Launtaina oli aikaa ja tilaisuus tienata Stravan toukokuinen Gran Fondo-badge. Ensi viikonlopun Korso MTB:tä ajatellen nyt kannattaisi treenata mahdollisimman paljon XC-ajoa, mutta 100 km maastossa vaatisi ihan liikaa aikaa ja eforttia. Siksi valitsin maantiepyörän, koska se merkkihän oli saatava.
Sääennuste lupasi pohjoistuulta 5 m sekunnissa, joten suunnittelin reitin pohjoiseen. On mukavampi vääntää vähän raskaampaa alkumatkasta kuin huomata puolivälissä, että kevyt kulku ei ollutkaan hyvää kuntoa vaan pelkkää myötätuulta.
Ensimmäiset pari tuntia Mäntsälään saakka ei siis vauhti vastatuulessa päätä huimannut, koska halusin pysytellä PK-alueella. Metsäisemmät pätkät menivät ihan OK, mutta peltoaukeilla tuuli heikensi menoa aika lailla.
Parin tunnin jälkeen matka kääntyi kotiinpäin ja myötätuuleen. Vaikka matkanteko tuntui kevyemmältä, en lähtenyt hurjastelemaan. Pysyttelin edelleen PK-alueella. 2,5 tuntia meni ilman sokereita, ennen kuin otin ekan huikan urheilujuomaa. Pidempäänkin olisi varmaan mennyt rauhallisesta temposta johtuen, mutta siinä vaiheessa teki jo mieli muutakin kuin vettä tai elektrolyyttijuomaa. Yhtä dramaattista Asterix-vaikutusta ei sokeriliemellä tällä kertaa ollut kuin huhtikuun pitkällä.
Kellokosken sairaalan jälkeen, kun ajoa oli takana 2h 40 ja 64 km, ajoin vähän harhaan, koska reitillä oli hieman mutkikkaat risteykset. Onneksi en kovin pitkälle ehtinyt, kun tajusin kääntyä takaisin. Vaikka maantiepyöräily aurinkoisessa kevätkesän säässä onkin aika mukavaa, silti kolmen tunnin ajon jälkeen mielessä lähinnä liikkui ajatus "koska tämä loppuu?" Kun maaliin oli jäljellä 15 km ja pääsin tutulle seudulle Rusutjärven ympäristöön, aloin ottaa vähän loppukiriä. Oli varaa päästellä, kun tiesi lopun lähenevän ja jaloissa oli vielä virtaa jäljellä.
Tunnin matkanteosta alkaen oli alaselässä alkanut oudosti hapottamaan ja jumittamaan. Aikaisemmin en ole sellaista vaivaa niin voimakkaana tuntenut. Epäilen, että tämän kevättalven ja kevään suhteellisen säännöllinen salitreeni - erityisesti maastaveto - on jättänyt jotain jumia alaselkään, joka kipuilua aiheuttaa. Periaatteessa parantunut lihaskunto vähentää vaivoja, mutta pitäisi tietty huolehtia paremmin myös lihashuollosta. Joka tapauksessa tällä reissulla tein lonkankoukistajien venyttämiseksi ja alaselän verenkiertoa piristääkseni erikoista "munat stemmiin"-asanaa aina tilaisuuden tullen. Se toki auttoikin - aina puoli minuuttia kerrallaan. Hieman tuo alaselkävaiva huolestuttaa Korso MTB:tä ajatellen. Maastoajossa alaselkärasitusta kun tulee vielä enemmän. Täytynee pyhittää ensi viikko venyttelyyn.
Selvisin kuitenkin kotiin asti ilman suurempää rämpimistä. Aikaa meni alkumatkan vastatuulen ja tarkoituksellisen tampon rauhoittamisen takia yli neljä tuntia, mutta hyvä treeni se oli silti. DJ korvamato soitti suunnilleen koko matkan Apulannan uusimman biisin kertosäettä: "Viime yönä minä ymmärsin / mitä se tarkoittaa / kun joku toinen on Jumala / vaan minä en." Kertosäe on tarttuva, mutta ei sitä silti neljää tuntia jaksaisi kuunnella. Vaikka korvamato vähän hulluksi tekikin, ei silti tarvinnut jäädä Kellokoskelle huilaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti