Alkuun reilun tunnin verran oli jotenkin ahdistavaa. Pelotti hississä ja pelotti mäessä. Sain henkilökunnalta oikein hyvän kädestä pitäen-opastuksen hissin käyttöön, mutta silti sohlasin sen kanssa jonkin verran. Hissi veti vähän nykimällä ja kapula luisti ja samalla piti ohjata pyörääkin ja kaikkea sellaista. Alamäessä pelotti ihan vaan siksi, että siinä meni kovaa. Kun ei ole tottunut vauhtiin, ei koordinaatio oikein tahdo pysyä perässä.
Tällainen uusi tilanne tietysti jännittää aina, mutta pikkuhiljaa rentous kuitenkin löytyi ja aloin nauttia alamäkiajosta. Ajelin pääasiassa helpompia reittejä, paitsi joskus vahingossa jouduin vähän pahempiinkin paikkoihin, kun reitit menivät ristiin rastiin. Onneksi lähes kaikki hypyt ja dropit olivat rullattavissa ja tuplahyppyreihin löytyi lammaslinjat. Vaikka ilmalennot pyörällä ovat minulle arka paikka, onnistuin kuitenkin valloittamaan muutaman pienen hyppyrin ja droppilavan. Niistäkin tuli kyllä kunnon voittajafiilikset, vaikka pieniä olivatkin. Isompiakin hyppyjä olisin voinut kokeilla, jos vaan olisi yhtään taipumusta uhkarohkeuteen.
Endurokisojen pätkät olivat myös hauskoja. Ne olivat pitkiä ja niissä oli myös vähän tasaista tai jopa lyhyitä ylämäkiä. Niihin ylämäkiin meinasin kyllä hyytyä 2.7" leveiden DH-renkaiden takia. Vaikka enduropätkät kivoja olivatkin, ei endurokisoihin osallistuminen välttämättä kiinnosta. Pätkät olivat minunkin taidoillani ihan ajettavia, mutta kuitenkin sen verran pahoja, että sekunneista taistellessa jonkinlainen loukkaantuminen tulisi varmaan aika nopeasti.
Kaiken kaikkiaan tämä oli hieno ensikokemus hissipyöräilystä. Mitään ei mennyt rikki - ei pyörästä eikä miehestä. En edes kaatunut kertaakaan, koska otin aika varovasti. Plussana mäeltä oli hienot maisemat Vesijärvelle. Menen kyllä uudestaankin, kunhan nämä känsät käsissä lakkaa kivistämästä. Tankoa tuli meinaan puristettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti