Torstaina ajoin tämän vuoden toistaiseksi pisimmän lenkin. Vain 3h 40 min, aika heikkoa ollut tänä vuonna. Seurailin valkoista viivaa 85 km vanhaa Lahdentietä pitkin. Oli määrä mennä Lahteen kyläilemään ja päätin hoitaa menomatkan pyöräillen. Muu perhe meni autolla, joten paluumatkaa ei tarvinnut polkea.
Matka meni aika mukavasti keskiteholla jurnuttamalla. Ihan loppupäässä yritin Upon sillalla strava-spurttia, mutta oli pakko löysätä, kun siinä vaiheessa jalat meinasivat krampata. Pakko sanoa, että reissu oli aika puuduttava. Sekä henkisesti, että käsille ja ahterille. Vanha Lahdentie on nähtävästi aika tylsää ajettavaa, lähinnä pelkkiä peltoaukeita ja pitkiä suoria. Matkan jälkeen oli kuitenkin virkistävää polskia Joutjärvessä ja palautuminen hoitui ravintola Lokin grillibuffetissa.
Spandex-housuista on kai tainnut imeytyä jotain verenkiertoon. Olen nimittäin alkanut miettiä, että voisi olla kiva hankkia maantiepyörä. Tämä reissu pani kuitenkin vähän miettimään uudestaan. Toki maantiepyörällä matka taittuisi nopeammin, mutta olisiko se yhtään vähemmän tylsää. Mene ja tiedä.
Maantiepyöräilyä pitää vaan kokeilla, ei sen sopivuus omalle mielelle ja kropalle muutoin selviä. Jokin oma kiero viehätyksensä siinäkin on, täysin erilainen kuin maastohommissa... Kenties se näennäinen etenemisen keveys ja helppous?
VastaaPoistaEntä kuka huutaa ensimmäisenä cyclocross?
En mä maantietä kokonaan meinaa sulkea pois. Siinä haasteet taitaa löytyä fyysisestä suorittamisesta. Ja toisaalta, välillä tarvii puudutusta.
VastaaPoistaJoskus vuosia sitten, kun en ajanut talvisin, oli kevään ensimmäisillä maantielenkeillä aina hyvin puuduttavaa olo, sekä fyysisesti että henkisesti. Parin lenkin jälkeen alkoi aina helpottaa. Mutta joo, maantiellä viehätys tulee osin ihan muista jutuista kuin maastossa. Pään tyhjentäminen pitkillä soololenkeillä maisemien vaihtuessa, porukkalenkit vuorovedoilla ja peesaten, vuoriteiden valloitus ja serpentiinilaskut. Jotkut innostuu, jotkut ei.
VastaaPoista