Ilolan huippuhieno pumptrack

 

Vantaan Ilolaan rakennettiin viime vuonna uusi skeittipuisto, jossa on skeittiparkki ja tosi hieno Trail It-firman rakentama pumptrack. Puiston viralliset avajaiset taisi olla toukokuussa. Pari kertaa olen käynyt pumppista kokeilemassa ja tykkään kovasti. Ilmaa en ole vielä uskaltanut ottaa, mutta vauhtia on omaan makuun ihan riittävästi. Suunnnilleen niin paljon kuin voi ilman manuaaliiin nostamista, mitä en oikein osaa. Kovaa ja tehokasta treeniä pumppailu ainakin on. Vanha kunnon Surge joutui luovuttamaan nuoremmalle NS-pyörälle vaihteensa ja jarrunsa, joten rakentelin Surgesta vanhoilla osilla pumppupyörän. Hyvin toimii.

Rata on kotoa on n. 20 minuutin sinkulajyystön päässä. Tuollainen pyörä ei ole kovinkaan kiva matkanteossa, vaikka satulaa ylemmäksi saakin. Ihan pikavisiittiä ei siis pysty tekemään, mutta kyllä aion käydä pumppailemassa vielä moneen otteeseen.

Söderkullan kymppi

 

Kuva Pilvijärven luontopolulta

Viime syksynä pojalla oli salibandyn sarjapelejä Ingman areenalla Sipoon Söderkullassa. Koronaviruksen takia pelejä ei saanut jäädä katsomaan, joten kävin niiden aikana kävelemässä paikallisia ulkoilureitteja. Ulkoilureiteiltä bongasin maalattuja merkkejä puissa ja pirun hyvän näköisiä polkuja. Niiden perusteella arvelin, että alueella on kenties jopa merkattua maastopolkua. Nettiselailu osoitti että Söderkullassa on tosiaan merkitty polku ulkoilijoille, polkujuoksijoille ja maastopyöräilijöille. Pituutta on joko 10 tai 5 km.

Tällä viikolla pojalla oli taas salibandyn harjoitusmatsi ÅIF:n kanssa samaisessa paikassa. Viime vierailun ja nettiselailun perusteella latasin Remedyn telineelle, kun lähdimme kohti Sipoota. Kun juniori oli löytänyt Ingman areenan ovista sisään, vedin ajokamat päälle ja lähdin etsimään reittiä. Helposti löytyi puiden kylkeen maalatut merkit ja pääsin reitille.

Ja kylläpä oli hieno reitti! Märät paikat oli esimerkillisesti sorastettu, ettei tarvinnut painia mudassa. Teräväprofiilista korkeusvaihtelua piisasi. Muutama ylämäki oli ihan pakko työntää, kun oli liian teknistä tai jyrkkää. Ajoin myötäpäivään. Reitin saa ajaa molempiin suuntiin ja veikkaan, että molempiin suuntiin saa kivaa alamäkeä ja joutuu myös tunkkaamaan. Aivan pohjoisimmassa osassa oli tylsää metsäautotietä, mutta oikeastaan siinä oli lepuuttava rullailu ihan paikallaan. Lopussa oli taas mukavaa kalliokikkailua ja juurakkopolkua.

Hieno maastopolkureitti oli. Ajoin sen kympin ja ajan salliessa kertasin hieman alkupäätä uudestaan. Se vitosen kieppi jäi vielä kokeilematta. Radan flow ei ollut koko ajan ihan täydellinen, mutta ihan kunnon maastopyäräilyä oli tarjolla. Bonuksena sai Pilvijärven hienot maisemat, ja hienoa oli myös se, että vastaan tulevat sipoolaiset kävelijät ja koiran ulkoiluttajat suhtautuivat kohtaamisiin hymyillen. Menen toistekin, ja vedän sitten vaikka vaihteeksi vastapäivään ja testaan myös sen vitosen.

Tuossa vielä Strava-linkki

Projekti "Eka 29" vaiheessa 3

Pyöräprojekti on edennyt niin pitkälle, että ensimmäinen versio on jo pari kertaa ulkoilutettu metsässä. Kyseessä on siis NS Bikes Eccentric Cromo-rungolle perustuva jäykkäperä.

Melkein kaksikymmentä vuotta ehdin maastopyöräilyä harrastaa ennen kuin hankin ensimmäisen pyörän 29-tuumaisilla kiekoilla, vaikka se alan standardi onkin ollut jo pitkään. Tähän asti olen ajanut vain 26" pyörillä ja ihan tarpeeksi hauskaa olen pystynyt niilläkin pitämään. Olen ajatellut, ettei se rengaskoon vaikutus nyt niin suuri voi olla kuin sitä markkinoidaan. Nyt on pakko tunnustaa olleeni väärässä. Tuo uusi laite liikkuu niin helposti, että vanhaan verrattuna ajaminen tuntuu huijaamiselta! Ainoa haittapuoli on aavistuksen hitaampi kiihtyvyys, mutta kyllä vauhti sitten säilyykin paremmin kun isompi rengas rullaa helpommin kaikesta yli.

Surgesta otin satulan, jarrut, ketjut ja vaihdeosat, jotka menivät ihan heittämällä paikalleen. Ei tarvinnut edes vaijeria vaihtaa. Ketjua piti pidentää muutamalla linkillä. Stemmi, tanko, keskiölaakeri ja polkimet ovat myös vanhoja varastossa lojuneita. Uutena piti hankkia keula, kiekot, kammet ja eturatas sekä satulatolppa.

Ennen lopullista versiota täytyy vielä hankkia vähän leveämpi tanko, vetreämpi keskiölaakeri ja ehkä tarrat keulaan. Yhdet tuli mukana, mutta en ole varma haluanko kuitenkin toisen väriset. Perusteellisempi kalustotsekkaus on luvassa sitten kun lopullinen versio on valmis.

Projekti vaiheessa 2

 Olen hiljalleen saanut hankittua runkoon jotakin kiinnitettävää.

Blogin elvytys ja uusi projekti

Onpa ollut valtavan pitkä tauko viime postauksesta. Harrastanut olen, mutta siitä kirjoittelu ei ole kiinnostanut. Kokeillaanpa jos tämä blogihomma hieman elpyisi, aloitin nimittäin uuden pyöräprojektin. Toistaiseksi ei ole teaseria kummempaa kerrottavaa, katse on ensi keväässä.

Lohjanharjun MTB-reitti

Kävin tällä viikolla Lohjalla testaamassa vajaa vuosi sitten valmistunutta Lohjanharjun MTB-reittiä. Reitti miellytti niin paljon, että testasinkin lopulta kolme 8 km kierrosta, joista viimeisen aika kovaakin menemistä yrittäen.

Reitille lähdettiin Lohjan jäähallin kulmalta komean kyltin ali

Polku oli pohjaltaan tosi hyvin rullaavaa kangaspohjaa, jossa juuret ei ollut esillä paljon yhtään. Reitin alkupuolella oli hieman teknistäkin haastetta, ja se olikin hauskin osuus ajaa. Iso osa reitistä oli avointa kangasmaastoa, jossa haaste tulee vauhtia lisäämällä ja siellä olikin mukava luukuttaa sen minkä jaksaa. Reitin merkkaus valkoisin tolpin ja maalauksin oli erittäin hyvä ja helppo seurata. Tosin vauhdikkaan alamäen jälkeinen suorakulmajää aina huomaamatta ja menee pitkäksi radalla kuin radalla. Niin tälläkin, mutta onneksi vain ensimmäisellä kierroksella.

Tiukimpiin mutkiin oli lapioitu bermi, ettei flow ala tökkiä

Reitillä oli myös tehty rakennettuja juttuja ja siloitelu pahimpia rouhikoita. Ison droppilaiturin jätin suosiolla vetämättä. Se oli vähän turhan iso ja turhan jyrkässä alamäessä. Olisi se varmaan mennyt, jos olisin jäänyt mittailemaan, mutta nyt halusin vaan ajaa ilman taukoja.

Isompi droppilaituri

Pienemmän tukinylityslavan kiersin ekalla kierroksella, mutta toisella huomasin, että eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Sen kun vetää vaan.

Pikkulaituri

Tasamaaosuudet oli mielenkiintoistettu tekemällä polkuun mutkia siten, että suoraa viivaa ei tarvinnut jyystää oikeastaan yhtään. Ainoastaan heinikkoon sorvattu "tasamaa-safari" tuntui hieman liioittelulta.

"Tasamaasafari"

Lukuisissa mutkissa oli kuitenkin kiva pujotella ja harjoitella mutka-ajoa ja painonsiirtoa. Oma toistuva virheeni oli mennä mutkiin sisään liian kovaa, jolloin niistä ei päässytkään enää yhtä kovaa ulos. Pitäisi opetella jarruttamaan jo ennen mutkaa tai jotenkin säilyttämään vauhti mutkassa.

Meriturvan syheröitä

Ylämäet eivät olleet liian raskaita. Yhtäjaksoisesti ei tarvinnut kiivetä liian pitkään ja nousut olivat teknisesti erittäin helppoja.

Hitaammin ajamalla rata on helppo ja kevyt, vauhtia nostamalla vaikeusaste ja kuormitus kasvavat. Mitään vaarallista, mitä ei voisi kiertää ajamalla, reitillä ei ole. Pääasia eli hyvä flow pysyy kaikin tavoin sekä hitaassa, että nopeassa ajamisessa. Itsellä yksi kierros kesti pikkuisen päälle puoli tuntia, mutta ajan kulua ei edes tajunnut, kun reitti tempasi mukaansa.

Kaiken kaikkiaan Lohjanharjun MTB-reitti oli hieno kokemus ja haluan suuresti kiittää kaikkia sen tekijöitä ja tukijoita.

Ainoa henkilökohtainen miinus oli, kun en ajotäpinöissäni huomannut että lähes tyhjällä uimahallin parkkiksellakin täytyy käyttää pysäköintikiekkoa. Nyt kävi huonompi tuuri ja Lohjan kaupunki muistutti siitä unohduksesta pysäköintivirhemaksulla. Siltikin kokemus kokonaisuudessaan jäi positiivisen puolelle.

Bashed in pieces

Surgen Superstar-bashring on bashinsa bashannyt. Eturatas on yhä voimissaan, kun bashi sen puolesta kerta toisensa jälkeen uhrautui, mutta lopulta ei suojelijalla enää sitkeys riittänyt. Turhan hauras materiaalivalinta Superstarilta.

 Tilalle panin ISCG-kiinnitteisen kölin. Sekin on Superstarilta. On kestänyt käyttöä Remedyssä jo jonkin aikaa, mutta saapa nähdä...

The Escape Plan Challenge

Stravassa on syyskuussa pyörinyt uusi The Escape Plan-niminen haaste. Sen ideana on, että neljän viikon ajan pitää tehdä vähintään 15 minuutin liikuntasuorite viitenä päivänä viikossa. Sain tehtävän tänään suoritettua ja aika mielenkiintoinen haaste on ollut. Tavallisten arkikiireiden sekaan on pitänyt suunnitella liikuntapätkiä tunnollisemmin kuin yleensä. Sen takia on pari kertaa ollut pakko käydä illalla kävelyllä, kun ei muuta ole ehtinyt. Haasteen myötä olen myös ajanut maastolenkkiä sateessa, mitä en kauhean mielelläni ole yleensä tehnyt. Mutta eihän se niin kovin kamalaa ollutkaan, ja varmaan sitä tulee jatkossa tehtyä enemmänkin.

Syysflunssa ehti onneksi loppua juuri ennen haasteen alkua, mutta kyllä silti oli pakko hiukan jälkitiloissa nuhaisena urheilla. Pidin toki kuitenkin kuorman silloin kevyenä. Selkeä muutos aiempaan oli myös se, että paljon tuli vedettyä lyhyempää (n. 1h) lenkkiä kuin yleensä. Ajatuksena oli, että varmasti palautuu seuraaviin treeneihin, ja pitää sitä muilta kiireiltä ehtiä nyt edes tunti jyystää. En tiedä sitten kumpi on oikeasti parempi, lyhyttä lenkkiä useammin vai pidempää harvemmin.

Eräs yllättävä juttu oli myös haasteen aiheuttama stressi ja pakko suorittaa ne viikon viisi treeniä, vaikka haasteen mokaamisesta ei edes seuraa mitään. Eikä sen puoleen onnistumisestakaan. Silti otin homman aika tosissaan. Liikunnan säännöllisyys on totta kai hyvä juttu, mutta silti menen nyt ilolla kohti vapaamuotoisempaa liikkumista. Ehkä urheilen hieman harvemmin, mutta enemmän kerralla.

Jäykkiksen elvytystä

Jäykkäperäinen maastopyörä on hieno vehje. Se on niin paljon ajajan laite, että on ihan päivän kunnosta ja fiiliksestä kiinni, kuinka se kulkee ja pääseekö sillä mihinkään. Surgella ajaessa on viime aikoina tullut jonkin verran liikaa niitä huonoja päiviä. Pahin ongelma siinä on vaimennukseltaan kehnohko ja vetelä keula. Keulaa hankkiessa tuli pihisteltyä ja hankin Sektorin. Se on ollut semi OK, vaikka joku Revelation tai Lyrik olisi ollut järkevämpi (vaikka toki kalliimpi) valinta. Silloin oletin, ettei jäykkäperässä keula ole niin justiinsa, mutta kyllä se vaan vaikuttaa paljonkin. Nykypäivänä paremman suorakaulaisen (non-tapered) keulan hankkiminen on aivan ihan mahdotonta niin uutena kuin käytettynä.

Rungon toinen ongelma on 27.2mm satulaputki, johon ei kunnollista hissitolppaa ole olemassa. Nykyinen Brand-X Ascend toimii OK, vaikka sen joustovara on turhan pieni (105mm). Wiggle vaihtoi mukisematta edellisen tolpan uuteen, kun satulan kiinnitys alkoi pyöriä ympyrää omaan tahtiinsa. Tämä nykyinen tolppa ei edes narise rungon sisällä kuten ne edelliset, joten plussat siitä.

Kolmas ongelma on turhan jyrkkä keulakulma. Vuonna 2011 67 astetta oli vielä loiva, mutta nykyään se saisi olla 65° tai loivempi. Näistä asioista johtuen on pieni 29-endurojäykkäperäkuume päällä koko ajan, mutta olen onnistunut sitä vielä vastustamaan. Sain jopa kerran Sappeella kokeilla erään herrasmiehen NS Bikes Eccentric Alua. Se tuntui hyvältä, mutta en silti vielä ole hankkinut omaa. Jotenkin en pysty oikeuttamaan itselleni uutta pyörää kun vanhoillakin pääsee, ja yhä 26-tuumaisella ajeleminen tuottaa jotain mielikuvitus-OG-skenepisteitä, vaikkei sitä pääsääntöisesti ole edes ketään katsomassa. Kuitenkin hyvänä päivänä Surge kulkee ihan sikahyvin ja sillä ajaminen on hauskaa. Huonona tekee vain mieli heittää se pusikkoon ja kävellä himaan. Isoin parannuksen kohde tuossa on tietysti itse kuski ja siinä on vielä (rutkasti) kehittämisen varaa. Eikä kuskin kehittäminen edes maksa muuta kuin aikaa ja vaivaa.

No jotakin piti kuitenkin keksiä, joten päätin vaihtaa ohjaustangon. Entinen hiilikuituinen Easton Haven on hyvä, mutta jotenkin se ei sovi lapaseen täydellisesti. Se on vain 71-senttinen ja taivutukset tuntuvat vielä vuosien jälkeenkin erikoisilta. Löysin sikahalvalla Answer Protaper-tangon 75-senttisenä, joten laitoin tangon vaihtoon. Tanko on tasan saman mittainen ja muotoinen kuin Remedyn hiilaritanko, mutta alumiininen. Ensilenkin perusteella se myös sopii minun käpäliin kuin valettu. On yllättävää, miten paljon neljä senttiä lisää pituutta ja käteensopivat taivutukset vaikuttavat pyörän hallintaan. Käteensopiva stonga jotenkin antoi huonolle keulalle ihan kaiken anteeksi. Edes 140g painonlisäyskään ei tunnu missään, eikä Havenin hiilikuidusta tunnu maastopyörässä koituvan mitään tärinänvaimennusefektiäkään. Plussaa on vielä se, että molemmissa maastureissa on nyt saman muotoiset stongat, joten ajamaan voi lähteä ilma totuttelua kummalla pyörällä tahansa.

Olipa siis hyvä ja halpa päivitys. Eiköhän tällä taistella taas jonkin aikaa pyöräkuumetta vastaan. Tosin yksi 29-kumi on jo hyllyssä odottamassa projektia ympärilleen, ja pyörän kasaaminen on kivaa, joten kattellaan...

TSI: vanteen vaihto ja rihtaus

Yleensä olen pieniä korjauksia lukuunottamatta rihtauttanut ja kiristyttänyt kiekot ammattitaitoisessa pyörähuollossa. Kerran olen itse vaihtanut kiekkoon navan. Kiekon kasaamisessa meni silloin suunnilleen illasta aamuyöhön ja varsinaisen rihtaamisen teetin liikkeessä. Turun Foxcompin Tommi kysyi, että "Oliko tää vanne tarkoituksella viis milliä sivussa?" Pakkohan se oli myöntää, että ei.

Uusi vanne vasemmalla, vanha lommoineen oikealla.

Nyt minulla oli pitkään ollut varastossa kohtaloaan odottamassa kiveen kolhittu kiekko DT XR 400-vanteella. Kiekon kohtaloksi tuli lopulta vanteen vaihto, kun löysin edullisesti Stan's Arch EX mk2-vanteen. Sen verran tutkin nettiä, että vanteen vaihto pitäisi olla paljon helpompaa kuin aiemmin tekemäni navan vaihto: vanteet vierekkäin, venttiilin reiät kohdakkain, pinnat yksi kerrallaan kiinni uuteen vanteeseen ja päälle normaali rihtaus. Pinnojen pituus ei laskurin mukaan näissä vanteissa ihan natsannut, mutta päätin silti kokeilla. Eihän se tuplaseinämäisissä vanteissa voi niin tarkkaa olla.

Vanteet teipillä vierekkäin ja pinnojen siirto.

Pinnojen siirto vanhasta uuteen olikin helppoa, joskin melko aikaa vievää puuhaa. Onneksi kesäkeli oli kohdillaan, että ko. näpertely kävi samalla auringonotosta. Rihtaaminen olikin sitten oma juttunsa. Ohjeena käytin samaa vanhaa Fillari-lehden artikkelia, jota luin edellistä kiekonkasaustakin tehdessä.
Rihtauspukin hankkiminen/rakentaminen on vielä suunnitteluasteella, joten rihtasin kiekon paikallaan pyörän takahaarukassa käyttäen rengasmuoveja ohjurina. Kärsivällisesti askarrellen sain vanteen suoraksi, vaikka sivuheittoa oli alkuun runsaasti ja pystyheitonkin kanssa sai töitä tehdä. Pinnojen tasakireydessä on toki vielä paljonkin parantamisen varaa, mutta kyllä kiekosta ajokelpoinen tuli. Ainakin yhden tavallisen lenkin se kesti ongelmitta suorana.

Pedro's tekee parhaat rengasmuovit/rihtaustulkit.

Kaiken kaikkiaan oli hieno tunne onnistua vannetöissä. Jatkossa pyrin hoitamaan rihtauksen itse ja aion myös kasata jokusen kiekonkin kokonaan itse. Rihtauspukki pitää vielä säätää jostain ja sitten voikin viettää talvi-illat nippeliä kääntäen.