Lahti Bike Weekend XCM

Kisaan valmistautumista: numerolapun kiinnitys kuva: Tiina Forsberg

Lauantaina 25.7. kävin osallistumassa Lahti Bike Weekend XC-Maratoniin. Tässä välissä on oltu vähän reissulla, joten tämä muistiinpano tulee aika myöhään, mutta onhan se parempi kuin ei milloinkaan.

Kisan voi oikeastaan jakaa kolmeen lohkoon. Ensimmäinen kolmannes oli enimmäkseen hiekkatiepohjaista ylämäki-alamäkirunttausta. Olin laiskuuttani jättänyt lämmittelyn minimaaliseksi ja se kostautui alussa. Ylämäet olivat etelän vetelälle sen verran mittavia, että sykemittari löi samantien punaiselle kun yritin roikkua (peräpään) porukan vauhdissa mukana. Ylämäkiä pusertaessa yllättäen kädet menivät aivan veteliksi, ikään kuin ne olisivat jääneet ilman verta jotta jaloille riittäisi edes jonkin verran happea. Tunne oli aika outo ja ikävä. Onneksi tuon vaiheen alamäet olivat teknisesti helppoja hiekkatielaskuja, joten käsiltä ei vaadittu liikoja. Ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella laskettiin myös juurakkoisia metsäpolkuja, joissa oli edellispäivien sateiden jäljiltä jopa liukasta, vaikka keli muuten oli kuiva.

Toisella kolmanneksella maasto alkoi tasaantua, kuten myös oma hengitykseni. Syke pysyi edelleen suunnilleen 170-190-haarukassa, mutta keho alkoi lämmetä ja antaa periksi kovalle kohtelulleen. Henki kulki tasaisesti ja raajat tottelivat omistajaansa. Hälvälän alueella sai ajella varsin mukavia neulasrännejä ja kivikkopolkuja. Korkeuseroja oli vähän ja ajo nautinnollista.

Reitin puolivälissä nautinto vajosi syvälle mutaan, kun ikävin pätkä alkoi. Reitti kulki pitkin mutaista ja savista kärrypolkua, jossa en osannut ajaa kyllä yhtään. Pyörä luisteli minne sattui ja yritin vain pitää tangosta kiinni ja pysyä pystyssä. Mutapainissa motivaatio oli kyllä aika kadoksissa. Liian viettelevän savivellin jälkeen piiiiiitkät kuntoratanousut Tiirismaan laelle tuntuivat melkeinpä helpotukselta. Kihnutin ne ylös kaikessa rauhassa vaikka puuskutin kuin pieni veturi.

Messilän jälkeen viimeisessa huollossa jaksoin vielä heittää huoltajien kanssa rentoa läppää. Sain kuulla, että maaliin on enää alle kymppi. Otin vielä juomapullon täyteen urheilujuomaa, mutta jätin loput geelit reppuun, koska matkaa oli niin vähän. Neljä High5-geeliä olin ehtinyt siihen mennessa nauttia. Tämä viimeinen kymppi Messilästä Lahteen oli palkinto kaikesta siihen saakka kärsitystä paskamaisuudesta. Sopivan polveilevaa maastoa, juuri sellaisia upeita sopivan haastavia polkupätkiä joita tykkään ajella, ja lopuksi vielä jyrkkä vauhtimäki maaliviivalle. Se oli sitten siinä. Viime hetken lupavaikeuksien takia reitti oli virallisestikin vain 53 km eli aika paljon lyhyempi kuin luvattu 60 km. Oma GPS antoi matkaksi 51 km, joten matkan alimittaisuus oli kyllä pieni pettymys. Muutenkin pidin viime vuoden reitistä enemmän, tällä kertaa oli turhan paljon hiekkatietä ja kuntopolkua.

Loppuaikani oli 3:21:13, sijoitus koko joukosta 96/114. Syke 174/196 ja kaloreita kului 3657.
Kisapäivän jälkeisen yön lomailimme Lahden seurahuoneella, joten jäi vielä aikaa mättää pihviä ravintolassa ja seurata Lahden torilla Bikeweekendin BMX-hyppykisan aivan uskomattomia temppuja. Lauantaiksi osui onneksi tälle kesälle poikkeuksellinen lämmin ja aurinkoinen sää. Sunnuntaina kotiin palatessa satoikin taas kuin Esterin tiedätte kyllä mistä.