Tubeless osa V

Taas on tullut kokeiltua eri yhdistelmiä tubeless-harrastuksen puitteissa. Tässä muistiinpanoja kokeiluista itselle ja mahdollisesti muille kiinnostuneille.

Bontrager Duster TLR + Rocket Ron Evo 2.4 TLR
Jalkapumpulla nousi huippuhelposti napsahtaen. Tiivistyi saman tien. Ehkä helpoin ja huolettomin asennus tähän asti.

Mavic EN521 + Maxxis Ardent EXO 2.4
Joe's noflats-vannenauhat käytössä. Nousi jalkapumpulla, hieman tarvittiin saippuavettä liukasteeksi. Pientä kuplimista litkujen lisäämisen jälkeen, mutta tiivistyi nopeasti

Mummolaan kun pyöräilin

Jokin oikosulku taisi taas käydä päässä, kun ehdotin perheelle vierailua Lahden mummolaan siten, että muut menevät autolla ja minä pyörällä. Korson maratoniin valmistautuminen vaatii pitkiä lenkkejä ja laskeskelin, että tässä olisi oiva tilaisuus pyöritellä kampia neljä tuntia.

Aamulla suunnitelma vähän kadutti. Väsytti, koska unta oli takana vauvaperheen tyypilliset 5h 45 min ja päätäkin vähän särki. Kymmeneltä viimein pääsin starttaamaan ja siinähän se väsymys ja päänsärky pikkuhiljaa hälveni. Tilalle tuli semmoinen hyvä fiilis. Kevätilma oli parhaimmillaan, aurinko paistoi täydeltä terältä ja matkalla lämpö vaihteli 14 ja 20 asteen välillä. Olin vaihtanut multipurpose-Trekiin Continentalin 28mm leveät Gatorskinit alle. Ne rullasivat äärettömän herkästi verrattuna renkaisiin joihin maastopyöräilijä yleensä on tottunut. Tämän rengastuksen varjopuolena on valitettavasti aivan järkyttävän näköinen fillari, joka taatusti saisi fillarifoorumin tyylipoliisien sakkolaput rapisemaan ja herkimmät esteetikot oksentelemaan. Melkein oli itsekin pakko ajaa silmät kiinni.

Järkyttävä hökötys

Matka kuitenkin taittui todella jouhevasti. Pidin yhden pienen evästauon, ja vähän päälle 83 km matkaan meni 3 tuntia ja 12 minuuttia. Maantien laidan seurailu on edelleen mielestäni aika tylsää, mutta tällä kertaa ei totaalista pitkästymistä tullut, koska pyörä tuntui kulkevan. Loppumatkasta innostuin Hollolan ylämäissä jopa hieman revittelemään, koska energiaa tuntui olevan tuhlattavaksi. Kädetkään eivät tällä reissulla puutuneet, ainoastaan ahteri jonkin verran.

Mitä kuuluu ja missä mennään?

Rakas päiväkirja,

ihmettelet varmasti miksei minusta ole kuulunut mitään yli puoleen vuoteen. Tässä vuoden 2014 ensimmäinen postaus, joka sisältää koottuja selityksiä.

Syksy ja talvi
Syksy oli pitkä ja synkkä. Ensin ei meinannut talvi tulla millään. Tammikuun viides kävin pyörälenkillä jäättömiä pyöräteitä pitkin. Sitten talvi kuitenkin alkoi ja oli pitkän aikaa yli parikymmentä astetta pakkasta. Pari viikkoa sitä, sitten äkkikäännös ja pari viikkoa plussakelejä. Siis mitä hittoa!? Lunta ei missään vaiheessa ollut niin paljoa, että olisi päässyt hiihtämään. Lisäksi marras-joulukuussa olin liki viisi viikkoa sitkeässä mutta kuumettomassa flunssassa. Näissä merkeissä en kirjannut marraskuun kymmennen ja joulukuun viimeisen päivän välillä ainuttakaan liikuntakertaa. Kyllä oli synkkää.

Uudenvuodenlupaus
Liikkumattomuus alkoi kuitenkin ahdistaa, joten johonkin piti ryhtyä. Päätin tehdä uudenvuodenlupauksen 2014 liikuntamäärästä. Pohdinnan jälkeen asetin tavoitteeksi vähintään 200 tuntia. Se on noin neljä tuntia viikossa. Ei kuulosta paljolta, mutta tälläkin hetkellä olen tavoitteesta vähän jäljessä. Mutta älä murehdi, kesän tullen liikuntamäärä nousee varmasti.

Toiseksi vuositavoitteeksi asetin pyöräillä vähintään 2500 km. Siitä olen tällä hetkellä todella pahasti jäljessä, mutta uskon että kesä tuo tähänkin korjausliikkeen.

Tavoitteellisuus on tuonut liikuntaharrastukseen toivottua jäntevyyttä, vaikka arki puristaakin ja muut kiireet vievät aikaa.

Juoksu
Koska surkeissa keleissä pyöräily ei oikein inspiroinut, kokeilin juoksemista. Se on jo valmiiksi niin kurjaa touhua, ettei kurja sää enää haittaa. Ikinä en ole hirveästi juoksemisesta pitänyt, mutta alkuun väkisin vääntämällä ja riittävän rauhallisella aloituksella hölkkä alkoi pikku hiljaa maistua. Juoksutyyli on toki lähempänä sarvikuonoa kuin gasellia eikä vauhtikaan päätä huimaa, mutta pääasia on että tulee liikuttua. Juoksu on aika-hyötysuhteeltaan aivan ylivertaista. Välinehuoltoon ja suorituspaikalle siirtymiseen ei kulu aikaa ollenkaan.

Tärkeämpi syy hölkkäilyyn oli osallistuminen työporukan kanssa Karhuviesti-maantieviestijuoksuun. Viime vuonna tein ennen kisaa vain kaksi juoksutreeniä ja kisassa tuntui aivan kamalalta. Tänä vuonna päätin hoitaa asian paremmin ja kävin juoksemassa n. 20 kertaa ennen tapahtumaa. Suunnitelma toimi. Juoksin 9,2 km mittaisen osuuteni aikaan 44:34, joten aika parani vuodessa reilulla seitsemällä minuutilla, enkä edes pelännyt kuolevani reitille. Alkanutta juoksuharrastusta ei tietenkään kannata lopettaa, mutta painopiste saa nyt kevään tullen siirtyä pyöräilyyn. Kerta viikossa hölkkää riittänee.


Että sellaista tänne kuuluu. Kerron lisää taas ensi kerralla. Lupaan kirjoittaa useammin, kuulemisiin!

Lohja-MTB Oktoberfest

Strava: Lohja Oktoberfest

Tällä kertaa autoilin 140 km että pääsisin pyöräilemään n. 40 km. Tällä hyötysuhteella ei tehdä ystäviä Maan ystävistä, mutta ei voi mitään. Kalenteriin nimittäin osui sopivasti MTB-Lohjan Oktoberfest. Oli mukava ajaa vaihteeksi vieraissa maastoissa ja viime porukkalenkistäkin on jo vierähtänyt pitempi tovi.

Oktoberfestin alkuhässäkän isojaossa päädyin lopulta jonkinlaiseen keskinopeaan/hitaaseen ryhmään, mikä sopi itselleni oikein hyvin. Tämän ryhmän reitti oli pääasiassa hiekkapohjaista neulasränniä ja sisälsi muutaman semiteknisen pätkän, mutta ei mitään ylirankkaa kuitenkaan. Polku oli pääasiassa erittäin nopeaa, mutta onneksi sitä ajettiin sellaisella sopivalla vauhdilla, että jaksamisen kanssa ei tullut ongelmia. Ylämäet pistivät vähän puuskuttamaan, mutta niistä onneksi sai mahdollisuuden palautua. Nousua oli yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon korkeuseroja harjujen halkomalla Lohjalla oikeasti on. Kiipeämistä tuli silti ihan riittävästi tällaiselle ylipainoiselle pyöräilijälle. Ylipainosta koitui kuitenkin pientä ylivoimaa laskuissa, joissa piti vähän nykiä jarruista, ettei ajaisi edellä ajavan niskaan.

Harjujen laelta avautui hienot maisemat Lohjanjärvelle, sen mitä ajaessa ehti katsella. Muista nähtävyyksistä mieleen jäi entisen kalkkikaivoksen montun vihreään veteen perustettu meripelastuksen harjoitusareena, sekä Liessaaren louhos, josta eduskuntatalon portaat on hakattu irti. Matkan varrella pääsimme myös todistamaan sekä kickbike- että jollakilpailua. Kolmesataa partiolaistakin oli kuulemma jossain lähimetsissä. Vaikuttaa aktiiviselta paikkakunnalta tuo Lohja.

Kun sääkin suosi (kymmenen astetta, kuivaa ja aurinkoista), oli reissu kyllä erittäin mukava kokemus. Varsinainen fest-osuus jäi minulta tällä kertaa väliin, mutta ehkä sitten ensi kerralla...

Pimeitä puuhia

On torstai, syyskuun 26:s. Aurinko on jo laskenut, lämpöasteita on kuusi. On vain minä, pyörä ja pimeä metsä. Taivaalta valuu jääkylmää tihkua. Tihkusade kastelee kivet ja juuret liukkaiksi. Jos en keskity, kaadun. Tututkin metsäpolut tuntuvat oudoilta, kun pimeys sotkee suuntavaiston. Reilun tunnin ajan kaikki ajovalojen ulkopuolella oleva unohtuu. Kotona otan lämpimän suihkun ja ansaitun lasillisen skotlantilaista lämmikettä.

Tämänkin vuoksi maastopyöräily on parasta.

Tubeless osa IV

Tämä saaga jatkuu...

Shimano XT M775 UST-vanne ja renkaana vanha Continental Mountain King 2.4 Protection

Rengas napsahti vanteelle helposti jalkapumpulla. Saippualiuosta käytin, vaikka olisi se ehkä noussut ilmankin. Pysyi ajaessa vanteella ja piti ilmat. Vaihdoin pois toistaiseksi kun alkoi olla nappulat aika kuluneet.

Shimano XT M775 UST-vanteet ja renkaina tuliterät taittuvakaapeliset Maxxis Ardent 2.25:t.

Ensimmäinen rengas nousi melko helposti jalkapumpulla, tosin ilman napsahduksia. Saippualiuosta tarvittiin vähän avuksi. Tiivistelitku kupli jonkin aikaa renkaan ja vanteen välistä, mutta tiivistyi kuitenkin hiljalleen. On pysynyt ajaessa vanteella ja pitänyt ilmaa.

Toinen samanlainen uusi Ardent ei jalkapumpulla noussut, vaikka tunnin sen kanssa ähersin eri kikkoja käyttäen. Oli pakko piipahtaa huoltamon kompressorilla, ja sillä rengas nousi vanteelle sekunneissa. Täytetty rengas oli työpäivän ajan autossa ilman litkuja. Ilmaa karkasi sinä aikana, mutta ei mennyt ihan tyhjäksi kuitenkaan. Litkutuksen jälkeen on ilmat pysyneet erittäin hyvin. Tuota ei tee mieli piakkoin vaihtaa, koska vanteelle nostaminen oli niin vaikeaa.

XCO Korso 2013

Yksi reitin kolmesta dropista. Kuva: Jaakko Partanen

Kun kotikulmilla järjestettiin 25.8. XCO-cupin osakilpailu juuri valmistuneella upealla radalla, oli siihen tietysti pakko ottaa osaa harrastesarjaan. Tavallaan tällaista vartenhan olen koko kesän ajanut ahkerasti lenkkiä. Valitettavasti yhden kesän ahkerointi ei kuitenkaan vielä riitä menestykseen tulostaululla, mutta menin kuitenkin omaa kovaa ja pidin omaa kivaa.

Kisan startti tapahtui kuntorataa ylämäkeen, mikä on minun hitaasti lämpenevälle ja turhan painavalle keholleni melkoista myrkkyä. Alkuvauhtikin oli tietysti kova, koska kaikki halusivat saada hyvät asemat poluille. Heti lähdössä sykkeeni paukahti punaiselle ja siellä se suunnilleen sitten pysyikin maaliin asti. Kaksi ensimmäistä kierrosta mentiin minulle turhan kovaa, mutta se oli vähän pakko, koska ruuhkaa oli jonkin verran. Heti jos joku eteni hitaammin, taakse kertyi jono kuskeja jotka ahnaasti kärkkyivät ohituspaikkaa. Rata oli myös hyvin kivikkoinen, joten sujuvassa etenemisessä oli tietty kynnysnopeus. Kynnyksen hitaammalla puolella renkaat tökkivät kiviin ja matkanteko on vaikeaa, mutta nopeammalla puolella pyörän jousitus syö kivet ja meno tasoittuu. Ongelma on siinä, että vauhdin ylläpitämiseen tarvitaan jalkoja, keuhkoja ja nopeita käsiä.

Ajokoira kivikossa.

 Kuvat: Jukka Toikander

Kaksi kierrosta oli siis ruuhkaista. Kolmannesta alkaen sai jo ajella melkein yksikseen, mutta sitten minulta alkoivat paukut loppua ja oli pakko vähän hidastaa tahtia. Kolmannen kierroksen puolivälissä kisan johtaja ohitti minut kierroksella. Ehdin jo toivoa, että rääkki olisi ohi, mutta olinkin ymmärtänyt säännön väärin. Kierroksella ohitettujen kisa päättyykin vasta kun kärki tulee maaliin. Maalimiehet lähettivät minut siis takaisin reitille. Ajelin kisan loppuun reippaasti, mutta repimättä ja jostain niitä paukkuja vielä löytyi, vaikka olinkin meinannut jo kolmen kierroksen jälkeen lopettaa. Viidennen kierroksen päätteksi minut ohjattiin pois radalta, koska Ojalan Henri oli jo ehtinyt kuudennen kierroksen maaliin voittaen koko 24 km kisan.

Lopputuloksekseni tuli harrastesarjan sijoitus 14/24, loppuaika 1:32:42 ja 20 km kovaa ja kivaa ajoa. Keskisyke oli 183, maksimi 201. Pyörä toimi loistavasti, ajo teknisissä paikoissa sujui ja pysyin koko kisan kumipuoli alaspäin. Kunnossa on kyllä kosolti kehitettävää. Numerolappukuumotuksessa ajaminen on kuitenkin hyvä konsti tehdä maksimitreeni. Tavallisella lenkillä ei oikein millään pysty pitämään vastaavaa vauhtia yllä. Täytyy tosin yrittää. Parasta on nimittäin se, että tuo mahtava rata on vain kolmen kilometrin päässä kotoa ja sinne voi mennä ajamaan koska tahansa. Tein kierroksesta Strava-segmentin, joten kehitystä on helppo seurata.

Rissanen sanoi naps

Mitä puuttuu kuvasta?

Enpä tiennyt, että vaihtajan rissatkin voi hajota. Ojaa ylittäessä tuo paukahti ketjun ollessa isoimmalla rattaalla sekä edessä että takana. Epäilen että olin trimmannut ketjun pikkuisen liian lyhyeksi ja tuosta kohtaa systeemi sitten lopulta antoi perän joustaessa periksi. Onneksi vahinko ei ollut iso, lähikauppa palveli ja matka jatkuu. Sunnuntaina onkin sitten kisat kotimetsissä. Ilmottauduin Korso XCO:n harrastesarjaan.

Viikko 31

Tällä viikolla kävin mm. etsiskelemässä lounaasta ja lännestä uusia polkuja. Tarkoituksena on laajentaa reviiriä, jotta voi ajella pitempiä lenkkejä ilman samojen polkujen toistuvaa hinkkaamista. Uutta ajettavaa löytyi kilometritolkulla jo kahdella yrittämällä. Pätkien yhdisteleminen jouhevaksi kokonaisuudeksi ja siirtymien optimoiminen vaatii vielä pientä miettimistä. Tutkimusmatkoilla löytyi tietysti asutuskeskusten takamaiden perushöttöä, kuten esim. allaoleva autonhylky Helsinki-Vantaan lentokentän ja Ruskeasuon hautausmaan välistä.

Lauantaina tarjoutui mahdollisuus poiketa Messilässä, eikä sitä tietenkään voinut jättää käyttämättä. Oli paljon hauskempaa kuin ensimmäisellä kerralla, kun ei enää tarvinnut tuhlata aikaa ja energiaa jännittämiseen. Pikku droppilava alkoi olla jo ihan meh ja jarrukahvatkin saivat välillä olla rauhassa. Kerran vähän halasin äiti maata. Vauhtia ei onneksi ollut siinä kohtaa paljon mitään, mutta ukemi jäi puolitiehen ja se vähän tuntui ranteessa. Muuten kaikki erittäin jees.

Tubeless osa III

Messilän reissua varten otin hyvin asettuneet sisärenkaattomat kumit Mavic EN521-vanteilta pois ja asensin tilalle superleveät renkaat paksuilla sisäkumeilla. Harrastamisen nimissä jatkoin kuitenkin tubeless-kokeiluja ja siirryin DT-swiss XR-400-vanteiden kimppuun. Tässä raporttia komboista, joita kokeilin. Näitä ei tietenkään kannata ottaa absoluuttisena totena. Tulokset pätevät vain minun taidoillani juuri näillä rengas- ja vanneyksilöillä, ja kyse on lähinnä muistiinpanoista itselle. Kaikissa komboissa on vannenauhana Joe's Noflats allmountain 19-25mm. Kaikki renkaat nousivat vanteelle jalkapumpulla ja saippualiuoksella.

DT-Swiss XR-400 + Schwalbe Rocket Ron 2.25 evo (vanhan mallinen Non-TLR)
Muuten toimi hyvin, mutta käytetyn renkaan kyljessä on nirhauma, josta litku suihkuaa ulos kuin spraymaali purkista. Sisäkumilla toimii toki, mutta ilman ei. Lisäksi litku tihkuu kyljistä läpi, mutta tiivistyisi varmaan aikanaan.

DT-Swiss XR-400 + Continental Mountain King 2.4 Protection
Litkua vuoti venttiilin juuresta ja pinnanrei'istä. Rengas tyhjeni varastossa roikkuessaan n. vuorokaudessa, joten en kokeillut ajamista.

DT-Swiss XR-400 +  Maxxis Aspen 2.25
Mountain Kingin pinnanreikävuoto paljastui tässä kohtaa rikkoutuneen vannenauhan syyksi. Kenties varomaton rengasmuovien käyttö oli tehnyt nauhaan pari pientä reikää, joista ilma ja litku vuoti vannetta kohti. Ehjällä vannenauhalla ongelma korjaantui, mutta edelleen tapahtui pientä vuotoa venttiilin juuresta. Vuoto tiivistyi kuitenkin n. vuorokaudessa ja on sen jälkeen toiminut.

DT-Swiss XR-400 + Maxxis Ardent 2.25
Ei mitään ongelmia, vaikka tämän kyseisen käytetyn renkaan totesin edellisessä asennuksessa reikäiseksi. Litkut varmaan jäivät vielä tiivistämään reikiä, vaikka pesinkin renkaan irroituksen yhteydessä.

Mystisiä nämä tubeless-viritykset tavallisiin vanteisiin. Näiden kanssa näprätessä paja-aikaa kyllä kertyy, mutta harrastamistahan se on yhtä kaikki. Ei kai sitä nyt koko ajan ajaakaan jaksa .