sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Setä uskalsi

Kyllä on kivaa kun harrastaminen sujuu ja siinä kehittyy. Tällä viikolla kävin Sappeessa toisen kerran tällä kaudella. Uskalsin vihdoin ajaa FR4-radan pienemmästä laituridropista. Videolla droppi ei näytä yhtään miltään, eikä se iso olekaan, mutta kyllä se silti tähän saakka on kuumottanut. Muutaman kerran jouduin vieläkin jarruttamaan nokalle, ennen kuin uskalsin laskea läpi. Sen jälkeen dropin vetäminen ei jännittänytkään enää yhtään ja FR4:sta tuli minulle yksi Sappeen suosikkiradoista.

Muutenkin oli varsin mainio ajopäivä. Mutaa ei ollut missään, mutta bermit olivat jo kovettuneet eikä hisseissä ollut lainkaan jonoa. Lisäksi onnistuin parantamaan omia ennätyksiä enduroradoilla, kun tajusin aloittaa niistä ennen kuin kädet olivat väsyneet tärinään ja silmä oli vielä skarppi.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Supersankarifiilis

Tänään oli aikaa pikaiselle lenkille iltapäivällä. Lähdin ilman reppua, joten laitoin Remedyyn satulalaukun, jossa varasisuri ja hiilidioksidia. Viimeksi kun olin ilman reppua lenkillä, kävi tukalat pannut. Tällä kertaa onneksi ei.

Tarkoitus oli käydä kokeilemassa muutamaa segmenttiä ihan täysii. Jo heti alkumetreistä oli tosi skarppi fiilis ja hyvä hapoton jalka. Johtuikohan se kenties siitä, että selässä ei roikkunut sitä 3-6 kg apinaa? Parinkymmenen minuutin alkuverryttelyn jälkeen tykittelin menemään Kylmäojanmetsä S-N pätkän optimaalisen kuivissa olosuhteissa. Ei ollut tavallisia mutakohtia tai liukkaita juuria. Pätkä meni omasta mielestä sujuvasti tasaisen reipasta vauhtia, mutta yllättäen oma ennätys parani 13s ja lopputulos oli 44 kuskin porukassa KOM!

Pienen hengähtämisen jälkeen survoin Kulomäen täyttömäen ylös omalla mittapuulla liki lentäen. Syke oli toki punaisella mutta pyörä kulki. Ylhäällä olin 23s nopeammin kuin koskaan ennen,  sijoitus 108/381. Kärkeen ei minulla ole tällä pätkällä asiaa, koska Suomen parhaat XC-pyöräilijät ovat sitä Korson maratonilla kilpaa tahkonneet.

Näihin suorituksiin olin tosi tyytyväinen, olo oli kuin supersankarilla. Kokeilin kuitenkin vielä Täyttömäen juurella-pätkää, jossa olen ennestäänkin ykkösenä. Jäin parhaasta ajastani nyt seitsemän sekuntia lähinnä siksi, että tässä vaiheessa kesää polku on jo niin pusikoitunut että siellä on vaikea mennä kovaa. Sitten poljin melko rauhallista vauhtia vielä muutaman ketunlenkin ja palasin tyytyväisenä kotipesään. Jätän kyllä toistekin repun kotiin, jos ei tarvitse pulloa enempää vettä tai sisäkumia kummempia varaosia.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Turku ja kiva kumara

Viikonlopun tienoilla ehdin pyöräillä vaihteeksi Turussa. Keli suosi, ja mm. Aurajoen rantapolkuja oli nättiä ajella.
Reissuun osui myös oma syntymäpäivä, jolloin suuntasin lenkin Leafin montulle. Siellä oli taas kaivettu paljon lisää sitten viime näkemän ja (isoja) hyndiä alkaa olla aika reilusti. Niistä tosi tekijät vaivaa tempun jos toisenkin.
Mutta tositekijät sikseen; minä olin ajatellut, että lähestyvästä keski-iästä johtuvaa orastavaa ikäkriisiä torjuu parhaiten, kun uskaltaa vihdoin hypätä tuplasta. Oli polvisyndit ja kyynäritkin päällä, joten ei tekosyitä. Mutta ei. Pienestä pöydästä uskalsin vetää. Ja siihenkään en saanut tarpeeksi vauhtia, että takapyörä olisi päässyt ländiin asti. Oli se silti ihan hyvä tapa viettää synttärien aamupäivää.
 Seuraavana päivänä suuntasin Varissuolle ja Lausteelle. Varissuon kallioiden laella on kallioportaikko, joka harrastamisen alkuaikoina oli todella kuumottava paikka. Silloin kun sen ekan kerran uskalsi ja osasi ajaa alas, oli onnistumisen tunne voimakas. Nyt porras tuntui tosi iisiltä, mutta oli siitä kuitenkin hauska vedellä ja muistella menneitä.



torstai 31. toukokuuta 2018

Korso MTB 2018

Viime viikonloppuna tuli ajeltua numerolappu keulilla kaksi kierrosta Korso MTB:tä. Keli oli erittäin kesäinen ja kuiva. Naama ja pyörä olivat lopuksi ihan ruskeana pölystä ja koko reitillä oli vain yksi lätäkkö, josta jopa minä pystyin keulimaan yli. Reitti oli erinomaisesti merkattu ja järjestelyt kaikin puolin kunnossa. Annan 5/5.
Numero syntymävuoden mukaan
Aamulla kun poljin hakemaan numeroa, oli jokseenkin väsynyt ja vetelä olo. Tuntui, ettei päivän ajosta voi tulla kovin hyvää. Kotona kiinnitin numeron, siemailin urheilujuomaa, relasin, jännitin ja yritin piristyä. Pari tuntia myöhemmin kisapaikalle lähtiessä olikin jo vähän energisempi olo. Lämmittelin pyöräillen 25 minuuttia ja otin Karate Kid-henkiset venyttelyt ja keskittymiset läheisellä kalliolla. Lähtökarsinaan saavuin n. 10 minuuttia ennen lähtöä. Aiemmin olisi kannattanut mennä, nyt jäi lähtöasema aika taakse.

Alkurynnistyksessä meni sijoituksia vielä reilusti lisää. Vauhti tasaisella ei riittänyt, koska halusin säästää vähän paukkuja kisan myöhempiinkin vaiheisiin. Porukka levisi aika pian ja poluilla ajeltiin pienissä ryhmissä ilman ruuhkia. Reilun tunnin jaksoin kisata ja sitten alkoi meno hiipua kohti reipasta retkeilyvauhtia. Ei oikein ollut kirittäjiä, jotka olisivat motivoineet vauhdinpitoon. Ne, jotka sain kiinni ajoivat turhan hitaasti ja takaa tultiin niin lujaa ohi, ettei perässä pysynyt. Peesikoukku tarttui, mutta siima katkesi. Motivaatio ei myöskään riittänyt kaahailla täysiä yksikseen.

Ensimmäinen kierros tuli valmiiksi ajassa 1:46:28. Täytin tyhjentyneen kolmen vartin urheilujuomapullon huollossa, heitin pienen hetken läppää kanssakisailijoiden kanssa ja jatkoin toiselle kierrokselle. Sain mukaani kaksi suunnilleen sama vauhtia etenevää kuskia ja kolmestaan kärsittiinkin sitten reilu kymmenen kilsaa. Muita kyllä meni ohi ja ohitettiin, mutta meidän kolmen nippu pysyi melko hyvin kasassa. Kaksi seuralaistani tosin antoivat minun vetää, mutta enpä kyllä peesivuoroa kerjännytkään. Tykkään ajaa niin, että eteen näkee. Suunnilleen kakkoshuollon kohdalla tämä pikkujuna hajosi.

Itse menin kakkoshuollosta ohi, koska pullossa oli vielä juomaa ja juomarepussa vettä. Aikomukseni oli pysähtyä ja täyttää pullo, kun reitti ohittaa huoltoteltan toiselta puolelta. Yllättäen huolto olikin kauempana reitistä kuin aiemmin (ainakin muistini mukaan) ja kesken hyvän alamäen, joten en sitten viitsinyt pysähtyä silloinkaan. Urheilujuomaa oli pullossa jäljellä alle puolet, mutta kyllä se riitti loppumatkalle. Kolmen litran vesisäkkikin riitti niin, että maalissa oli vielä puolisen litraa jäljellä. Join aika paljon vähemmän kuin yleensä näillä reissuilla. Geelejäkin otin vain kolme, mikä on aiempaa vähemmän. Voi olla, että toisen kierroksen vähän tahmainen kulku olisi parantunut nauttimalla enemmän energiaa.
Toista kertaa täyttömäen päälle. Kuva: Ari Alanko
Toista kertaa Kulomäen nousua lähestyessä vasen takareisi oli lähellä mennä kramppiin, mutta jalan heiluttelu ja puristelu kädellä auttoi. Siinä nousussa tuli vihdoin 46-hampaiselle takarattaallekin käyttöä, kun ei puristusta enää niin paljoa löytynyt. Alaselkä ei onneksi kauhean paljon kiukutellut. Kyllä se ilmoitti olevansa väsynyt, mutta yritin ajaa alamäkiä ja tasaisia polkupätkiä seisaaltaan niin paljon kuin jaksoin. Tieosuuksilla yritin myös venytellä selkää ja lonkankoukistajia sen verran kuin pyörän selässä pystyi. Yritin myös tietoisesti pitää selkää painonnosto-oppien mukaisesti suorana eikä pyöristyneenä (eli tuntumani mukaan reilusti notkolla ja perse pitkällä). Näillä toimenpiteillä selkä ei pahasti vaivannut.

Yksi yllättävä vaiva kuitenkin tuli. Ajan nykyään yleensä avopolkimilla, mutta tähän kisaan otin lukkikset ja kengät, joiden hankkimisesta taitaa olla pian kymmenen vuotta. Ilmeisesti jalkateräni ovat tässä vanhemmiten levinneet, koska kengät alkoivat tuntua kisan loppupuolella turhan kapeilta. Jalkaterien ulkosyrjät kipeytyivät niin, että kisan viimeinen neljännes tuntui aika tuskalliselta ja maaliin pääsyn jälkeen teki tosi kipeää kävellä.

Hauska yksityiskohta oli Mätäkiven metsissä samaan aikaan meneillään ollut sotaharjoitus. Ensimmäisellä kierroksella metsän keskelle ajettiin iso tutkarekka tms. Toisella kierroksella se oli naamioitu kankain ja varusmiehet seisoskelivat rynkyt tanassa sitä vartioimassa. Heidän eläytymistään loppusotaan varmaan jonkin verran häiritsi viisisataa ohi viilettävää sukkahoususankaria.

Maaliviiva tuli vastaan ajassa 3:43:59, eli kuusi minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Sijoitus kaikista 64km maalin selvinneistä 137/172. Keskisyke 174, maksimi 194. Kaloreita paloi 3677 ja palautumisaikaa Polar arpoi kahdeksan vuorokautta. Hyvä mieli jäi, vaikkei ihan supersuoritus ollutkaan. Ensi vuonna taas ja tavoitteena on ajaa joskus se 96.
Maalikamerakuva (Resultsalo.fi)

maanantai 21. toukokuuta 2018

Vaihteeksi lukkopolkimilla

Korso MTB-ratamerkintää Kulokukkulan huipulla
Ensi viikonlopun Korso MTB mielessä kävin pikaisesti hakemassa tuntumaa lukkopolkimiin ja XC-renkaisiin sekä testaamassa uutta 11-46-pakkaa. Lukkiksilla ajo sujui aivan ongelmitta, vaikka en olekaan pitänyt niitä maasturissa melkein vuoteen. On sitä sen verran aikoinaan harjoiteltu.

XT 11-46-pakka toimi myös moitteettomasti, vaikka jätin ketjun saman mittaiseksi kuin 11-42-pakallakin. Ilmeisesti ketju on silloin jäänyt linkin pari pitkäksi, mutta eipä haittaa koska nyt voi vaihtaa kiekkoa ilman ketjuongelmia. Testasin kiipeämistä Kulokukkulan viistonousussa ja yllättäen isoin ratas jäikin siinä turhaksi. Mäki oli liian loiva. Ennen viiston yrittämistä kiipesin eteläkylkeä suoraan ja silloin 46-hampainen olisi voinut olla hieman isompikin. Yritin nimittäin kiivetä vanhaa, hauskaa serpentiinireittiä, mutta se olikin niin ruohottunut, ettei polkua näkynyt. Tavallaan vahingossa kiipesin yli mäen puolivälin, mikä veti jalat vähän makaroniksi.

Alkulämmittelynä nousuille ajoin Täyttömäen juurella-segmentin ja onnistuin nappaamaan KOMin. Niitä ei minulle ole pahemmin kertynyt, eikä tämäkään ole mikään kovien ajajien suosima pätkä. Lämmittää se mieltä silti.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Granfondo Maggio


Launtaina oli aikaa ja tilaisuus tienata Stravan toukokuinen Gran Fondo-badge. Ensi viikonlopun Korso MTB:tä ajatellen nyt kannattaisi treenata mahdollisimman paljon XC-ajoa, mutta 100 km maastossa vaatisi ihan liikaa aikaa ja eforttia. Siksi valitsin maantiepyörän, koska se merkkihän oli saatava.

Sääennuste lupasi pohjoistuulta 5 m sekunnissa, joten suunnittelin reitin pohjoiseen. On mukavampi vääntää vähän raskaampaa alkumatkasta kuin huomata puolivälissä, että kevyt kulku ei ollutkaan hyvää kuntoa vaan pelkkää myötätuulta.

Ensimmäiset pari tuntia Mäntsälään saakka ei siis vauhti vastatuulessa päätä huimannut, koska halusin pysytellä PK-alueella. Metsäisemmät pätkät menivät ihan OK, mutta peltoaukeilla tuuli heikensi menoa aika lailla.

Parin tunnin jälkeen matka kääntyi kotiinpäin ja myötätuuleen. Vaikka matkanteko tuntui kevyemmältä, en lähtenyt hurjastelemaan. Pysyttelin edelleen PK-alueella. 2,5 tuntia meni ilman sokereita, ennen kuin otin ekan huikan urheilujuomaa. Pidempäänkin olisi varmaan mennyt rauhallisesta temposta johtuen, mutta siinä vaiheessa teki jo mieli muutakin kuin vettä tai elektrolyyttijuomaa. Yhtä dramaattista Asterix-vaikutusta ei sokeriliemellä tällä kertaa ollut kuin huhtikuun pitkällä.

Kellokosken sairaalan jälkeen, kun ajoa oli takana 2h 40 ja 64 km, ajoin vähän harhaan, koska reitillä oli hieman mutkikkaat risteykset. Onneksi en kovin pitkälle ehtinyt, kun tajusin kääntyä takaisin. Vaikka maantiepyöräily aurinkoisessa kevätkesän säässä onkin aika mukavaa, silti kolmen tunnin ajon jälkeen mielessä lähinnä liikkui ajatus "koska tämä loppuu?" Kun maaliin oli jäljellä 15 km ja pääsin tutulle seudulle Rusutjärven ympäristöön, aloin ottaa vähän loppukiriä. Oli varaa päästellä, kun tiesi lopun lähenevän ja jaloissa oli vielä virtaa jäljellä.

Tunnin matkanteosta alkaen oli alaselässä alkanut oudosti hapottamaan ja jumittamaan. Aikaisemmin en ole sellaista vaivaa niin voimakkaana tuntenut. Epäilen, että tämän kevättalven ja kevään suhteellisen säännöllinen salitreeni - erityisesti maastaveto - on jättänyt jotain jumia alaselkään, joka kipuilua aiheuttaa. Periaatteessa parantunut lihaskunto vähentää vaivoja, mutta pitäisi tietty huolehtia paremmin myös  lihashuollosta. Joka tapauksessa tällä reissulla tein lonkankoukistajien venyttämiseksi ja alaselän verenkiertoa piristääkseni erikoista "munat stemmiin"-asanaa aina tilaisuuden tullen. Se toki auttoikin  - aina puoli minuuttia kerrallaan. Hieman tuo alaselkävaiva huolestuttaa Korso MTB:tä ajatellen. Maastoajossa alaselkärasitusta kun tulee vielä enemmän. Täytynee pyhittää ensi viikko venyttelyyn.

Selvisin kuitenkin kotiin asti ilman suurempää rämpimistä. Aikaa meni alkumatkan vastatuulen ja tarkoituksellisen tampon rauhoittamisen takia yli neljä tuntia, mutta hyvä treeni se oli silti. DJ korvamato soitti suunnilleen koko matkan Apulannan uusimman biisin kertosäettä: "Viime yönä minä ymmärsin / mitä se tarkoittaa / kun joku toinen on Jumala / vaan minä en."  Kertosäe on tarttuva, mutta ei sitä silti neljää tuntia jaksaisi kuunnella. Vaikka korvamato vähän hulluksi tekikin, ei silti tarvinnut jäädä Kellokoskelle huilaamaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Maantiekauden avaus / huhtikuun pitkä


Vuoden ensimmäinen maantielenkki ja heti satasta koettamaan. Ei välttämättä paras idea, mutta olihan sitä yritettävä, kun tuli sopiva mahdollisuus. Tällä kertaa tilaisuus tuli lauantaina Turussa. Keli oli aurinkoinen ja suhteellisen tyyni. Lämpöä  oli lähtiessä 8 astetta ja palatessa 14. Valmistautuminen oli muuten OK, mutta olin torstaina käynyt kahden viikon tauon jälkeen salilla. Sehän sitten tarkoitti, että reisien ja selän lihakset olivat aika kipeät. Toisaalta se asetti luontaisen rajoittimen turhalle spurttailulle, mikä piti sykkeen paremmin tarkoituksenmukaisesti PK-alueella.

Olin suunnitellut reitin valmiiksi Stravan heatmapia hyväksikäyttäen, koska en Turun seudun pikkuteitä tunne juuri ollenkaan. Gpx-tiedoston siirsin kännykän OsmAnd-sovellukseen, joka neuvoi käänökset navigaattorin tapaan. Alkumatkasta oli pakko vähän improvisoida, koska en muistanut ohikulkutien olevan remontissa runkoviemäritöiden takia. Onneksi se oli vielä tuttua seutua, niin kiertoreitti löytyi vanhasta muistista ilman isompaa harhailua.

Matka eteni tasaisesti pyöritellen Ruskon, Vahdon, Paattisten ja Liedon aseman kautta Auran kirkolle. Keho alkoi taas vähitellen muistaa, miten maantiepyöräilyä tehdään. Kahden tunnin lähestyessä alkoi luonto kutsua ja sopivan taukopaikan löysin Liedonperän metsiköistä. Samalla otin ensimmäisen huikan urheilujuomaa. Pari tuntia meni siis pelkällä vedellä ilman mitään energiavajeita tai muita outoja tuntemuksia. Mutta silti se tunne kun sai vihdoin sokerilientä suuhunsa... Asterixista tuntuu varmaan samalta taikajuomansa kanssa.

Suunnilleen Tarvasjoelta Paimioon oli reissun kivoimmat tiet ajaa. Mukavan polveilevaa tietä ja idyllistä maalaismaisemaa. Paimion jälkeen tuli kolme tuntia täyteen ja polkeminen alkoi jo jonkin verran nyppiä. Tuuli oli vähän noussut, niinkuin se usein iltapäivällä tekee, ja toki se oli vastainen matkan siinä kohdassa. Samalla alkoi myös rasitus vaivata. Kolmen tunnin lenkki olisi ollut suurinpiirtein sopiva treeni, mutta sen ylitys vähän liikaa kauden tässä vaiheessa. Mutta matka loppuu vain ajamalla, eikä sinne Paimio-Piikkiön peltoaukeillekaan tehnyt mieli jäädä, joten oli pakko vaan veivata.

Neljän tunnin ja vartin matkanteon jälkeen vihdoin tuli maali vastaan ja Strava-badge tienattua. Oli tämä kuitenkin vähän mukavampi kuin viime huhtikuun vastaava Gran fondo. Silloin yli kylmää ja satoi ajoittain vettä ja rakeita.
Tämän vuoksi sen tein...

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kevään perinteinen kuntotesti: Karhuviesti

Kuva: Tiia Ruohonen
Lauantaina tuli täyteen yhteensä seitsemäs (kuudes peräkkäinen) kertani Karhuviestissä. Juoksu ei varsinaisesti ole mun juttu, mutta Karhuviesti on ihan kätevä kevään kuntotesti, jonka varjolla saa tehdä työkavereiden kanssa hauskan viikonloppuretken.

Tänä vuonna oli takana viisi jonkinlaista hölkkätreeniä, joista ehkä yhtä voisi rehellisesti sanoa juoksulenkiksi. Lunta on ollut niin pitkään, että on ollut mukavampi hiihtää ja pyöräillä loistavilla kevättalven baanoilla. Kevät oli kuitenkin ehtinyt lounaisrannikolle ja olosuhteet olivat optimaaliset. Oli kuivaa, lämpöä sopivat viisi astetta ja ennen kaikkea oikein mahtava myötätuuli.

Juoksin tällä kertaa ankkuriosuuden, joka oli pidentynyt 10,5 km mittaiseksi. Reitti oli kuitenkin muuttunut oikein miellyttäväksi. Metriäkään ei tarvinnut mennä maantien laitaa, vaan reitillä oli vain pyörätietä ja uutta asvaltoitua pikkutietä. Karhuhalliinkin sai heti oviaukon tultua näkyviin sännätä suoraan sisään ilman mitään henkisesti musertavia serpentiinejä. Bonuksena ensimmäiset 2,5 km mentiin vielä alamäkeen.

Kaiken yllä mainitun avustuksella onnistuin tekemään oman ennätyksen. Treenilenkit eivät antaneet mitään aihetta uskoa hyvään suoritukseen, vaan kuvittelin kuntoni olevan aika kehno. Keskivauhdiksi sitten kuitenkin tuli 4:49 min/km ja koko 10,5 km matka kesti virallisen ajanoton mukaan 50:34. Toki matkan aikana oli ikäviä tuntemuksia mm. vasemmassa pohkeessa, oikeassa nivusessa ja aina alamäissä vatsalihaksissa oli orastavaa kramppia, mutta henkinen kantti riitti kuitenkin pitämään rohkeaa vauhtia yllä. Alun alamäkipätkät menivät minulle melkoisen kovaa ja oli kivaa. Puolenvälin jälkeen vähän hiipui, mutta lopussa sain vielä pienen kirin päälle. Keskisyke oli 188 ja maksimi loppukirissä 201. Aika lailla sitä saa itsestä irti kun on numerolappu rinnassa, vaikka ikinä ei palkinnoille pääsekään.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ajokoira viihtyy pyöräpuistossa

Olen innostunut Sappeen kausarista ja eilen tuli jo kolmas kerta siellä puoleentoista viikkoon. Rentoutta ja vauhtia alkaa vähitellen löytyä ja pienet hypyt olla ihan rutiinia. Yhtään pientä isommat loikat ovat vielä saaneet odottaa. Oppimis- ja kehityskäyrä on todella loiva, mutta toisaalta takana on jo kahdeksan tuntia pyöräpuistoilua ilman kaatumista. Ennen tuli melkein joka reissulla jotain pientä skrubua. On hyvä kun malttaa aina jättää sen viimeisen runin vetämättä. Alla oleva video havainnollistaa kehitystä jollakin tavalla. Icebreakerissa on jo kohtia, missä ei tarvitse roikkua jarrulla. Ero vauhdin tunnussa (tuskin välittyy videosta) on myös iso, vaikka hissijonoon ehtiikin vain noin neljä sekuntia aikaisemmin.
Eiliseen reissuun teki lisähaastetta pari päivää aiemmin puutarhahommissa vasempaan käsivarteen saatu ampiaisenpisto tms. En huomannut ampiaisen tai muunkaan ötökän pistäneen, mutta joka tapauksessa käsivarsi oli kunnolla turvoksissa. Kyynärsuoja meni sentään paikalleen, mutta vasen käsi puutui aika pahasti laskiessa. Puutuminen alkoi vähitellen helpottaa, kun aina hissinousuissa pyörittelin rannetta ja liikuttelin sormia. Lopulta tunto palasi liki normaaliksi, kun sateen takia pidin kolmen vartin tauon. Jäljellä oli enää se normaali käsien väsyminen, joka ei kylläkään ollut enää niin paha vaiva kuin juhannuksena. Sateen jälkeen ajoin reilu pari tuntia ilman ylimääräisiä taukoja ja kotona olikin aika rasitettu olo. Yhteensä ajoa tuli nelisen tuntia.

Alla vielä kiva bermitaivas, jota en aiemmilla kerroilla hoksannut ajaa.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Sappee korkattu tältä kesältä

Vietin juhannuspäivän Sappeessa. Hankin tälle kaudelle Sappee Bike Parkin kausikortin, kun tekivät niin houkuttelevan kampanjan: Jos 1111 varaisi kausarin, sen saisi 49,99 euron hintaan. Tartuin täkyyn, ja niin teki myös riittävän moni muu, joten kampanja toteutui. Tuohon hintaan jo kolmas hissilippu on käytännössä ilmainen. Viimeksi olin Sappeessa 2015 kesällä. Silloin oli kivaa, mutta tuli vedettyä ei niin vakavat, mutta silti ikävät pannut. Toisin kuin viime kerrallani, nyt juhannuksena oli porukkaa paljonkin. Silti kaikki mahtuivat reitille hyvin, eikä hissilläkään tarvinnut yhtään liikaa odotella.

Viime kerran muiston takia jännitti alkuun aika lailla, mutta kun ekan laskun jälkeen olin hengissä, jännitys laukesi. Otin kuitenkin varman päälle; pidin vauhdin aisoissa ja jätin kaikki muut paitsi ihan pienet hypyt väliin. Ajelin pääasiassa Icebreakeriä, FR3:sta ja S-linjaa. Renkaina oli tällä kertaa Maxxis High Roller 2 2.4 leveänä, ja ne toimivat aivan loistavasti.

Kävin myös kokeilemassa enduroreittejä, mutta ne eivät nyt oikein maistuneet. Ne olivat pääasiassa sellaista peruskivaa vauhdikasta maastopyöräpolkua loivaan alamäkeen, joita lenkillä ajan mielellään, mutta mutta... E-laippa oli pitkä, rento ja pääasiassa kiva, mutta sen ylämäkiosuus ei minun reisillä ja alamäkirenkailla noussut muuten kuin taluttamalla. Lisäksi sellainen runttaus fullface päässä aiheutti akuuttia happivajausta. Tuntui ettei happi riitä millään vaikka kuinka huohottaisi, kun uloshengitys jäi siihen leukasuojan taakse pyörimään.

E-itä oli myöskin hauskaa ajettavaa, mutta sen muutama muta/juurakkopätkä vai fiilikset ja flown ihan totaalisesti. Lisäksi kaikki enduropätkät päättyvät sellaiseen typerään mutakkoon, jolla ei minusta ole muuta pointtia kuin imeä vauhti pois ja sotkea paikat kuivanakin päivänä. Ketään tuskin haittaisi, jos siihen pykättäisiin joku silta.

Enskapätkiä lukuunottamatta ajo maistui. Ajoaikaa kertyi noin kolme tuntia, kun päätin lopettaa. Muuten olisi vielä mennyt, mutta kädet ranteesta alaspäin olivat ihan hapoilla. Sormet melkein kramppasi tangon ympäri ja otteen irroittaminen teki kipeää. Pitää opetella siirtämään painoa jaloille ja  hankkia lisää otevoimaa. Ensi kerralla voi lisätä vähän vauhtia ja ottaa muutaman pienen hypynkin haltuun. Täytyy myös pakata mukaan tavallinen kypärä, että enskapätkiä pystyy ajamaan tukehtumatta.

Varman päälle ottaminen kannatti ainakin sinänsä, etten kaatunut kertaakaan enkä rikkonut itseäni tai pyörää. Keskellä parhainta ajokautta kannattaa pysytellä ajokunnossa. Kausikortissa on se hyvä puoli, ettei käyntikerran maksimoimiseksi ole pakko ottaa sitä "vielä yhtä kunnon vetoa" väsyneenä, jolla yleensä vain teloo itsensä. Voi säästää paukkuja seuraavaankin kertaan.