sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lohja-MTB Oktoberfest



Tällä kertaa autoilin 140 km että pääsisin pyöräilemään n. 40 km. Tällä hyötysuhteella ei tehdä ystäviä Maan ystävistä, mutta ei voi mitään. Kalenteriin nimittäin osui sopivasti MTB-Lohjan Oktoberfest. Oli mukava ajaa vaihteeksi vieraissa maastoissa ja viime porukkalenkistäkin on jo vierähtänyt pitempi tovi.

Oktoberfestin alkuhässäkän isojaossa päädyin lopulta jonkinlaiseen keskinopeaan/hitaaseen ryhmään, mikä sopi itselleni oikein hyvin. Tämän ryhmän reitti oli pääasiassa hiekkapohjaista neulasränniä ja sisälsi muutaman semiteknisen pätkän, mutta ei mitään ylirankkaa kuitenkaan. Polku oli pääasiassa erittäin nopeaa, mutta onneksi sitä ajettiin sellaisella sopivalla vauhdilla, että jaksamisen kanssa ei tullut ongelmia. Ylämäet pistivät vähän puuskuttamaan, mutta niistä onneksi sai mahdollisuuden palautua. Nousua oli yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon korkeuseroja harjujen halkomalla Lohjalla oikeasti on. Kiipeämistä tuli silti ihan riittävästi tällaiselle ylipainoiselle pyöräilijälle. Ylipainosta koitui kuitenkin pientä ylivoimaa laskuissa, joissa piti vähän nykiä jarruista, ettei ajaisi edellä ajavan niskaan.

Harjujen laelta avautui hienot maisemat Lohjanjärvelle, sen mitä ajaessa ehti katsella. Muista nähtävyyksistä mieleen jäi entisen kalkkikaivoksen montun vihreään veteen perustettu meripelastuksen harjoitusareena, sekä Liessaaren louhos, josta eduskuntatalon portaat on hakattu irti. Matkan varrella pääsimme myös todistamaan sekä kickbike- että jollakilpailua. Kolmesataa partiolaistakin oli kuulemma jossain lähimetsissä. Vaikuttaa aktiiviselta paikkakunnalta tuo Lohja.

Kun sääkin suosi (kymmenen astetta, kuivaa ja aurinkoista), oli reissu kyllä erittäin mukava kokemus. Varsinainen fest-osuus jäi minulta tällä kertaa väliin, mutta ehkä sitten ensi kerralla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti