 |
| Kuva: Tiia Ruohonen |
Lauantaina tuli täyteen yhteensä seitsemäs (kuudes peräkkäinen) kertani Karhuviestissä. Juoksu ei varsinaisesti ole mun juttu, mutta Karhuviesti on ihan kätevä kevään kuntotesti, jonka varjolla saa tehdä työkavereiden kanssa hauskan viikonloppuretken.
Tänä vuonna oli takana viisi jonkinlaista hölkkätreeniä, joista ehkä yhtä voisi rehellisesti sanoa juoksulenkiksi. Lunta on ollut niin pitkään, että on ollut mukavampi hiihtää ja pyöräillä loistavilla kevättalven baanoilla. Kevät oli kuitenkin ehtinyt lounaisrannikolle ja olosuhteet olivat optimaaliset. Oli kuivaa, lämpöä sopivat viisi astetta ja ennen kaikkea oikein mahtava myötätuuli.
Juoksin tällä kertaa ankkuriosuuden, joka oli pidentynyt 10,5 km mittaiseksi. Reitti oli kuitenkin muuttunut oikein miellyttäväksi. Metriäkään ei tarvinnut mennä maantien laitaa, vaan reitillä oli vain pyörätietä ja uutta asvaltoitua pikkutietä. Karhuhalliinkin sai heti oviaukon tultua näkyviin sännätä suoraan sisään ilman mitään henkisesti musertavia serpentiinejä. Bonuksena ensimmäiset 2,5 km mentiin vielä alamäkeen.
Kaiken yllä mainitun avustuksella onnistuin tekemään oman ennätyksen. Treenilenkit eivät antaneet mitään aihetta uskoa hyvään suoritukseen, vaan kuvittelin kuntoni olevan aika kehno. Keskivauhdiksi sitten kuitenkin tuli 4:49 min/km ja koko 10,5 km matka kesti virallisen ajanoton mukaan 50:34. Toki matkan aikana oli ikäviä tuntemuksia mm. vasemmassa pohkeessa, oikeassa nivusessa ja aina alamäissä vatsalihaksissa oli orastavaa kramppia, mutta henkinen kantti riitti kuitenkin pitämään rohkeaa vauhtia yllä. Alun alamäkipätkät menivät minulle melkoisen kovaa ja oli kivaa. Puolenvälin jälkeen vähän hiipui, mutta lopussa sain vielä pienen kirin päälle. Keskisyke oli 188 ja maksimi loppukirissä 201. Aika lailla sitä saa itsestä irti kun on numerolappu rinnassa, vaikka ikinä ei palkinnoille pääsekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti