Hymyile, olet lämpökamerassa

Pitäisi varmaan olla huolissaan, sillä lycramyrkytys on pahentunut ja asvaltilla ajelu on alkanut kiinnostaa. Silloin tällöin tulee vietyä nakkikumimaasturia pitkin pikkuteitä. Toistaiseksi pisimmät siivut ovat olleet sadan kilometrin mittaisia.

Tajusin, että maantiepyöräilyn idea ja viehätys piilee pikkuteillä. Aiemmin olen ajanut joko kevyen liikenteen väylillä jopoteinien ja koirantaluttajien seassa tai valtatien laidassa rekkojen ravisteltavana. Perseestähän se oli. Pikkuteillä meininki on ihan eri: maalaismaisemia, pikkukyliä, mäkisiä ja mutkaisia teitä eikä liikennettä melkein ollenkaan. Vaihtelevia teitä ajellessa mielenkiinto pysyy yllä, eikä paikatkaan puudu niin pahasti. Esimerkiksi Boxintie Sipoossa on kuin kevyt vuoristorata-ajelu, jossa moottori olet sinä.

Kuinka sitten löysin nämä maalaistiet? Siitä on kiittäminen Stravan reittityökalua. Sen avulla voi kartalla suunnitella reitin, joka sitten tallennetaan ja näkyy Stravan älypuhelinsovelluksessa reissun päällä. Parasta on heatmap-toiminto, joka näyttää "kuumana" Strava-käyttäjien eniten ajamat reitit. Heatmapin avulla näkee helposti suosituimmat eli parhaimmat tienpätkät. Ei tarvitse arvailla, mitkä tiet sopivat pyöräilyyn.

Heatmap näyttää suositut reitit punaisella

Kun älypuhelin on ohjaintangossa kiinni, oman gps-sijainnin ja reitin saa aina tarvittaessa näkyviin. Sovellus seuraa valittua reittiä, mutta ei huomauta käännöksistä automaattisesti. Reittiä kannattaa siis jonkin verran painaa mieleen, jotta esim. risteystä lähestyttäessä voi avata kartan ruudulle ja tarkistaa, mihin suuntaan aiottu reitti viekään. Minulle reittityökalu on mahdollistanut turvallisen tutkimusmatkailun tuntemattomilla pikkuteillä ja samalla kuin varkain tehnyt asvaltin hinkkaamisesta mielekästä.

Uutta rautaa, eikun muovia: Trek Remedy 9.9

Elokuun alussa uskollinen ratsuni 2009-vuosimallin Gary Fisher Roscoe murtui neljän vuoden palveluksen jälkeen. Toivoin takuusta uutta takaswingiä, mutta sitä ei järjestynyt enää noin vanhaan pyörämalliin, eikä samanlaista runkoakaan enää ollut saatavilla. Roscoen valmistus on lopetettu samoin kuin Gary Fisher-merkkisten pyörien. Vastineeksi tarjottiin 2013-mallinen Trek Remedy 9.9-runko. Suostuin tarjoukseen oikopäätä, koska hiilikuiturunko malliston yläpäästä on huomattava parannus entiseen liki perusmalliin verrattuna.

12,18 kg tällä setupilla

Eilen sain Roscoen korvaajan käsiini kasattuna Roscoen vanhoilla osilla. Etuvaihtaja, ohjainlaakeri, keskiölaakeri ja taka-akselin kiinnitys piti vaihtaa uusiin standardien muuttumisen takia. Jouduin tietysti maksamaan uudet osat sekä osien vaihtotyön, mutta loppusumma on aivan mitätön verrattuna runkojen arvon erotukseen. Trekin takuu pitää kyllä asiakkaan erittäin tyytyväisenä. Mistään ei niuhotettu eikä yritetty tinkiä, vaan tiskiin lyötiin heti sellainen ehdotus, että minä asiakkaana olin melkeinpä onnellinen siitä että runko katkesi. Kiitoksen ansaitsee myös asian sujuvasti hoitanut pyöräliike Lundberg Keravalla.

Vanha iskari oli sattumalta sopivan mittainen

Sitten vähän ensivaikutelmia uudesta tulokkaasta. Nelisen tuntia olen ehtinyt jo kokeilla, joten jotain sanottavaakin jo on. 2013 Remedyssä on sentti enemmän joustoa kuin Roscoessa, joten Trekin tarkoittamaan geometriaan verrattuna keulakulma on nyt asteen verran jyrkempi ja keskiö aavistuksen matalammalla, koska käytössä on Roscoen entinen 140mm joustava keula. Pyörä tuntuikin jotenkin matalammalta myös ajaessa. Tasapaino pysyy paremmin ja vauhdissa meno on vakaampaa, mutta etenkin eilisellä säätölenkillä kammet kolisivat helposti kiviin ja etupyörä jotenkin tökki esteisiin. Tänään tuntui kuitenkin jo paljon sujuvammalta, taisin ehkä tottua uusiin mittoihin. Takalinkussa olisi säädettävä Mino-link, jolla keskiötä saa vähän nostettua. Samalla kuitenkin keulakulma jyrkkenisi entisestään, ja sitä en halua. Voi olla, että täytyy vaivihkaa katsella pidempää keulaa jostain.

Pohkeenkolhija ympyröitynä, Mino-link sen vieressä oikealla

Ensilenkillä huomasin, että takahaarukassa oleva terävähkö kulma ottaa perän joustaessa kiinni pohkeen sisäsyrjään esim. dropeissa ja röykkyisissä alamäissä. Kosketus oli sen verran kova, että hiljalleen alkoi jopa tehdä pohkeessa kipeää. Tänään ei vaiva kuitenkaan ollut yhtään niin paha. Ehkä opin tiedostamattani väistämään osumaa. Eiköhän tuon kanssa opi vielä elämään. Tässä mallissa takahaarukkakin on kokonaan hiilikuitua. Kuitu on aika herkkää teräville kolhuille, joten sitä on tarvis suojata. Haarukan yläputkissa ja eturungon alaputkessa on tuollainen "Carbon armor" ja haarukan alaputkea suojaa ketjun iskuilta paksu kuminen patukka.

Jykevä haarukansuoja

Aikoinaan jo Roscoessa ihastuin ABP-rakenteeseen, ja sellainen on Remedyssäkin. Siinä jousituksen takimmainen nivel on taka-akselin ympärillä ja ideana on, että jousitus säilyttää liikkumavaransa jarrutuksen aikana. Esim. single pivot-rungoissa (kuten aiemmin omistamani Mountain Cycle Fury) jarruttaminen jumittaa takajousitusta. ABP toimii ihan oikeasti ja sopii erittäin hyvin minulle, koska jarruttelen aivan liikaa alamäissä.

ABP-nivel taka-akselilla

Ei karppaajille

Kaiken kaikkiaan täällä on nyt erittäin tyytyväinen pyöräilijä. Remedy on kevyt mutta silti jykevä ja hyvin luotettavan oloinen. Runko on aivan nappikokoinen minulle ja jousitus toimii loistavasti. Toki pientä päivitystarvettakin keksin saman tien. Tuossa on rungon sisäinen letkunvienti Reverb Stealth-hissitolpalle, joten sellainen on varmaan hankittava. Täytyy myös hankkia napoihin päätyholkit, jotta saa vaihdettua taka-akselin takaisin 12x142-moodiin. Niin ja sitä pidempää keulaa pitää kokeilla jos vaikka käytettynä tulee vastaan sopiva 150-160-millinen . Muuten kaikki on just eikä melkein ja kilometrejä on toivon mukaan edessä runsain mitoin.

Keppi tarttui keskiöakseliin

Anti-psyykkausta: Et vaan osaa

Tubeless osa VI

Parit litkutusmuistiinpanot:

Shimano XT M775 + (käytetty) Kenda Nevegal DTC 2.35
Melko helposti nousi jalkapumpulla saippuaveden avulla. Piti ilmaa samantien.

DT XR400 + Onza Canis FR 2.25
Vanne tiivistetty kierroksella Gorilla tapea ja Joe's noflats-vannenauha käytössä. Asennus vaati lopulta huoltamokäynnin, jalkapumpulla en saanut mitenkään nousemaan. Kompressorilla nousi samantien ja tuli heti pitäväksi.

Oli hieman työlästä saada vanha rengas (Maxxis Aspen) pois vanteelta, koska litku oli liimannut kumin ja Noflats-nauhan niin tiukasti yhteen.

XCO Korso 2014: Hienosti kahdeksas!

Tulin Korson XCO-kisassa kahdeksanneksi. Kymmenestä kuljettajasta. Harrastesarjassa. Juhuu.

Ihan hauskaa oli kuitenkin. Vaikka suurimman osan aikaa ajoin ihan yksinään näkemättä muita, numerolappu antoi silti reippaasti hehkua etenemiseen. Polar arvioi suoritteen kategoriaan "maksimiharjoitus plus". 13 km, virallinen loppuaika 52:11, keskisyke 185, maksimi 200 ja kaloreita hukkui reitille 1057. Tavallisella lenkillä ei ikinä tule vedettyä tuollaisella sykkeellä, joten harrastesarjankin kisoihin on ihan perusteltua osallistua jos haluaa päästä ottamaan itsestä kaikki irti. Kun järjestäjät näkevät valtavasti vaivaa radan merkkauksessa ja muussa järjestelyssä, on oikein kiva että he antavat meidän jämäsarjalaistenkin tulla mukaan kohtuullista korvausta vastaan.

Lähdin kisaamaan teräsjäykkiksellä, koska yleisjuhtatäpärini Roscoe murtui. (Takuukäsittely on muuten heilahtanut eteenpäin melko muikein tuloksin, mutta siitä myöhemmin lisää.) Täysjoustolla olisin varmaan ollut jonkin verran nopeampi, mutta en lähtisi syyttämään hitaasta kulusta kalustoa. Ensiksi voi tarkastella kriittisesti omaa kuntoa, toiseksi ajotekniikkaa. Jäykkäperä kulki kivikoissakin ihan kivasti, mutta omat linjavalinnat olivat välillä aika tökkiviä. On muuten ärsyttävää, kuinka 29-vallankumous saa jääränkin pohtimaan, että olisiko se isopyörä kuitenkin tässäkin kohtaa tosi paljon nopeampi ja parempi. Olisihan se varmaan, mutta palataan asiaan sitten kun kuskissa ei ole enää mitään parannettavaa.

Rengasvalinta vahingossa onnistui. Edessä Ardent, takana Aspen; molemmat Maxxis ja 2,25 leveät. Koko viikon on sadellut, paitsi sopivasti tänään paistoi aurinko. Koska harrasteryhmän startti oli vasta klo 15, rata oli jo käytännössä kuiva. Yksi savisempi kohta oli, jossa Aspen suti railakkaasti. Muuten ei ollut pidon kanssa ongelmia.

Alkuvauhti oli jälleen kerran iso shokki ja jäin viimeiseksi. Sovittelin pitkään punaista lyhtyä käteeni, mutta ekan kierroksen puolenvälin jälkeen onnistuin ohittamaan pari kilpakumppania ja niille sijoille sitten jäin. Jossain vaiheessa keho vain tottui siihen, että sydän on koko ajan kurkussa ja henki alkoi kulkea paremmin. Toisella kierroksella linjavalinnat tai linjalla pysyminen oli kuitenkin tosi huonoa ja aiheutti tökkimistä. Väliajat menivät näin: starttiluuppi (1,4 km) 3:13, sij 10, +24s johtajasta. 1. koko kierros 23:54, sij 8 +4:01. 2. kierros 25:04 sij 8, +7:49. Maalissa edelläolevaan oli eroa 44s ja jäljessä tulevaan 1:03, joten ei tosiaan tarvinnut mitään sekuntitaistoa käydä.

Matkalla tuntui välillä raskaalta, mutta maalissa oli vielä menohaluja pidemmällekin siivulle. Olisi ehkä pitänyt painaa vielä vähän kovempaa. Päätetään tämä kuten edellisetkin kisaraportit: treenata pitää vielä paljon ja kyllämävieläjoskus.

Seuraava koitos Korsossa

Kävin tsekkaamassa XCO Korson tämän vuoden radan. Sen verran oli hiekkaa levitetty kivien väliin, että 26" jäykkäperälläkin pääsi etenemään. Siksi innostuin ilmottautumaan ensi viikon sunnuntain kisan harrastesarjaan. Harrastesarjan reitin pituus on vain 13 km, joten alle tunnin rypistyksellä selvitään. Voi siis mennä ihan täysii!

Radan esittelyvideo on kuin suoraan maailmancupista:

Enkkoja

Tänään oli aikaa tunnin asfaltinkihnutukselle. Oli jostain syystä sellainen olo, että teki mieli päästellä höyryjä. Lopputuloksena personal best kahdesta Strava-pätkästä ja kolmaskin jäi vain sekunnin päähän. En tiedä vihjaako tuo nousukunnosta vai mistä, mutta aika hyvä fiiwis tuli joka tapauksessa.

Ei voi käsittää!

Ei kyllä tavalliset kuolevaiset ikinä aja tuommosia. Onneksi on olemassa supersankareita, jotka tarjoaa viihdettä ja jännitystä meille taviksille. Päivää päälle viikon päästä ne vielä kilpailee ja tekee veret seisauttavia temppuja matkalla. Tossa linkin takana video radasta: http://www.redbull.com/en/bike/stories/1331669217117/red-bull-joyride-2014-gopro-course-preview
"Holy tailwhip!" sanois Robin.

Nyt keskeytti pyörä

Poikki on

Hieno ajopäivä Messilässä loppui ikävästi ennen aikojaan, kun Roscoen takahaarukka murtui. Mitään yksittäistä ratkaisevaa hittiä en huomannut, toistuva rasitus varmaan teki vaan tehtävänsä. Ukko on kuitenkin kunnossa, joten vähällä päästiin. Toivottavasti Trekiltä vielä saa uuden haarukan ja odotusaika on kohtuullinen.

Ajamisten koostumus muuttuu nyt vähäksi aikaa. Vielä voi kihnuttaa asvaltilla tai rymytä jäykkäperällä pusikossa, mutta kovempivauhtiseen ryskytykseen ja hissihommiin tulee taukoa.

Penkkipyöräilyä

Aina ei tarvi urheilla itse. Välillä voi vain vaan katsella kun muut tekee sitä hyvin. Redbull.tv näyttää maastopyöräilyn maailmancupia nettiteeveestä. Tällä hetkellä kisasirkus pyörii Kanadassa Mont-Sainte-Annessa kuuden viikon kesätauon jälkeen.

Oma suosikkini lajeista on XC Eliminator. Erät ovat vauhdikkaita ja sisältävät sähäkkää kylki kyljessä kisailua sekä yllättäviä tilanteita. Eilenkin miesten finaalissa nähtiin kaikkien neljän kuskin kasahärdelli. Parasta on, että erä kestää vain pari minuuttia. Jaksaa keskittyä.

DH:n tekee mielenkiintoiseksi vauhti, vaaramomentti ja taistelut sekunnin sadasosista. Ihmetyttää, miten ne pystyy vetämään niin helevetin lujaa. XCO:ssa ihmetyksen aihe on suunnilleen sama, mutta vähän eri kontekstissa. On ilo seurata upeeta maailmanluokan kuskien tykitystä ja miettiä miten ihmeessä ne jaksaa ja pystyy.

On se hienoa, että nykyään voi seurata tällaisia marginaalilajeja laadukkaina lähetyksinä ilman mitään satelliittikanavapaketteja. Äsken päättyi DH (josta katson koosteen) ja huomenna tulee XCO. Ensi viikonloppuna kisataan Windhamissa USA:ssa.

Messilä Bike Weekend Marathon: taas keskeytys

Hei vaan molemmille lukijoille! Nyt on jo kulunut sen verran aikaa, että viitsin purkaa Messilä Bike Weekend Marathonin pettymystä.

Järjestäjät olivat tehneet erittäin upean, monipuolisen reitin Hollolan maastoihin, mutta pääsin nauttimaan siitä vain kertaalleen. Alunperin keväällä suunnittelin, että 120 km olisi tässä vaiheessa kesää ajankohtainen ajosuorite. Kesäkuun lopussa jostain kuului järjen ääni ja ilmoittauduin 80 km sarjaan. Lopulta sitten ajoin vain yhden 40 km kierroksen (gps:ni mukaan 44,5 km), eli keskeytin.

Kisapäivän aamu meni jotenkin sählingiksi. Aluksi unohtuivat rillit kotiin, minkä muistin vasta Mäntsälässä. Onneksi ei tullut ongelmia piilolasien kanssa, sillä puolisokeana autoilu Hollolasta kotiin olisi ollut vähän turhan jännää. Sykemittari ei toiminut. Edellisenä iltana olin vaihtanut sykemittarin lähettimen pariston enkä testannut sen toimintaa. No eihän se tietenkään toiminut enää paikan päällä. Aivan yhdentekevä asia pyöräilyn kannalta, mutta jotenkin se vaan kisajännityksessa sekoittaa pasmat, kun datanörtti on mittaria tottunut käyttämään.

Lähtöhässäkässä ehdin nappaamaan kuvan menopel(e)istä

Kisan alku meni (taas) ihan liian kovaa. Alussa oli kauheita ylämäkiä ja vielä kauheampi vauhti. Pelkäsin kovasti polkuryysistä, joten lähdin syöksymään vauhtiryhmän perään itselleni aivan liian kovaa vauhtia, ilman lämmittelyä tietysi. En tullut ajatelleeksi, että koska 80 km startissa oli vain 25 kuskia, mitään isompaa ruuhkaa ei todellakaan syntyisi.

Kovan alkuvauhdin jälkeen 5 km kohdalla tuli pakollinen lepotauko rengashommien merkeissä. Schwalbe Rocket Ron EVO TLR 2.25 petti taas. Jossain mitättömässä kivessä oli revennyt takarenkaasta kylki sen verran ettei litku sitä pystynyt paikkaamaan, joten eipä siinä voinut muuta kuin panna pyörä katolleen ja asentaa sisäkumin. Hyttyset söivät, jengiä lappoi ohitse ja v-tutti.

Laika keskellä punaisessa paidassa. Hengitys on jo vähän tasaantunut, joten hymyntapainen irtoaa
Kuva: Mikko Tikka

Rengashommien jälkeen matka jatkui. Ohitin muutaman juurakoita vierastavan kuskin, mutta alun ryynäämisellä tienatuille sijoituksille ei enää ollut mitään asiaa. Matka eteni ihan OK, ohitin jopa ylämäissä jokusen kilpakumppanin, mikä on minulle todella harvinaista herkkua. 16 km kohdalla alkoi taas kuulua ikävää suhinaa. Tällä kertaa oli revennyt eturenkaasta kylki. Pyörä katolleen ja sisuri sisään. Juuri ohitetut kilpakumppanit hurauttelivat ohi ja vaihteen vuoksi purivat paarmat eikä hyttyset. Päätin että tästä lähin, kun haluan kiroilla, sanon "roketron." Harmitti, etten ottanut Korson maran kumiongelmista opiksi. Onhan kevyillä kumeilla toki kiva kiivetä ja kiihdytellä, mutta mitä iloa siitä on jos ne eivät kestä normaalia maastoajoa.

Kisan aikana lämpö oli siinä kolmenkympin kieppeillä koko ajan. Oma tankkaukseni oli onnistunut hyvin, joten kova lämpö ei ollut mikään iso ongelma. Energiaa riitti ja neste imeytyi. Piti vain muistaa juoda usein. Ajo sujui jopa niin hyvin, että pääsin nauttimaan flow-ilmiöstä. Ajantaju hämärtyi. Oli vain nyt ja ne näkyvät metrit edessä olevaa polkua. Ainoat raskaammat hetket koin lopun nousuissa Messilän laskettelurinteen huipulle. Lukuisista hyvistä hetkistä huolimatta jokin onneton tappiomieliala oli hiipinyt niskaan ja 3h 3min kierroksen jälkeen ilmoitin maalialueen toimitsijoille keskeytyksestä.

DH-radalla oli menossa aika-ajot, joita jäin rinteeseen seuraamaan. DH-kuskien ajo oli rohkeata, sulavaa ja hienoa katsottavaa, mutta silti mietin lähinnä itseäni. Alkoi tuntua, että annoin periksi aivan liian helposti. Kävin Vesijärvessä uimassa ja tunne vain vahvistui, koska olo ei ollut ollenkaan rasittunut. Söin terassilla kartanon pasta-aterian, kirosin roketroneja ja vannoin revanssia.

Ei tästä suorituksesta voi olla ylpeä. Olisi OK keskeyttää vaikka kramppeihin tai lämpöhalvaukseen taikka vakavaan kalustorikkoon, mutta tämä oli ihan surkeata emmäviitsi-osastoa. Kilpailukeskuksesta olisi varmasti löytynyt varasisäkumit mukaan toiselle kierrokselle ja maalin jälkeen olisi ollut oikeasti sellainen olo, että on jopa tullut urheiltua. Siitä olisi tullut hyvä mieli.

Ei näin. Harden the f**k up! Ja heitä Rocketronit roskiin.