Ajokoira viihtyy pyöräpuistossa

Olen innostunut Sappeen kausarista ja eilen tuli jo kolmas kerta siellä puoleentoista viikkoon. Rentoutta ja vauhtia alkaa vähitellen löytyä ja pienet hypyt olla ihan rutiinia. Yhtään pientä isommat loikat ovat vielä saaneet odottaa. Oppimis- ja kehityskäyrä on todella loiva, mutta toisaalta takana on jo kahdeksan tuntia pyöräpuistoilua ilman kaatumista. Ennen tuli melkein joka reissulla jotain pientä skrubua. On hyvä kun malttaa aina jättää sen viimeisen runin vetämättä. Alla oleva video havainnollistaa kehitystä jollakin tavalla. Icebreakerissa on jo kohtia, missä ei tarvitse roikkua jarrulla. Ero vauhdin tunnussa (tuskin välittyy videosta) on myös iso, vaikka hissijonoon ehtiikin vain noin neljä sekuntia aikaisemmin.

Eiliseen reissuun teki lisähaastetta pari päivää aiemmin puutarhahommissa vasempaan käsivarteen saatu ampiaisenpisto tms. En huomannut ampiaisen tai muunkaan ötökän pistäneen, mutta joka tapauksessa käsivarsi oli kunnolla turvoksissa. Kyynärsuoja meni sentään paikalleen, mutta vasen käsi puutui aika pahasti laskiessa. Puutuminen alkoi vähitellen helpottaa, kun aina hissinousuissa pyörittelin rannetta ja liikuttelin sormia. Lopulta tunto palasi liki normaaliksi, kun sateen takia pidin kolmen vartin tauon. Jäljellä oli enää se normaali käsien väsyminen, joka ei kylläkään ollut enää niin paha vaiva kuin juhannuksena. Sateen jälkeen ajoin reilu pari tuntia ilman ylimääräisiä taukoja ja kotona olikin aika rasitettu olo. Yhteensä ajoa tuli nelisen tuntia.

Alla vielä kiva bermitaivas, jota en aiemmilla kerroilla hoksannut ajaa.