sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Setä uskalsi

Kyllä on kivaa kun harrastaminen sujuu ja siinä kehittyy. Tällä viikolla kävin Sappeessa toisen kerran tällä kaudella. Uskalsin vihdoin ajaa FR4-radan pienemmästä laituridropista. Videolla droppi ei näytä yhtään miltään, eikä se iso olekaan, mutta kyllä se silti tähän saakka on kuumottanut. Muutaman kerran jouduin vieläkin jarruttamaan nokalle, ennen kuin uskalsin laskea läpi. Sen jälkeen dropin vetäminen ei jännittänytkään enää yhtään ja FR4:sta tuli minulle yksi Sappeen suosikkiradoista.

Muutenkin oli varsin mainio ajopäivä. Mutaa ei ollut missään, mutta bermit olivat jo kovettuneet eikä hisseissä ollut lainkaan jonoa. Lisäksi onnistuin parantamaan omia ennätyksiä enduroradoilla, kun tajusin aloittaa niistä ennen kuin kädet olivat väsyneet tärinään ja silmä oli vielä skarppi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti