130 km virtuaalisen hihamerkin perässä

Ajoin 133 km maantietä, jotta saisin digitaalisen hihamerkin. Kyllä, luit oikein. Stravassa pyörii Gran Fondo-sarja, jossa joka kuukausi saa suorittaa tietyn mittaisen lenkin ja palkinnoksi saa Strava-profiiliinsa digitaalisen hihamerkin sekä oikeuden ostaa kyseisestä suorituksesta kielivän (120 dollarin!) ajopaidan. Paita ei minua tuohon hintaan kiinnosta pätkän vertaa, mutta tarjolla olevasta suoritusmerkistä vanhan partiolaisen sielu tietenkin heittää volttia. Mitään tuolla pikselimerkillä ei tee, mutta pääasia on, että saadaan ihmiset liikkumaan. Pelillistämistä parhaimmillaan, eikö niin? Kesäkuussa Gran Fondo-vaatimuksena oli 115 km ja heinäkuussa 130. Molemmat niistä sain suoritettua ja elokuullekin on jonkinlainen suunnitelma kytemässä, vaikkei vaadituista kilometreistä vielä ole tietoa. Logiikkani mukaan tiedossa olisi 145 km.

Päivän reitti

Oikea Gran Fondo on Italiassa keksitty pitkä amatöörien pyöräkisa, joka ajetaan vuoristoisella reitillä ja suljetuilla teillä. Stravan Gran Fondoa suorittaessa mennään kuitenkin muun liikenteen seassa ja vuoristoistakin voi täällä Suomessa vain haaveilla. Reitin saa itse suunnitella mieltymystensä mukaan. Rakensin tähtimäisen muodostelman valtaosin itselleni tuntemattomista teistä ja lähdin suorittamaan. Tähtimäisen siksi, että voisin monesta kohtaa oikaista kotiin jos matkanteko ei maistukaan.

Suorituspäiväksi osui paras mahdollinen sää; aurinkoista, 18-23 astetta lämpöä ja maltillinen 4-8 m/s länsituuli. Veivasin pitkin poikin uusmaalaisia maalaisteitä. Ensimmäiset pari tuntia väänsin vastatuuleen ja mietin ettei tästä tule yhtään mitään, mutta sitten taivas aukeni. Velskolantie Espoossa oli erittäin nautinnollinen polveileva ja mutkitteleva tie Velskolan pitkäjärven rantatöyräillä. Sen mäkiä ja mutkia ajellessa todellakin unohtui aivan kaikki muu. Velskolantien jälkeen ajelin jonkin matkaa pohjoiseen hienoissa polveilevissa maalaismaisemissa ja aika menetti merkityksensä. Nurmijärven pitkillä peltoaukeilla pääsin nauttimaan vauhdikkaasta myötätuulesta ja vauhtia olikin helposti päälle 30 km/h. Vastatuulessa kyseinen pätkä olisi ollut äärimmäisen syvältä, mutta tällä reissulla kohdalle osui onneksi myötäinen. Haarlan jälkeen jäljellä oli enää niin vähän, että loppu meni iloisesti rullaillessa, vaikka Rusutjärveltä Palojoelle jouduinkin pusertamaan vastatuuleen.

Perhe-elämän puitteissa ajan löytäminen viiden tunnin lenkkiin on aika haasteellista, kun pitää ottaa huomioon perheen kalenteri, muut mahdolliset velvoitteet ja vielä sääolosuhteetkin. Tämän kesän keskiverto-olosuhteet huomioiden tälle lenkille osui onneksi aivan täydellinen sää. Sikäli tämän pitkän lenkin ajankohta ei ollut optimaalinen, että pieni huoli on palautumisesta lauantain Lahden XC-maratoniin. No, kai tuota pikselimerkkiä ihaillessa ja pilatesrullaa pyöritellessä keho lauantaihin mennessä vetreytyy.

Palkinto 4h 55min puserruksesta

Heittoistuin

Remedy on viime aikoina saanut pari ehdottoman hyödyllistä päivitystä. Niistä aikaisempi on heittoistuin eli hissitolppa. Olin jo rungon saatuani päättänyt hyödyntää sisäiset letkunviennit ja toukokuun loppupuolella sain tolpan hankittua ja asennettua.

Reverb ylhäällä

Modernisoin muinaisjäänne-Remedyä Rockshox Reverb-hissitolpalla. Tolppa on stealth-mallinen eli letku lähtee tolpan alapäästä ja kulkee osan matkaa rungon sisällä. Letkun vienti rungon läpi oli ehkä ärsyttävin ikinä koskaan tekemäni fillariasennushomma. Youtubessa on paljon hyviä videoita ko. proseduurista, mutta kaikissa niissä on keskiö irrotettu, jolloin keskiön reiästä voi käsin auttaa letkua käännöksessä. Omassa pyörässäni on keskiö adapterilla, jonka irrottamiseen minulla ei ole työkaluja. Siispä letku piti saada satulatolpan reiästä onkimalla kiertämään keskiöakseli ahtaasta raosta. Ongeksi kehitin koukun kahdesta pinnasta, joiden kierteet yhdistin nippelillä. Letkua tolpan reiästä pilkkiessä meinasi kädet meinasi loppua kesken, koska tolpan reikään piti sanalla näyttää valoa taskulampulla ihan silmän vierestä, jotta näki putken pohjalle. Aikaa tuhrautui näpertelyssä, mutta onnistuihan se letkun veto lopulta eivätkä edes hermot menneet kovin pahasti. En edes ilmannut kaukosäädintä asennuksen jälkeen ja silti se on toiminut ihan normaalisti. Sinä päivänä oli tähdet oikeassa asennossa.

Reverb alhaalla

Reverbin käyttö on paljon sujuvampaa kuin toisen pyörän Ice V8:n. Tangon nappulasta voi kätevästi painaa lisää itseluottamusta pahoihin paikkoihin. Satulan saa sujuvasti pois tieltä ja pyörän päälle tulee liikkumatilaa. Hissitolppa on kyllä ehdottoman tarpeellinen varuste monipuoliseen maastoajoon.

Oikean käden nappihässäkkä

Kaukosäätimen napin sijoittelu tähän pyörään oli pienoinen ongelma. Sramin vanhat näytölliset X7-vaihdevivut vievät tangosta niin paljon tilaa, ettei reverbin nappia mitenkään saanut hyvään paikkaan. Otin oikean puolen napin tarkoituksella asentaa se vasemmalle tangon alle. Sinne se ei millään sopinut niin, että se olisi tarpeeksi lähellä peukaloa.

Peukalolle tekemistä

Jouduin nappaamaan Surgesta uudemman näytöttömän X7-vaihdevivun, joka sopi reverbin matchmaker-kiinnikkeeseen. Matchmakerin yhteensopivuus Shimanon SLX-jarrujen kanssa ei ole kovinkaan saumaton. Vaihdevipu-tolppanappi-yhdistelmä sopi jarrukahvan lomaan vain yhteen kohtaan ja sekin meni vähän puoliväkisin. Säätövaraa ei ole. Toistaiseksi (eli kunnes mahdollisesti hankin 1x11-vaihteet) nappi saa olla oikealla. Parin kuukauden käytön jälkeen nappulan paikka kuitenkin tuntuu jo ihan luontevalta, vaikka oikean käden peukalolla onkin aika paljon hommia. Yhtä kaikki, heittoistuin oli erittäin hyvä hankinta ja maasturi ilman sitä on minusta puutteellinen. Täytyy toivoa, ettei Reverbin surullisenkuuluisistä luotettavuusongelmista tule suurta riesaa.

Sappeessa sattuu

Tampereen perheloman yhteydessä kävin korkkaamassa  Sappee Bike Parkin. Viimeisenä päivän muu perhe lähti junalla kotiin ja minä karkasin pyörähommiin.

Maisemia Sappeen laelta. Metsää joka suuntaan.

Matkalla Tampereelta Sappeella poikkesin Kangasalan Prismassa hakemassa evästä. Kaupassa ollessani ulkoa kuului kova jyrähdys ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Mietin, millaista mutapainia onkaan luvassa. Sade kuitenkin lakkasi melko pian ja sade hälveni. Sappeelle saapuessa paistoi mukavasti aurinko.

Kun vähän ennen kolmea (hissit aukesi kahdelta) sain kamat päälle, luruttelin jonkun reitin alas ja ihmettelin hiljaisuutta. Hissin ala-asemalla henkilökunta kertoi, että koko parkissa on (minut mukaan lukien) kaksi kuskia. Neljän maissa tuli mukaan myös isä-poika-parivaljakko ja yksi neljän hengen porukka. Muita pyöräilijöitä en koko päivänä nähnyt. Silti hissillä koko ajan joku tarjoamassa kapulaa takapuolen alle, vuokraamossa henkilö myymässä hissilippuja ja kahviossakin henkilökuntaa. Fasiliteetit olivat erittäin asialliset. Oli ainakin kahvio, siistit vessat ja tavaransäilytys. Pakko oli miettiä miten nää pärjää. Ehkä satuin paikalle vain poikkeuksellisen hiljaisena heinäkuun keskiviikkona. Toivottavasti yleensä on enemmän vipinää.

Yksi syy hiljaisuuteen oli varmaankin päivän sääennuste. Edellisenä päivä oli satanut reippaasti ja keskiviikon ennuste oli aika epävakainen. Neljän aikoihin nousikin sitten kunnon ukkosmyräkkä, mutta eipä siinä, se meni ihan mukavasti katoksessa evästaukoa viettäessä. Ukkoskuuron jälkeen ajo jatkui, mutta liukasta oli. Ennen reissua kaivoin hyllystä WTB Dissent-renkaat alle. Olin niitä joskus pari kertaa kokeillut, mutta noin kilon painoisina niistä ei ainakaan lenkkirenkaiksi ollut. Dissentien pitäisi kuitenkin olla hyvät bike parkeissa. Ja olivathan ne, kunnes tuli märkää.

WTB Dissent 2.5

Dissenteissä on pehmeä kumiseos (42a kai), mutta nappuloiden väli on niin pieni, että ne menevät mudasta ja märästä hiekasta tukkoon. Ajoin Sappeen metsäisempiä enduroreittejä muutaman kerran todetakseni, ettei näillä kumeillä viitsi enempää kokeilla. Metsässä oli vielä märkää edellisen päivän sateista ja Dissent oli luistimeksi oikein hyvä mutta maastorenkaaksi huono, jolloin ajaminen oli aika holtitonta.

Ukkossateen jälkeen varsinaiset bikepark-reititkin olivat pehmeitä ja liukkaita ja siellähän se eturengas sitten haukkasi. En ehtinyt huomata, mitä varsinaisesti tapahtui, mutta kun liike pysähtyi, oli pyörä bermin oikella puolella tanko tulosuuntaan kääntyneena ja itse olin muutaman metri eteenpäin reitin vasemmalla puolella ilmat pihalla mahallani. Fullface-kypärä maksoi juuri sillä hetkellä itsensä takaisin. Suukappaleessa oli hiekkaa ja lippa halki, mutta naamani ihan ehjä. Kun henki alkoi kulkea, eräs kanssa-ajelija tuli kyselemään vointia ja neuvoi jarruttamaan mutkissa aiemmin. Hetken keräilyn jälkeen laskin rauhassa hissille ja vitsailin henkilökunnan kanssa kyntöhommista ja maaperätutkimuksesta. Päätin pitää autolla pienen paussin ja itsetutkiskeluhetken. Tuntui kuin olisin saanut pesismailasta rintaan, vasemman käden pikkurilli tuntui oudolta ja käsivarsissa oli naarmuja. Toimintakyky oli kuitenkin jotakuinkin tallella joten jatkoin ajelua.

Ajaminen ei kuitenkaan sujunut entiseen malliin. Kaatuminen vaikutti henkisesti siten, ettei ihan täysillä huvittanut ajaa. Kipeä pikkusormi vaikeutti tangon pitelyä ja rinta muuta liikehdintää. Kokeilin pitkää ja teknisesti helppoa E-Laippa enduroreittiä. Siinä oli kuitenkin ylämakiosuuksia, jotka menivät vaikeaksi koska syvään hengittäminen sattui rintaan. Päätin pistää pillit pussiin.

Sappeella oli erittäin hienoja reittejä ja hyvin rakennettuja bermejä, droppeja ja hyppyjä. Reitit oli hyvin merkattuja ja hyvien opasteiden ansiosta kukaan ei joudu vaarallisiin paikkoihin vahingossa. Hissikapula autettiin aina takapuolen alle, mitä en ole missään muussa bikeparkissa kokenut, ja olosuhteet olivat kunnossa. Mielelläni olisin ajanut enemmänkin, mutta valitettavasti tällä kertaa oma lipsahdus ja epäsopivat renkaat lopettivat hauskanpidon ennen aikojaan.

Nyt päivä pannutuksen jälkeen voi todeta, että vasemman pikkusormen lähinnä kämmentä oleva nivel on venähtänyt, rintakehä on melkein jo parantunut, käsivarsissa on jarruraidat, vasen olkapää tekee tietyissä asennoissa kipeää ja niska on tärkystä jumissa, mutta mitään vakavampaa ei onneksi sattunut. Muutaman päivän lepuuttelulla näistä kyllä pääsee. Pitäisi kaatuilla enemmän, jotta se kävisi sujuvammin ja vähemmillä vahingoilla. Ja rintapanssarin käyttöä täytyy varmaan alkaa harkita.

Jarrutusraitoja