Nyt ei pyöräillä: Karhuviesti 2015

Vaihto näkyy, saa tuulettaa!

Vuoden kahdestoista juoksuharjoitukseni oli maksimikestävyysharjoitus Rauman ja Eurajoen välillä. Kyseessä oli Karhuviesti, johon osallistuimme työporukalla kolmannen peräkkäisen kerran. Paras harjoituskauteni meni influenssaa potiessa, joten maaliskuun alun jälkeen olen ehtunyt käydä juoksulenkillä vain neljä kertaa. Vähäisen treenimäärän takia tulosodotukset olivatkin hyvin matalalla.

Itselleni uutta oli avausosuuden juokseminen ja samalla koin myös ensimmäinen ryhmästarttini juoksukilpailussa. Pelkäsin etukäteen, että innostun laumassa liian kovaan vauhtiin, mutta porukka hajosikin hyvin nopeasti ja tiellä oli tilaa juosta omaa vauhtia. Muiden joukossa juokseminen toi sopivasti kilpailun tuntua ja oli jopa mukavaa verrattuna loppupään osuuksien yksinäisyyteen.

Yritin pitää vauhdin tasaisena ja (minulle) suht kovana. Olen vasta viime aikoina tajunnut lämmittelyn tarpeellisuuden ja vedinkin ennen starttia kunnolla hien pintaan nousevatehoisella verryttelyllä. Siitä oli apua, sillä jaloissa tuntunut mitään vaivoja matkan aikana. Ensimmäiset viisi kilometriä jopa pidin juoksemisesta. Oli lämmin keväinen auringonpaiste ja mukava myötätuuli. Viiden kilometrin jälkeen palasin kuitenkin normaalitilaan, eli juokseminen alkoi sapettaa. Vatsalihakset yrittivät hieman kramppailla ja niitä piti välillä kädellä painaa ja hieroa. Osuuden loppupuolella alkoi palleassa/keuhkossa lievästi pistää, mikä teki syvään hengittämisesta vaikeaa. Yllättäen siihen vaivaan auttoi parhaiten vauhdin lisääminen.

Viimeisen kilometrin yritin hieman kiriä ja siitä tulikin suorituksen nopein. Maaliin tulin aika hyvävointisena, joten kovempaakin olisi varmaan voinut mennä. Matka oli 9,6 km, joka taittui aikaan 45:26, eli 4:50 kilometriä kohden. Paransin kilometrivauhtia sekunnilla viimevuotisesta, mikä oli mukava yllätys huonosti menneen harjoittelun jälkeen. Keskisyke oli 185 ja maksimin 197 saavutin saapuessani vaihtopisteelle.

Joku voisi miettiä, onko järkeä autoilla melkein neljä tuntia suuntaansa kolmen vartin suoritusta varten, kun palkinto- tai edes pistesijoille ei kuitenkaan ole mitään asiaa. Eikö sen hölkkävauhtinsa voisi mittauttaa lähempänäkin? No voisi toki, mutta Karhuviesti onkin kokonaisuus. Vaikka oma suoritus on lyhyt, menee loppupäivä joukkuetovereita kannustaessa ja heidän kanssaan seurustellessa. Työporukalle automatkat ja kisan jälkeinen yöpyminen antavat aikaa jutella asioista, joista töissä ei muuten ehdi. Oikeastaan itse viestijuoksu antaa vain aiheen parin päivän retkelle. Sivuosumana kukin osallistuja voi sitten ottaa urheilullisia tavoitteita, mutta se ei loppujen lopuksi ole matkan tarkoitus.