissa, kuten vaikkapa pumptrackillä tai muussa kikkailussa.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tubeless osa V

Taas on tullut kokeiltua eri yhdistelmiä tubeless-harrastuksen puitteissa. Tässä muistiinpanoja kokeiluista itselle ja mahdollisesti muille kiinnostuneille.

Bontrager Duster TLR + Rocket Ron Evo 2.4 TLR
Jalkapumpulla nousi huippuhelposti napsahtaen. Tiivistyi saman tien. Ehkä helpoin ja huolettomin asennus tähän asti.

Mavic EN521 + Maxxis Ardent EXO 2.4
Joe's noflats-vannenauhat käytössä. Nousi jalkapumpulla, hieman tarvittiin saippuavettä liukasteeksi. Pientä kuplimista litkujen lisäämisen jälkeen, mutta tiivistyi nopeasti

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Mummolaan kun pyöräilin


Jokin oikosulku taisi taas käydä päässä, kun ehdotin perheelle vierailua Lahden mummolaan siten, että muut menevät autolla ja minä pyörällä. Korson maratoniin valmistautuminen vaatii pitkiä lenkkejä ja laskeskelin, että tässä olisi oiva tilaisuus pyöritellä kampia neljä tuntia.

Aamulla suunnitelma vähän kadutti. Väsytti, koska unta oli takana vauvaperheen tyypilliset 5h 45 min ja päätäkin vähän särki. Kymmeneltä viimein pääsin starttaamaan ja siinähän se väsymys ja päänsärky pikkuhiljaa hälveni. Tilalle tuli semmoinen hyvä fiilis. Kevätilma oli parhaimmillaan, aurinko paistoi täydeltä terältä ja matkalla lämpö vaihteli 14 ja 20 asteen välillä. Olin vaihtanut multipurpose-Trekiin Continentalin 28mm leveät Gatorskinit alle. Ne rullasivat äärettömän herkästi verrattuna renkaisiin joihin maastopyöräilijä yleensä on tottunut. Tämän rengastuksen varjopuolena on valitettavasti aivan järkyttävän näköinen fillari, joka taatusti saisi fillarifoorumin tyylipoliisien sakkolaput rapisemaan ja herkimmät esteetikot oksentelemaan. Melkein oli itsekin pakko ajaa silmät kiinni.

Järkyttävä hökötys
Matka kuitenkin taittui todella jouhevasti. Pidin yhden pienen evästauon, ja vähän päälle 83 km matkaan meni 3 tuntia ja 12 minuuttia. Maantien laidan seurailu on edelleen mielestäni aika tylsää, mutta tällä kertaa ei totaalista pitkästymistä tullut, koska pyörä tuntui kulkevan. Loppumatkasta innostuin Hollolan ylämäissä jopa hieman revittelemään, koska energiaa tuntui olevan tuhlattavaksi. Kädetkään eivät tällä reissulla puutuneet, ainoastaan ahteri jonkin verran.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Mitä kuuluu ja missä mennään?

Rakas päiväkirja,

ihmettelet varmasti miksei minusta ole kuulunut mitään yli puoleen vuoteen. Tässä vuoden 2014 ensimmäinen postaus, joka sisältää koottuja selityksiä.

Syksy ja talvi
Syksy oli pitkä ja synkkä. Ensin ei meinannut talvi tulla millään. Tammikuun viides kävin pyörälenkillä jäättömiä pyöräteitä pitkin. Sitten talvi kuitenkin alkoi ja oli pitkän aikaa yli parikymmentä astetta pakkasta. Pari viikkoa sitä, sitten äkkikäännös ja pari viikkoa plussakelejä. Siis mitä hittoa!? Lunta ei missään vaiheessa ollut niin paljoa, että olisi päässyt hiihtämään. Lisäksi marras-joulukuussa olin liki viisi viikkoa sitkeässä mutta kuumettomassa flunssassa. Näissä merkeissä en kirjannut marraskuun kymmennen ja joulukuun viimeisen päivän välillä ainuttakaan liikuntakertaa. Kyllä oli synkkää.

Uudenvuodenlupaus
Liikkumattomuus alkoi kuitenkin ahdistaa, joten johonkin piti ryhtyä. Päätin tehdä uudenvuodenlupauksen 2014 liikuntamäärästä. Pohdinnan jälkeen asetin tavoitteeksi vähintään 200 tuntia. Se on noin neljä tuntia viikossa. Ei kuulosta paljolta, mutta tälläkin hetkellä olen tavoitteesta vähän jäljessä. Mutta älä murehdi, kesän tullen liikuntamäärä nousee varmasti.

Toiseksi vuositavoitteeksi asetin pyöräillä vähintään 2500 km. Siitä olen tällä hetkellä todella pahasti jäljessä, mutta uskon että kesä tuo tähänkin korjausliikkeen.

Tavoitteellisuus on tuonut liikuntaharrastukseen toivottua jäntevyyttä, vaikka arki puristaakin ja muut kiireet vievät aikaa.

Juoksu
Koska surkeissa keleissä pyöräily ei oikein inspiroinut, kokeilin juoksemista. Se on jo valmiiksi niin kurjaa touhua, ettei kurja sää enää haittaa. Ikinä en ole hirveästi juoksemisesta pitänyt, mutta alkuun väkisin vääntämällä ja riittävän rauhallisella aloituksella hölkkä alkoi pikku hiljaa maistua. Juoksutyyli on toki lähempänä sarvikuonoa kuin gasellia eikä vauhtikaan päätä huimaa, mutta pääasia on että tulee liikuttua. Juoksu on aika-hyötysuhteeltaan aivan ylivertaista. Välinehuoltoon ja suorituspaikalle siirtymiseen ei kulu aikaa ollenkaan.

Tärkeämpi syy hölkkäilyyn oli osallistuminen työporukan kanssa Karhuviesti-maantieviestijuoksuun. Viime vuonna tein ennen kisaa vain kaksi juoksutreeniä ja kisassa tuntui aivan kamalalta. Tänä vuonna päätin hoitaa asian paremmin ja kävin juoksemassa n. 20 kertaa ennen tapahtumaa. Suunnitelma toimi. Juoksin 9,2 km mittaisen osuuteni aikaan 44:34, joten aika parani vuodessa reilulla seitsemällä minuutilla, enkä edes pelännyt kuolevani reitille. Alkanutta juoksuharrastusta ei tietenkään kannata lopettaa, mutta painopiste saa nyt kevään tullen siirtyä pyöräilyyn. Kerta viikossa hölkkää riittänee.


Että sellaista tänne kuuluu. Kerron lisää taas ensi kerralla. Lupaan kirjoittaa useammin, kuulemisiin!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lohja-MTB Oktoberfest



Tällä kertaa autoilin 140 km että pääsisin pyöräilemään n. 40 km. Tällä hyötysuhteella ei tehdä ystäviä Maan ystävistä, mutta ei voi mitään. Kalenteriin nimittäin osui sopivasti MTB-Lohjan Oktoberfest. Oli mukava ajaa vaihteeksi vieraissa maastoissa ja viime porukkalenkistäkin on jo vierähtänyt pitempi tovi.

Oktoberfestin alkuhässäkän isojaossa päädyin lopulta jonkinlaiseen keskinopeaan/hitaaseen ryhmään, mikä sopi itselleni oikein hyvin. Tämän ryhmän reitti oli pääasiassa hiekkapohjaista neulasränniä ja sisälsi muutaman semiteknisen pätkän, mutta ei mitään ylirankkaa kuitenkaan. Polku oli pääasiassa erittäin nopeaa, mutta onneksi sitä ajettiin sellaisella sopivalla vauhdilla, että jaksamisen kanssa ei tullut ongelmia. Ylämäet pistivät vähän puuskuttamaan, mutta niistä onneksi sai mahdollisuuden palautua. Nousua oli yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon korkeuseroja harjujen halkomalla Lohjalla oikeasti on. Kiipeämistä tuli silti ihan riittävästi tällaiselle ylipainoiselle pyöräilijälle. Ylipainosta koitui kuitenkin pientä ylivoimaa laskuissa, joissa piti vähän nykiä jarruista, ettei ajaisi edellä ajavan niskaan.

Harjujen laelta avautui hienot maisemat Lohjanjärvelle, sen mitä ajaessa ehti katsella. Muista nähtävyyksistä mieleen jäi entisen kalkkikaivoksen montun vihreään veteen perustettu meripelastuksen harjoitusareena, sekä Liessaaren louhos, josta eduskuntatalon portaat on hakattu irti. Matkan varrella pääsimme myös todistamaan sekä kickbike- että jollakilpailua. Kolmesataa partiolaistakin oli kuulemma jossain lähimetsissä. Vaikuttaa aktiiviselta paikkakunnalta tuo Lohja.

Kun sääkin suosi (kymmenen astetta, kuivaa ja aurinkoista), oli reissu kyllä erittäin mukava kokemus. Varsinainen fest-osuus jäi minulta tällä kertaa väliin, mutta ehkä sitten ensi kerralla...

torstai 26. syyskuuta 2013

Pimeitä puuhia


On torstai, syyskuun 26:s. Aurinko on jo laskenut, lämpöasteita on kuusi. On vain minä, pyörä ja pimeä metsä. Taivaalta valuu jääkylmää tihkua. Tihkusade kastelee kivet ja juuret liukkaiksi. Jos en keskity, kaadun. Tututkin metsäpolut tuntuvat oudoilta, kun pimeys sotkee suuntavaiston. Reilun tunnin ajan kaikki ajovalojen ulkopuolella oleva unohtuu. Kotona otan lämpimän suihkun ja ansaitun lasillisen skotlantilaista lämmikettä.

Tämänkin vuoksi maastopyöräily on parasta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tubeless osa IV

Tämä saaga jatkuu...

Shimano XT M775 UST-vanne ja renkaana vanha Continental Mountain King 2.4 Protection

Rengas napsahti vanteelle helposti jalkapumpulla. Saippualiuosta käytin, vaikka olisi se ehkä noussut ilmankin. Pysyi ajaessa vanteella ja piti ilmat. Vaihdoin pois toistaiseksi kun alkoi olla nappulat aika kuluneet.

Shimano XT M775 UST-vanteet ja renkaina tuliterät taittuvakaapeliset Maxxis Ardent 2.25:t.

Ensimmäinen rengas nousi melko helposti jalkapumpulla, tosin ilman napsahduksia. Saippualiuosta tarvittiin vähän avuksi. Tiivistelitku kupli jonkin aikaa renkaan ja vanteen välistä, mutta tiivistyi kuitenkin hiljalleen. On pysynyt ajaessa vanteella ja pitänyt ilmaa.

Toinen samanlainen uusi Ardent ei jalkapumpulla noussut, vaikka tunnin sen kanssa ähersin eri kikkoja käyttäen. Oli pakko piipahtaa huoltamon kompressorilla, ja sillä rengas nousi vanteelle sekunneissa. Täytetty rengas oli työpäivän ajan autossa ilman litkuja. Ilmaa karkasi sinä aikana, mutta ei mennyt ihan tyhjäksi kuitenkaan. Litkutuksen jälkeen on ilmat pysyneet erittäin hyvin. Tuota ei tee mieli piakkoin vaihtaa, koska vanteelle nostaminen oli niin vaikeaa.

maanantai 26. elokuuta 2013

XCO Korso 2013


Yksi reitin kolmesta dropista. Kuva: Jaakko Partanen
Kun kotikulmilla järjestettiin 25.8. XCO-cupin osakilpailu juuri valmistuneella upealla radalla, oli siihen tietysti pakko ottaa osaa harrastesarjaan. Tavallaan tällaista vartenhan olen koko kesän ajanut ahkerasti lenkkiä. Valitettavasti yhden kesän ahkerointi ei kuitenkaan vielä riitä menestykseen tulostaululla, mutta menin kuitenkin omaa kovaa ja pidin omaa kivaa.

Kisan startti tapahtui kuntorataa ylämäkeen, mikä on minun hitaasti lämpenevälle ja turhan painavalle keholleni melkoista myrkkyä. Alkuvauhtikin oli tietysti kova, koska kaikki halusivat saada hyvät asemat poluille. Heti lähdössä sykkeeni paukahti punaiselle ja siellä se suunnilleen sitten pysyikin maaliin asti. Kaksi ensimmäistä kierrosta mentiin minulle turhan kovaa, mutta se oli vähän pakko, koska ruuhkaa oli jonkin verran. Heti jos joku eteni hitaammin, taakse kertyi jono kuskeja jotka ahnaasti kärkkyivät ohituspaikkaa. Rata oli myös hyvin kivikkoinen, joten sujuvassa etenemisessä oli tietty kynnysnopeus. Kynnyksen hitaammalla puolella renkaat tökkivät kiviin ja matkanteko on vaikeaa, mutta nopeammalla puolella pyörän jousitus syö kivet ja meno tasoittuu. Ongelma on siinä, että vauhdin ylläpitämiseen tarvitaan jalkoja, keuhkoja ja nopeita käsiä.


Ajokoira kivikossa.
 Kuvat: Jukka Toikander

Kaksi kierrosta oli siis ruuhkaista. Kolmannesta alkaen sai jo ajella melkein yksikseen, mutta sitten minulta alkoivat paukut loppua ja oli pakko vähän hidastaa tahtia. Kolmannen kierroksen puolivälissä kisan johtaja ohitti minut kierroksella. Ehdin jo toivoa, että rääkki olisi ohi, mutta olinkin ymmärtänyt säännön väärin. Kierroksella ohitettujen kisa päättyykin vasta kun kärki tulee maaliin. Maalimiehet lähettivät minut siis takaisin reitille. Ajelin kisan loppuun reippaasti, mutta repimättä ja jostain niitä paukkuja vielä löytyi, vaikka olinkin meinannut jo kolmen kierroksen jälkeen lopettaa. Viidennen kierroksen päätteksi minut ohjattiin pois radalta, koska Ojalan Henri oli jo ehtinyt kuudennen kierroksen maaliin voittaen koko 24 km kisan.

Lopputuloksekseni tuli harrastesarjan sijoitus 14/24, loppuaika 1:32:42 ja 20 km kovaa ja kivaa ajoa. Keskisyke oli 183, maksimi 201. Pyörä toimi loistavasti, ajo teknisissä paikoissa sujui ja pysyin koko kisan kumipuoli alaspäin. Kunnossa on kyllä kosolti kehitettävää. Numerolappukuumotuksessa ajaminen on kuitenkin hyvä konsti tehdä maksimitreeni. Tavallisella lenkillä ei oikein millään pysty pitämään vastaavaa vauhtia yllä. Täytyy tosin yrittää. Parasta on nimittäin se, että tuo mahtava rata on vain kolmen kilometrin päässä kotoa ja sinne voi mennä ajamaan koska tahansa. Tein kierroksesta Strava-segmentin, joten kehitystä on helppo seurata.