Aulanko MTB suoritettu

Rauhallinen startti  kuva: Tawast Cycling Club

Kuuma kuntoajelu on nyt takana päin. Aika hyvin pääsin tavoitteeseeni, aika oli 3:32:37. 50km matkalle lähti 75 ajajaa joista 19 keskeytti. Oma sijoitukseni oli 50. Jännää muuten miten keho muuttaa toimintaansa kun on ajanotto käynnissä. Omaa ajoani en kehtaa kilpailemiseksi nimittää, mutta silti kun on tällainen pyöräilytapahtuma käynnissä, niin 170 syke alkaa tuntua normaalilta ja 150 lepäämiseltä. Tavallisella maastolenkillä on todella vaikea ajaa vastaavalla intensiteetillä. Siksi tällaiset kuntoajot ovat oivallisia korkean tehon/maksimitreenejä.

Reitti Aulangolla oli teknisesti helpompi kuin olin ymmärtänyt. Reitillä oli toki joitakin haastavampiakin paikkoja, mutta ne olivat lähinnä sellaisia nautintopätkiä, joita minä maastopyöräillessä yritän löytää. Reitillä oli niin paljon hiekkatietä, pitkiä hiekkatienousuja ja mutapätkiä, että luulin olevani cyclocrosskisoissa. Pyörää ei onneksi tarvinnut kuitenkaan kantaa.

Ensimmäisellä kierroksella otti vähän pattiin, kun hienot maastopätkät menivät niin nopeasti ohi ja sitten taas piti kihnuttaa ylämäkeä tai hiekkatietä. Tasamaan hiekkateillä ei minun kuntoni oikein riittänyt kunnon vauhtiin. Hiekkatietä mentiin myös muutama lasku alaspäin, joissa vauhti nousi tosi korkeaksi ja paikoitellen tuli hieman turvaton olo kurveissa, joissa oli liukasta irtohiekkaa. Metsäpoluilla oli mahtavia laskuja ja tasamaan flow-pätkiä, mutta muutamaan otteeseen jouduttiin ajamaan  flown-tappaja-mutarännejä. Monet niistä talutin, koska vauhtia sai siten yhtä paljon, mutta voimia kului vähemmän.

Ensimmäisen kierroksen ajosta teki tökkivää myös se, että mukana oli hyvin eri tyylisiä ajajia. Toiset olivat parempia ylämäissä ja toiset röykkyisillä metsäpoluilla. Itse poikkesin "harrasteluokan" valtavirrasta siten, että meinasin metsäpolkualamäissä ajaa toisten niskaan, mutta hiekkatieylämäissä porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta. Mietin melkein koko ensikierroksen, että riittäisiköhän se 25 kilsaa, koska reitti ei oikein ollut minulle sopiva ja mieluisa. Päätin kuitenkin jatkaa, koska tiesin että toisella kierroksella pätkät ovat jo "tuttuja" ja matka taittuisi paljon joutuisammin. Mitään isompia väsymisen oireita ei myöskään ollut aistittavissa, joten matka jatkui suotuisissa merkeissä. Ainoa henkilökohtainen ongelma oli hieman överiksi mennyt tankkaus. Olin ylensyönyt kaikenlaista hiilaripitoista ja kokeillut myös myös maltodekstriinillä tankkaamista. Vatsahan ei sellaisesta pitänyt. Oli syynä sitten poikkeuksellinen ruokavalio tai ennen kokeilematon malto, mutta joka tapauksessa seurauksena oli mahtavia pakokaasuja ajellessa ja lopulta piti ensimmäisen kierroksen loppupuolella käydä pusikossa tyhjentämässä takaressu. Sen jälkeen olo oli kyllä paljon kevyempi ja meno maittoi taas.

Laikan perinteinen alamäki-ilme  kuva: Tawast Cycling Club

Toisella kierroksella sainkin sitten ajella yksin lähestulkoon koko ajan. Ohi ei tainnut tulla ketään ja itse ohittelin krampeista tai rengasrikoista kärsiviä ja muutaman jopa ihan rehellisesti ajamalla nopeammin. Kovin montaa ohitusta en kuitenkaan tehnyt, eikä ajoseuraakaan löytynyt, joten sain nauttia flowpätkistä ihan omaan tahtiin. Metsäosiot menivätkin hyvin, koska kukaan ei ollut edessä tökkimässä vaan sain tökkiä ihan itsekseni.

Hiekkatieosuuksilla olisin kuitenkin kaivannut sparraajaa. Tuntuman mukaan toinen kierros oli sujuvampi ja paljon nopeampi kuin ensimmäinen, mutta aikaa kuitenkin meni 28s enemmän. Kierrosten aikaero on mitättömän pieni, mutta pitää muistaa, että ensimmäisen kierroksen aika sisältää "vessa"tauon, alun hitaan hässäkän kun porukka jakautuu polulle sekä ylimääräisiä jarrutteluja alamäissä. Toisen kierroksen aikaa hidasti hitaasti ajamani tiepätkät ja nousut. Tiepätkillä pitäisi jaksaa painaa kovaa, koska niissä saa helpoiten aikaa alaspäin.

Tietenkin aikaa hidasti myös ystävämme maitohappo. N. 40 km kohdalla alkoi tuntua aika hapokkaalta. Sattumalta 40 km tuli täyteen juuri kun kolmas tunti vaihtui neljänneksi, mikä on kehon energiavarastojen osalta jokseenkin maaginen raja. Pieniä spurtteja pystyin vielä tekemään, mutta muuten suorituskyky oli laskemaan päin. Hapot tuntuivat taas eniten alaselässä, jalat eivät ehtineet kauheasti hapottua. Tuolle alaselälle pitäisi varmaan keksiä jotakin.

Mainitsin, että ohittelin joitakin rengasrikkoja ja kramppeja kärsineitä ajajia. Minullakin olisi varmasti ollut sisäkumi vaihdettavana vähintään kahdesti, kun ajoin huolimattomasti ja takarengas pamahti kovaa esteeseen. Onneksi en enää käytä sisäkumeja. Tubeless-viritetyt Maxxisit hyväksyivät kaltoinkohtelun mukisematta. Rengasvalinta muutenkin tuntui osuneen kohdalleen. Koska XT-takakiekko Rocket Roneilla meni huoltoon keskiviikon tötöilyn takia, otin alle Hope Hoopsit DT:n XR400 vanteilla, joissa takanavan laakerit pyörivät todella nihkästi. Renkaina oli edessä Maxxisilta Ardent 2.25 ja takana Aspen 2.25. Renkaat toimivat hienosti, enkä tiedä olisivatko keveämmät Rocket Ronit vaikuttaneet mitenkään. Myöskään nihkeät laakerit eivät kai loppujen lopuksi hidastaneet menoa. Kramppeja en kokenut ainuttakaan. Kenties siitä on hyötyä, että syön magnesiumia päivittäin. Join myös erittäin paljon, juomarepusta vettä meni n. 3,5 litraa (tankkasin kerran huollossa) ja lisäksi huoltopisteiltä urheilujuomaa useita mukeja. Silti suuta kuivasi ihan koko ajan ja hikeä valui kypärän alta jatkuvana norona.

Tänään tuli koettua niin iso annos succistelua, että jos keho ei huomenna kauheasti pane vastaan, vedän tasapainon nimessä fullface-potan päähän ja lähden tutustumaan Klaukkalan Tornimäen Bikeparkin hissipyöräilyyn. Kahden viikon päästä olisi edessä Korso 96. Voi pasha, miten mä jaksan!