tiistai 16. syyskuuta 2014

Hymyile, olet lämpökamerassa

Pitäisi varmaan olla huolissaan, sillä lycramyrkytys on pahentunut ja asvaltilla ajelu on alkanut kiinnostaa. Silloin tällöin tulee vietyä nakkikumimaasturia pitkin pikkuteitä. Toistaiseksi pisimmät siivut ovat olleet sadan kilometrin mittaisia.

Tajusin, että maantiepyöräilyn idea ja viehätys piilee pikkuteillä. Aiemmin olen ajanut joko kevyen liikenteen väylillä jopoteinien ja koirantaluttajien seassa tai valtatien laidassa rekkojen ravisteltavana. Perseestähän se oli. Pikkuteillä meininki on ihan eri: maalaismaisemia, pikkukyliä, mäkisiä ja mutkaisia teitä eikä liikennettä melkein ollenkaan. Vaihtelevia teitä ajellessa mielenkiinto pysyy yllä, eikä paikatkaan puudu niin pahasti. Esimerkiksi Boxintie Sipoossa on kuin kevyt vuoristorata-ajelu, jossa moottori olet sinä.

Kuinka sitten löysin nämä maalaistiet? Siitä on kiittäminen Stravan reittityökalua. Sen avulla voi kartalla suunnitella reitin, joka sitten tallennetaan ja näkyy Stravan älypuhelinsovelluksessa reissun päällä. Parasta on heatmap-toiminto, joka näyttää "kuumana" Strava-käyttäjien eniten ajamat reitit. Heatmapin avulla näkee helposti suosituimmat eli parhaimmat tienpätkät. Ei tarvitse arvailla, mitkä tiet sopivat pyöräilyyn.

Heatmap näyttää suositut reitit punaisella
Kun älypuhelin on ohjaintangossa kiinni, oman gps-sijainnin ja reitin saa aina tarvittaessa näkyviin. Sovellus seuraa valittua reittiä, mutta ei huomauta käännöksistä automaattisesti. Reittiä kannattaa siis jonkin verran painaa mieleen, jotta esim. risteystä lähestyttäessä voi avata kartan ruudulle ja tarkistaa, mihin suuntaan aiottu reitti viekään. Minulle reittityökalu on mahdollistanut turvallisen tutkimusmatkailun tuntemattomilla pikkuteillä ja samalla kuin varkain tehnyt asvaltin hinkkaamisesta mielekästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti