Messilä Bike Weekend Marathon: taas keskeytys

Hei vaan molemmille lukijoille! Nyt on jo kulunut sen verran aikaa, että viitsin purkaa Messilä Bike Weekend Marathonin pettymystä.

Järjestäjät olivat tehneet erittäin upean, monipuolisen reitin Hollolan maastoihin, mutta pääsin nauttimaan siitä vain kertaalleen. Alunperin keväällä suunnittelin, että 120 km olisi tässä vaiheessa kesää ajankohtainen ajosuorite. Kesäkuun lopussa jostain kuului järjen ääni ja ilmoittauduin 80 km sarjaan. Lopulta sitten ajoin vain yhden 40 km kierroksen (gps:ni mukaan 44,5 km), eli keskeytin.

Kisapäivän aamu meni jotenkin sählingiksi. Aluksi unohtuivat rillit kotiin, minkä muistin vasta Mäntsälässä. Onneksi ei tullut ongelmia piilolasien kanssa, sillä puolisokeana autoilu Hollolasta kotiin olisi ollut vähän turhan jännää. Sykemittari ei toiminut. Edellisenä iltana olin vaihtanut sykemittarin lähettimen pariston enkä testannut sen toimintaa. No eihän se tietenkään toiminut enää paikan päällä. Aivan yhdentekevä asia pyöräilyn kannalta, mutta jotenkin se vaan kisajännityksessa sekoittaa pasmat, kun datanörtti on mittaria tottunut käyttämään.

Lähtöhässäkässä ehdin nappaamaan kuvan menopel(e)istä

Kisan alku meni (taas) ihan liian kovaa. Alussa oli kauheita ylämäkiä ja vielä kauheampi vauhti. Pelkäsin kovasti polkuryysistä, joten lähdin syöksymään vauhtiryhmän perään itselleni aivan liian kovaa vauhtia, ilman lämmittelyä tietysi. En tullut ajatelleeksi, että koska 80 km startissa oli vain 25 kuskia, mitään isompaa ruuhkaa ei todellakaan syntyisi.

Kovan alkuvauhdin jälkeen 5 km kohdalla tuli pakollinen lepotauko rengashommien merkeissä. Schwalbe Rocket Ron EVO TLR 2.25 petti taas. Jossain mitättömässä kivessä oli revennyt takarenkaasta kylki sen verran ettei litku sitä pystynyt paikkaamaan, joten eipä siinä voinut muuta kuin panna pyörä katolleen ja asentaa sisäkumin. Hyttyset söivät, jengiä lappoi ohitse ja v-tutti.

Laika keskellä punaisessa paidassa. Hengitys on jo vähän tasaantunut, joten hymyntapainen irtoaa
Kuva: Mikko Tikka

Rengashommien jälkeen matka jatkui. Ohitin muutaman juurakoita vierastavan kuskin, mutta alun ryynäämisellä tienatuille sijoituksille ei enää ollut mitään asiaa. Matka eteni ihan OK, ohitin jopa ylämäissä jokusen kilpakumppanin, mikä on minulle todella harvinaista herkkua. 16 km kohdalla alkoi taas kuulua ikävää suhinaa. Tällä kertaa oli revennyt eturenkaasta kylki. Pyörä katolleen ja sisuri sisään. Juuri ohitetut kilpakumppanit hurauttelivat ohi ja vaihteen vuoksi purivat paarmat eikä hyttyset. Päätin että tästä lähin, kun haluan kiroilla, sanon "roketron." Harmitti, etten ottanut Korson maran kumiongelmista opiksi. Onhan kevyillä kumeilla toki kiva kiivetä ja kiihdytellä, mutta mitä iloa siitä on jos ne eivät kestä normaalia maastoajoa.

Kisan aikana lämpö oli siinä kolmenkympin kieppeillä koko ajan. Oma tankkaukseni oli onnistunut hyvin, joten kova lämpö ei ollut mikään iso ongelma. Energiaa riitti ja neste imeytyi. Piti vain muistaa juoda usein. Ajo sujui jopa niin hyvin, että pääsin nauttimaan flow-ilmiöstä. Ajantaju hämärtyi. Oli vain nyt ja ne näkyvät metrit edessä olevaa polkua. Ainoat raskaammat hetket koin lopun nousuissa Messilän laskettelurinteen huipulle. Lukuisista hyvistä hetkistä huolimatta jokin onneton tappiomieliala oli hiipinyt niskaan ja 3h 3min kierroksen jälkeen ilmoitin maalialueen toimitsijoille keskeytyksestä.

DH-radalla oli menossa aika-ajot, joita jäin rinteeseen seuraamaan. DH-kuskien ajo oli rohkeata, sulavaa ja hienoa katsottavaa, mutta silti mietin lähinnä itseäni. Alkoi tuntua, että annoin periksi aivan liian helposti. Kävin Vesijärvessä uimassa ja tunne vain vahvistui, koska olo ei ollut ollenkaan rasittunut. Söin terassilla kartanon pasta-aterian, kirosin roketroneja ja vannoin revanssia.

Ei tästä suorituksesta voi olla ylpeä. Olisi OK keskeyttää vaikka kramppeihin tai lämpöhalvaukseen taikka vakavaan kalustorikkoon, mutta tämä oli ihan surkeata emmäviitsi-osastoa. Kilpailukeskuksesta olisi varmasti löytynyt varasisäkumit mukaan toiselle kierrokselle ja maalin jälkeen olisi ollut oikeasti sellainen olo, että on jopa tullut urheiltua. Siitä olisi tullut hyvä mieli.

Ei näin. Harden the f**k up! Ja heitä Rocketronit roskiin.